Jenna Silvosella oli suunnitelma: Kiekko-Espoon maalivahti aikoi pelata vuoden Suomessa ja palata sitten Yhdysvaltoihin, missä hän oli pelannut kolme kautta NCAA:ssa ja opiskellut urheilun liiketaloutta Mercyhurstin yliopistossa.
Suunnitelma meni kuitenkin uusiksi, kun vain yhden torjutun ottelun jälkeen Silvonen sai harjoituksissa kiekon päähänsä ja seurauksena oli aivotärähdys. Syyskuun alussa pelattu peli jäi Silvosen kauden ainoaksi.
– Olen saanut aivotärähdyksiä aiemminkin. Niistä toivuin noin viikossa, niin ajattelin tälläkin kertaa olevani viikon jälkeen pelikunnossa. Syksyllä päiviä vain kului ja yhtäkkiä ne olivatkin viikkoja, ja lopulta kuukausia.
Silvosen mukaan harjoituksissa tulee osumaa päähän vähintään viikoittain, joten näin pitkää poissaoloa oli vaikea ymmärtää.
– En kuukauden jälkeen osannut ajatella, että olen koko kauden sivussa. Syksyllä elättelin toivoa, että pelaan vielä kevään aikana. Jouluna otin sitten askeleen taaksepäin ja jäin jäiltä pois, mikä oli jälkikäteen ajateltuna todella hyvä ratkaisu. Prosessi on ollut ailahteleva ja on pitänyt hyväksyä, ettei voi tietää, millä aikataululla tervehdyn.
Toukokuussa 24-vuotias maalivahti teki vuoden jatkosopimuksen Kiekko-Espoon kanssa. Kesän tavoite on olla syksyllä pelikunnossa.
– Eteenpäin mennään, hitaasti mutta varmasti. Niskan kuntouttaminen on ollut pääpainona, kun todettiin niskan retkahdusvamma. Keskeinen ongelma on niskan alueella, niin sitä kautta yritetään päästä eteenpäin. Kuntoutuminen ottaa vain aikansa.
"on tärkeää muistaa, ettei jääkiekkoilijan identiteetti voi koostua pelkästään urheilusta."
Silvonen kuvaa arjessaan pärjäävänsä jo hieman paremmin, ja jääharjoittelun kokeilu on seuraava askel.
– Jäähalli ympäristönä on todella haastava, koska siellä on paljon ärsykkeitä. Se kuormittaa aivan eri tavalla. Syksyllä kokeilin käydä jäällä ja yritin ottaa rauhallisesti, mutta kun kausi oli päällä, niin tuli kuitenkin tehtyä vähän lisää ja vielä vähän lisää. Siitä tuli takapakkia ja tästä opin, että täytyy jaksaa malttaa paremmin.
Tukea joukkueesta ja työnteosta
Loukkaantumiset ovat osa jääkiekkoa, mutta arkea merkittävästi haittaavan vamman kanssa pärjääminen vaatii paljon sopeutumista.
– Aivotärähdys vaikutti arjessa erityisesti jaksamiseen. Silloin, kun oireita oli paljon, niin oli sellaisia päiviä, etten jaksanut tehdä kuin yhden asian. Joudun todella paljon miettimään, mitä teen ja kuinka paljon.
Silvosta on auttanut se, että jääkiekko ei ole ollut ainoa päivittäiseen elämään kuuluva asia.
– Kun olin Yhdysvalloissa kolme vuotta pelaamassa ja opiskelemassa, niin sain siellä kiinni siitä ajatuksesta, ettei jääkiekkoilijan identiteetti voi koostua pelkästään urheilusta. Tämä on kaikkien urheilijoiden tärkeää muistaa.
– Olen tehnyt tämän vuoden töitä ja ollut joukkueen taustalla auttamassa, niin tätä kautta olen saanut enemmän irti muusta elämästä. Se on auttanut sen ajatuksen kanssa, että mitä jos en enää pystykään pelaamaan. On ollut tärkeää, ettei oma identiteetti ole kulminoitunut pelkästään siihen urheilija- tai lätkäminään.
Työtä Silvonen on tehnyt terveyden sallimissa rajoissa.
– Tilanteeni on ymmärretty todella hyvin, ja työtuntini ovat vaihdelleet. Aika kevyesti olen työskennellyt, mutta viime aikoina enemmän, kun olo on ollut vähän parempi. Työstä olen saanut tukea ja sisältöä arkeen enkä vaikeinakaan jaksoina ole kokenut painetta.
Jääkiekkoilijalle joukkue on tärkeä yhteisö, ja myös Silvosen kuntoutumisessa joukkuekavereilla on ollut oma roolinsa.
– Olen saanut joukkueesta tukea ja ymmärrystä kauden aikana. Myönnän, että välillä oli vaikea katsoa muiden menevän jäälle, kun itse en pystynyt, mutta en halunnut jäädä siihen liikaa kiinni.
Ympäristönvaihdos ja sosiaaliset kontaktit ovat erityisesti henkisen jaksamisen kannalta tärkeitä tekijöitä.
– Hallilla pystyin nauttimaan joukkuekavereiden seurasta ja tuntemaan, että olen yhä osa joukkuetta vaikka roolini olikin erilainen. Kotona vaikeat asiat pyörivät päässä eniten, joten se, että pystyin menemään hallille parikin kertaa viikossa ja olemaan osa joukkuetta, oli helpottavaa.
Epätietoisuuden radikaalia hyväksyntää
Kiekkoarki koostuu paljolti rutiineista ja on rakenteeltaan ennustettavaa. Aivotärähdyksestä toipumiseen liittyy kuitenkin paljon epävarmuustekijöitä.
– Olen monta kertaa sanonut, että olisin paljon mieluummin ottanut rikki menneen käden tai jalan, koska ne voitaisiin kuvata ja tutkia, mikä tarkalleen on rikki. Myös toipumisaika on helpompi ennustaa. Etukäteen suunnittelu on ollut vaikeaa, ja joudun päivittäin tasapainoilemaan, mikä on sopiva määrä tekemistä ja milloin kuorma menee yli.
– Henkistä puolta olen paljon työstänyt, kun toipumiseen on liittynyt myös epätietoisuutta, mikä on ollut itselle vaikeinta hyväksyä. Olen saanut jonkin verran myös ammattiapua henkisen puolen työskentelyyn.
Silvosen puheesta huokuu, että hän on oppinut katsomaan tilannettaan analyyttisesti.
– Kun ajatukset ovat lähteneet sille radalle, että mitä jos en pelaa tällä kaudella tai enää ikinä, niin olen sanonut itselleni, ettei se ole tämän hetken päätös. Nyt keskityn saamaan itseni kuntoon ja muut asiat tulevat ajallaan. Se on loputon oravanpyörä, jos lähtee tällaisia asioita miettimään eikä vastausta silti löydy.
toipumiseen liittyvä epätietoisuus onn ollut vaikeinta hyväksyä, mutta Olen saanut ammattiapua henkisen puolen työskentelyyn.
– Minulla oli tavoite lähteä tämän kauden jälkeen takaisin Yhdysvaltoihin ja oli iso päätös, etten voikaan tällaisen kauden jälkeen lähteä. Paljon asioita on mennyt viime aikoina uusiksi. Lopulta oli tärkeää hyväksyä, että asiat ovat nyt näin enkä pysty tiettyihin asioihin vaikuttamaan.
Psykologian käsite 'radikaali hyväksyntä' tarkoittaa juuri tällaista asennetta, että ihminen ei epätoivoisesti taistele ylitsepääsemättömiä olosuhteita vastaan, vaan muuttaa omaa suhtautumistaan olosuhteisiin.
Silvosen tapauksessa kyse oli siitä, että toipumisen nopeuttamisen sijaan oli mielekkäämpää keskittää energiaa esimerkiksi parempaan jaksamiseen päivittäisessä arjessa.
– Olen itsekin oppinut todella paljon uutta aivotärähdysoireista, mutta olen myös huomannut, että vaikka olen jutellut lätkäpiireissä olevien ihmisten kanssa, niin tosi harva on tuntunut ymmärtävän, kun olen kertonut voinnistani ja oireistani. Niinpä vertaistuki on jäänyt vähäiseksi.
