HIFK:sta ja Pelicansista tuttu János Hári Unkarin nousun takuumiehenä – myös Slovenia palaa MM-kisoihin

MAAJOUKKUE / Uutinen
János Hári voitti 1A-divisioonan pistepörssin.
Kuva © Jarno Hietanen
Unkari ja Slovenia varmistivat nousun ensi vuoden MM-kisojen korkeimmalle sarjatasolle 1A-divisioonan turnauksessa Italiassa. Etelä-Korea putoaa 1B-divisioonaan.

Unkari tarvitsi voiton turnauksen päätöspelistä oman nousunsa jo varmistanutta Sloveniaa vastaan. Ratkaisijaksi nousi päätöslukemat 2–1 vajaat kolme minuuttia ennen kolmannen erän päättymistä laukonut Kristóf Papp. Aiemmin urallaan HIFK:ta ja Pelicansia edustanut János Hári teki Unkarin avausmaalin ja voitti koko turnauksen pistepörssin tehoilla 3+3=6 viidessä ottelussa.

Sekä Unkari että Slovenia putosivat ylimmältä tasolta viime vuoden kisojen päätteeksi ja nyt molemmilla on siis edessä pikainen paluu. Vuoden 2025 MM-kisat pelataan Ruotsissa ja Tanskassa.

Turnauksessa pirteästi esiintynyt Romania kaatoi päätöspäivän avausottelussa Japanin numeroin 4–2 ja säilytti tällä mahdollisuudet jopa nousuun.

Bolzanossa pelattua turnausta isännöinyt Italia romutti Romanian haaveet kaatamalla Etelä-Korean ja ottamalla kiinnityksen nousuun ennen päätöspeliä. Italian nousuhaaveet kaatuivat puolestaan Unkarin voittoon.

Etelä-Korealle tappio Italialle tarkoitti turnauksen viimeistä sijaa ja putoamista 1B-divisioonaan. Tilalle nousee perjantaina päättyneen 1B-divisioonan turnauksen voittaja Ukraina.

1A-divisoonan lopputaulukko

1. Unkari 11 pistettä
2. Slovenia 9 p.
3. Italia 9 p.
4. Romania 9 p.
5. Japani 4 p.
6. Etelä-Korea 3 p.

» Lähetä palautetta toimitukselle