Näkymättömät sankarit: Esikuvien merkitys on suuri – niin hyvässä kuin pahassakin

LIIGA, Muut Sarjat / Podcast
Aarne Honkavaara merkitys suomalaiselle jääkiekkoilulle on suuri. Hänen esimerkkinsä kaukaloissa ja niiden ulkopuolella on motivoinut monia jääkiekkoilun parissa eläviä.
Kuva © Jarno Hietanen
Esikuvia on aina ollut ja tulee aina olemaankin. Heidän esimerkillään on vaikutus nuorten suhtautumiseen urheiluun ja elämään. Esikuvilla on täten myös vastuu omista teoistaan ja sanoistaan.

Kukapa meistä ei olisi lapsena unelmoinut olevansa joku sen hetken suurimmista tähtipelaajista? Lasten pihapeleissä esiintyy yhä edelleen christianheljankoja tai janinymaneita lasten matkiessa heidän suorituksiaan Liiga-kaukaloista. Sosiaalisen median kanavissa voi usein nähdä pienten lapsen laukovan maaleja samaan aikaan ruudulla pyörivän ottelun tai koosteen innoittaessa yhä hienompiin suorituksiin.

Esikuvien teot merkitsevät näille nuorille paljon, myös kaukalon ulkopuolella. Sanomiset ja tekemiset muokkaavat tähtipelaajaa seuraavan lapsen ajatusmaailmaa, joten esikuvana oleminen tuo myös vastuuta.

Minun esikuviani olivat Lasse Oksanen ja Aarne Honkavaara. Tosin yksi varhaisimmista muistikuvistani on, kun nelivuotiaana kehuin Ilveksen kanadalaispelaaja Len Lundetta.

Isäni vei minut hyvin nuorena jäähalliin ja myös hänen puheillaan oli myös vaikutusta siihen, että Oksasesta muodostui minulle tärkein pelaaja. Hänen pelinumeronsa 14 on edelleen minun onnennumeroni.

Hiukan kasvettuani aloin kiinnostumaan jääkiekon tilastoinnista, joten Honkavaaran toimittamat Jääkiekkokirjat olivat minulle tärkeitä. Niiden myötä kiinnostuin entisestään jääkiekon historiasta, ja Honkavaaran liian aikaisin katkennut peliura jäi mieleeni.

Honkavaara oli kouluni rehtorina ollessani yläasteella. Vaikka en ollutkaan varsinaisesti mikään kapinoiva teini, muovasivat kunnioitus ja arvostus rehtoria kohtaan varmasti ajatuksiani ja tekojani koulussa.

Kuka on ollut sinun esikuvasi, miten hän on sinuun vaikuttanut? Kerro se meille kuunneltuasi ensin meidän tämänkertaisen jakson Spotifysta, Soundcloudista tai tähän artikkeliin liitetyn soitinlinkin kautta. Studiossa äänessä ovat vakiopanelistit Elmeri Lindqvist ja Mika Laakso. Jakso äänitettiin etänä 27.2. Musiikit podcastiin on luonut Aleksi Hiivala.

0.19 Mikan hääpäivä
1.45 Esikuvien merkitys ja vaikutus
6.55 Tartu tilaisuuteen
14.00 Omat esikuvat ja vastuu
29.48 Viihdeteollisuuden tuotteet
43.01 Hakametsän kannatus

Ilmianna Näkymättömiä sankareita! Jos tunnet ihmisen, joka elää ja hengittää jääkiekkoa erilaisissa tehtävissä tai laji on hänelle elämäntapa, anna hänet ilmi sähköpostiosoitteeseen elmeri.lindqvist@jatkoaika.com.

» Lähetä palautetta toimitukselle