Silvosen kuvaukset oireistaan, kuten jaksamattomuudesta, toivat mieleeni Tony Salmelaisen kokemukset, joista hän on avoimesti kertonut Elämän Pelikirja -podcastissa ja myös -kirjassa. Silvonen mainitsee kuunnelleensa podcastia ennen kuin ehdin sanoa lauseeni loppuun.
– Sieltä olen sekä saanut vinkkejä että löytänyt samanlaisia ajatuksia kuin itselläni. Se oli itselle tärkeää kuulla, että en ole ainoa, vaan joku muukin on kokenut samaa. Oli myös mielenkiintoista kuulla samanlaista pohdintaa jääkiekkoilijan identiteetistä, mikä vahvisti, että olen oikeilla jäljillä.
– Podcastit ovat myös olleet hyvä tapa siirtää keskittyminen pois omista ajatuksista. Maalivahtina pelaaminen on erittäin henkistä, niin oman psyykeen kanssa työskentely oli ennestään tuttua. Ja olen kokenut sen aina tärkeäksi, olin sitten loukkaantunut tai en.
Puhutaan pääosumista
Silvosen kokemuksen mukaan jääkiekon parissa toimivien ihmisten tietotaso aivotärähdysoireista on ollut vajavaista. Julkisessa keskustelussa ymmärrys aivovammojen synnystä kiekkokontekstissa vaikuttaa ajoittain lähes olemattomalta.
Esimerkiksi NHL:n määritelmä taklauksen puhtaudesta, jos ensimmäinen osumakohta on vartalossa, on täyttä pötyä, puutaheinää ja palturia.
– Useimmiten aivotärähdykset tulevat ilmi taklausten muodossa. Ihmisille on tullut mielikuva, että jos sanon saaneeni aivotärähdyksen, niin ensimmäiseksi kysytään, millainen se taklaus on ollut. Samoin kiinnitetään huomiota siihen, kuinka pahalta tilanne näytti tai lähtikö pelaajalta taju.
Kun arki on sitä, ettei pysty käymään kaupassa, niin kyllä se pistää miettimään, kuinka paljon olen valmis uhraamaan rakkaalle lajille.
Silvonen pysyi tajuissaan saatuaan kiekosta osuman päähän, joka on maalivahdille toistuvaa eikä herätä huolta. Silvonen näkee asiassa myös lajikulttuurillisia piirteitä.
– Urheilumaailmassa elää vahvasti stigma "ei tässä mitään". Se on ensimmäinen reaktio ja kynnys sanoa, että kaikki ei olekaan ok, saattaa tuntua isolta. Se oli itsellänikin ensimmäinen reaktio, vaikka tunsin, että isompi isku saattoi tulla.
– Pään alueen vammojen kanssa pitää olla varovainen, mikä on hyvä asia, mutta siinä on myös se toinen puoli, että kuinka moni jättää sanomatta. Pienet iskut voivat loppupeleissä kumuloitua ja sitten voikin tulla isompi.
Pitkä ja edelleen jatkuva taistelu aivotärähdysoireiden kanssa on ymmärrettävästi muuttanut ajatusmaailmaa.
– Kun arki on sitä, ettei pysty käymään kaupassa, niin kyllä se pistää miettimään, kuinka paljon olen valmis uhraamaan rakkaalle lajille. Mielestäni olisi tärkeää, että aivotärähdyksistä ja päänalueen vammoista puhuttaisiin enemmän ja niiden tietoisuutta lisättäisiin urheilupiireissä.
Erilaisten vammojen kanssa pelaaminen on arkipäivää, mutta aivovamman kanssa riskit ovat suuret. Silvonen toivoo, että päähän kohdistuneista iskuista – oli kyse taklauksen tai kiekon aiheuttamasta osumasta – puhuttaisiin avoimemmin.
– Päävammoissa on se ero, ettei voi vaan lähteä kokeilemaan. Jos sattuukin jotain pahempaa, niin päätä ei ihan helposti korjata vaikka jalkaan verrattuna. Tiedän, että monella aivotärähdys on saattanut viedä toimintakyvyn kokonaan ja osa joutuu kamppailemaan pitkittyneiden oireiden kanssa läpi elämän.
– Aivotärähdys ei aina tarvitse isoa iskua, joten kynnys sanoa ääneen, että päähän tuli osuma, pitäisi saada matalammaksi.