Arkisto - LIIGA

Hakutulokset 47500 - 47520 / 47587

Haastattelu

Kuolleista noussut

LIIGA | 11.2.2001 23:41 | Matias Strozyk
Vuoden 2007 tulokkaaksi valittu Tuomas Suominen teki syksyn aikana neljä tehopistettä. Lonkkaleikkauksesta toipunut laitahyökkääjä on uuden vuoden puolella jo yli kaksinkertaistanut tilinsä ja moninkertaistanut myös peliaikansa.
Artikkeli

Ruotsi kaatoi leijonat niukasti

LIIGA, MAAJOUKKUE | 11.2.2001 21:01 | Saarinen
Ruotsi varmisti oman kotiturnauksensa voiton kaatamalla Suomen tänään niukoin 2-1 numeroin. Suomelle olisi riittänyt turnausvoittoon jatkoaikatappiokin, mutta maalin tappio varsinaisella peliajalla lipsautti voiton Ruotsille. Yllättävän heikkotasoisen ottelun voittomaalin iski jo toisessa erässä Andreas Johansson.
Suomi, Ruotsi
Artikkeli

Suomi voitti Venäjän hyvällä pelillä

LIIGA, MAAJOUKKUE | 10.2.2001 21:15 | Kari Heikkinen
Suomi taisteli lauantai-iltapäivänä Euro Hockey Tour -turnauksen voitosta Venäjää vastaan ja voitti ottelun selkeästi 4-1 hyvän pelin jälkeen. Näin Suomi voitti myös koko turnauksen kolmannen kerran historian aikana. Sweden Hockey Gamesin voitto ratkeaa huomenna ottelussa Ruotsia vastaan.
Suomi, Venäjä
Artikkeli

Lukko jatkaa taistelua playoff-paikasta

LIIGA | 10.2.2001 18:22 | Jarno Heino
Lukon syyskausi ei ole mennyt aivan odotusten mukaan. Asiantuntija piireissä Lukkoa veikattiin ennen kauden alkua kärkipäähän, koska viimekausi sujui Lukolta todella hyvin. Joukkueen runko pysyi suunnilleen samana. Suurin uudistus oli kun maalivahti ja joukkueen ykköshyökkääjä uusittiin. Loistavan kauden pelannut Timo Peltomaa lähti ja tilalle tuli oma kasvatti ja ex-maalikuningas Pasi Saarela.
Rauman Lukko, osavuosikatsaus
Uutinen

Jääkiekkoliitolle uusi sponsori

LIIGA | 10.2.2001 0:00
Suomen Jääkiekkoliitto on saanut uuden pääsponsorin, Intrum Justitian. Luotonhallintaan ja perintään keskittyvä konserni tulee näkymään Suomen maajoukkueen pelipaidoissa.
Jääkiekkoliitto, Maajoukkue
Uutinen

Radio Janne palaa aalloille

LIIGA | 10.2.2001 0:00
Vuodenvaihteessa toimintansa lopettanut Hämeenlinnan paikallisradio on palaamassa takaisin. Samalla Kerho-fanien toiveet Jouko Jaakkolan ja Kerhon otteluselostuksien paluusta ovat vahvat.
HPK
Uutinen

Suomi kiinni Eurotourin voitossa

LIIGA, MAAJOUKKUE | 10.2.2001 0:00
Suomi lähtee tänään tavoittelemaan voittoa Venäjästä ja samalla koko EM-turnauksen kärkipaikkaa. Ruotsin turnauksen ja koko kiertueen voitot toisivat Jääkiekkoliiton tilille mukavansuuruisen palkintosumman, useita satojatuhansia markkoja.
Maajoukkue
Artikkeli

Raksilan kevät – aikaiset rantapallot vai Rotuaari metrin leveämmäksi?

LIIGA | 9.2.2001 15:35 | hermano
Kärppien vuoristoratamainen kausi kääntyi taas nousuun ennen maaottelutaukoa Heikkilän astuttua ohjaksiin. Pelkkää kuherruskuukauttako, kuten moni mielellään haluaisi asian kuitata? Se nähdään kohta kun loppusuora käynnistyy, ja "viivalla" ovat pudotuspelit jo täydessä käynnissä.
Kärpät
Artikkeli

Suomi voitti vahvan toisen erän turvin

LIIGA, MAAJOUKKUE | 8.2.2001 22:45 | Kari Heikkinen
Suomi voitti Sweden Hockey Games -turnauksen torstai-illan pelissä Kanadan 6-3. Peli oli ensimmäisen erän jälkeen Kanadalle 1-2 mutta toisessa erässä Leijonat ryöpytti Kanadaa puhtaasti 5-1. Kolmas erä oli maaliton, joten ottelu Suomelle maalein 6-3. Turnaus jatkuu Suomen osalta lauantaina Venäjää vastaan ja päätöspäivänä sunnuntaina Ruotsia vastaan. Euro Hockey Tourin kokonaistilanteeseen ei Kanada-peleillä ole merkitystä.
Suomi, Kanada, maajoukkue
Uutinen

Alain Côté palaa Tapparaan

LIIGA | 8.2.2001 21:47
Alkuvuodesta henkilökohtaisten syiden takia Kanadaan matkannut Côté saapui torstaina takaisin Tampereelle, ja liittyy välittömästi mukaan Tapparan liigamiehistöön.
Tappara, SM-liiga
Uutinen

Oikaisu Laamanen Ilvekseen -uutiseen

LIIGA | 8.2.2001 14:00
Jatkoajassa 23.1 julkaistu uutinen Jukka Laamasen siirtymisestä Ilveksen riveihin Mikkelin Jukureista oli esitetty virheellisesti meidän omana materiaalinamme. Uutisen oli itse asiassa toimittanut Länsi-Savo -lehden urheilutoimittaja Jussi Leppäsyrjä oman työnantajansa käyttöä varten.
Ilves, Jatkoaika
Artikkeli

Suomi nousi jatkoaikavoittoon

LIIGA, MAAJOUKKUE | 8.2.2001 0:35 | Saarinen
Suomi aloitti Sweden Hockey Games turnauksen jatkoaikavoitolla Tsekistä. Tsekki karkasi ottelun alussa jo 2-0 johtoon, mutta kenttätapahtumia hallinnut leijonalauma nousi lopulta 3-2 jatkoaikavoittoon. Suomen sankareita olivat kaksi komeaa maalia viimeistellyt Jukka Hentunen ja jatkoaikaratkaisun iskenyt Marko Kiprusov.
Suomi, Tshekki
Uutinen

Hjallikselle urheiluradio

LIIGA | 8.2.2001 0:00
Valtioneuvosto myönsi tänään Hjallis Harkimolle toimiluvan Suomen Urheiluradiolle. Näin Hjallis laajentaa toimintaansa jälleen uudelle osa-alueelle.
Jokerit, Hjallis Harkimo
Uutinen

Timo Vertala korvaa Jussi Tarvaisen Ruotsin turnauksessa

LIIGA, MAAJOUKKUE | 6.2.2001 22:37
Jussi Tarvainen joutuu jäämään kovan kuumeen takia pois Ruotsin turnauksesta. Tilalle Aravirta on nimittänyt Timo Vertalan, joka on joutunut kieltäytymään kahdesta aiemmasta maajoukkuekutsusta.
Tappara, Timo Vertala, Jussi Tarvainen
Kolumni

Maajoukkueturnausten tulevaisuus

LIIGA, MAAJOUKKUE | 6.2.2001 0:00 | Saarinen
SM-liigan ottelumäärät ovat koko ajan nousseet ja se on entisestään lisännyt keskustelua kauden aikana pelattavien maaotteluiden asemasta. Seurat maksavat pelaajien palkat ja menestyspaineet ovat kovia. Tiukan pelitahdin takia kunnollinen harjoittelu jää kauden aikana usein liian vähäiseksi. Kaikesta huolimatta maajoukkue pelaa tälläkin kaudella neljä kovaa turnausta Tsekkiä, Venäjää ja Ruotsia vastaan. Mutta onko turnauksia liikaa ja mihin suuntaan yleensäkin maajoukkueen otteluohjelmaa tulisi jatkossa kehittää?
Suomi
Uutinen

Pasi Nurminen, Jokerit

LIIGA | 5.2.2001 0:30
Pasi Nurminen
Uutinen

Janne Ojanen pelikunnossa

LIIGA | 3.2.2001 12:20
Viime sunnuntaina Ilves-ottelussa silmäänsä mailaniskun saanut Tappara-kapteeni Janne Ojanen on saanut silmänsä kuntoon ja lääkäriltä luvan palata kiekkokaukaloihin.
Tappara, Janne Ojanen, Maajoukkue
Uutinen

IFK näytti ovea Lehkoselle

LIIGA | 2.2.2001 14:48
Helsingin IFK vapautti valmentajansa Ismo Lehkosen tehtävästään joukkueen huonojen esitysten takia. Valmennusvastuu siirtyy Timo Blomqvistille.
HIFK, Ismo Lehkonen, Timo Blomqvist
Uutinen

Sami Kaartinen Kiekko-Vantaaseen loppukaudeksi

LIIGA, MESTIS | 1.2.2001 15:50
Saipan 21-vuotias laitahyökkääjä Sami Kaartinen siirtyy loppukaudeksi Mestiksen Kiekko-Vantaan riveihin.
SaiPa, K-Vantaa, Sami Kaartinen
Uutinen

Janne Vuorela loppukaudeksi KooKoo:n riveihin

LIIGA, MESTIS | 1.2.2001 12:00
Tapparassa seitsemänneksi puolustajaksi ja ilman peliaikaa jäänyt Janne Vuorela pelaa loppukauden KooKoo:ssa. Siirrolla Vuorelalle pyritään samaan peliaikaa.
Tappara, KooKoo, Janne Vuorela

Sivut