Mestis-viikko: Sijoitukset kärjessä lähes selviä, maalivahtien tappelu värikkäin tapahtuma

MESTIS / Artikkeli
TUTOn ja Kiekko-Espoon välinen puolivälieräsarja on jo varma.
Kuva © Timo Savela
Mestis-joukkueilla on jäljellä vielä yksi tai kaksi runkosarjaottelua ja kärkipään sijoitukset ovat pitkälti selvillä. Viimeinen pudotuspelipaikka on vielä ratkeamatta, samoin pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella varmasti aloittavien joukkueiden keskinäinen järjestys.

IPK:n runkosarjan voitto varmistui jo viikko sitten, mutta kulunut viikko toi varmuuden myös siihen, että Ketterä sijoittuu toiseksi, Jokerit kolmanneksi ja Hermes kuudenneksi. On myös varmaa, että Kiekko-Espoo ja TUTO kohtaavat viimevuotiseen tapaan puolivälierissä, mutta kotietu parin välillä on vielä auki. Taulukossa edellä oleva Kiekko-Espoo tosin kohtaa viimeisessä ottelussaan sarjajumbo FPS:n, joten tilanne on espoolaisilla omissa käsissä.

Suurin mielenkiinto kohdistuukin kamppailuun viimeisestä pudotuspelipaikasta, jossa ovat mukana KOOVEE ja KeuPa HT. KOOVEE on pisteen edellä, mutta keuruulaisilla on vielä kaksi ottelua jäljellä tamperelaisten yhtä vastaan.

Kuluneen viikon suurimman huomion vei perjantainen maalivahtien yhteenotto Keravalla, kun Jokerien Ville Kolppanen ja Joensuun Kiekko-Poikien Eemil Vinni ottivat yhteen ja molemmat määrättiin tapauksesta pelikieltoon.

Viikon onnistuja

Hermes nappasi viikolla kaksi voittoa, joista varsinkin perjantaista TUTOn kaatamista voi pitää merkittävänä. Kokkolalaisten tehomiehenä hääräsi Aapo Ahola, jonka tehot viikon aikana olivat 1+4.

Kiekko-Vantaan Perttu Iso-Kuortti teki viikon aikana kolme maalia. Viikko sisälsi hänen Mestis-uransa ensimmäisen kahden maalin ottelun, joka tuli karkauspäivänä Joensuun Kiekko-Poikia vastaan.

Viikon epäonnistuja

Kiekko-Espoo voitti viikon aikana kolmesta pelistään yhden, ja vaikka se onkin kiinni neljännessä sijassa, TUTOlle ja IPK:lle kärsittyjen tappioiden jälkeen lopullinen saldo runkosarjan kärkiviisikkoa vastaan on karu – kaksi voittoa ja 14 tappiota.

Epäonnistujien joukkoon on syytä tuoda myös KeuPa HT, joka hävisi molemmat ottelunsa ja pudotuspelipaikka uhkaa näin ollen luisua käsistä.

Kiekko-Poikien Mikael Tapiolle sattui paha virhe keskiviikon ottelussa Kiekko-Espoota vastaan. Maali merkittiin Marcus Kallionkielen nimiin.

Viikon yllättäjä

KOOVEEN Eemil Laurellilla oli takanaan neljä ottelua keväällä 2022 ennen kuin hän pääsi takaisin Mestis-tasolle helmikuussa. Pääosan kaudesta Ilveksen junioreissa pelannut hyökkääjä teki aikuisuransa ensimmäisen maalinsa, kun KOOVEE kukisti KeuPan 1–0.

Viikon erikoisuudet

Kiekko-Pojat pelasi kolmena päivänä peräkkäin, ja onnistui vielä voittamaan otteluista viimeisimmän eli perjantaisen pelin Jokereita vastaan. Maalivahtitappelun jälkeen veräjänvartijan paikan ottanut Veeti Koppinen torjui ensimmäisen voittonsa varsinaisella peliajalla.

Viime viikolla erikoisen pelikiellon saanut FPS:n Bryce Martin kunnostautui myös tällä viikolla, sillä hän sai Hermestä vastaan kaksiminuuttisen kesken edellisen rangaistuksen. Hän ilmeisesti antoi epäasiallisia kommentteja videotarkastusta suorittamaan tulleille erotuomareille.

Alkavan viikon kiinnostavimmat ottelut

Suurimman huomion vie keskiviikon ottelu Joensuun Kiekko-Poikien sekä RoKin välillä, sillä siinä taistellaan myös keskinäisistä asemista ennen pudotuspelien ensimmäistä kierrosta. On myös mahdollista, että kyseessä on esimakua pudotuspeleistä, sillä tällä hetkellä joukkueet pitävät hallussaan sijoja kahdeksan ja yhdeksän eli näillä tuloksilla joukkueet kohtaisivat pudotuspelien aluksi.

Viimeisen pudotuspelipaikan taistelussa KeuPa HT:lla on kaksi vaikeaa vierasottelua, kun se kohtaa ensin keskiviikkona Jokerit kauden viimeisessä Keravalla pelattavassa ottelussa ja seuraavana päivänä Ketterän Imatralla. KOOVEEn ainoa ottelu on torstaina Hermestä vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle