| Kotijoukkueen tähdet |
|---|
|
|
| Robin Bergman |
|
|
| Juha Koivisto |
|
|
| Niko Peltola |
| Vierasjoukkueen tähdet |
|---|
|
|
| Timo Kuuluvainen |
|
|
| Eero Hyvärinen |
|
|
| Jesse Rohtla |
| Päivän muut ottelut |
|---|
-
-
Sport kylvetti Jukurit
Maanantai-illan ainoassa Mestis-kamppailussa Vaasan Sport nujersi Mikkelin Jukurit maalein 5-1. Sport aloitti nihkeästi, mutta ottelun edetessä se paransi otteitaan, ja viimeinen erä oli maalittomuudesta huolimatta Sportin näytöstä.
Putki päällä
katso kuvat
Sport lähti ottelussa tavoittelemaan jo kuudetta perättäistä voittoaan, ja samalla nousua sarjataulukossa pari pykälää ylemmäs. Jukureilla alkaa olemaan jo tuskaiset oltavat, sillä pudotuspeliviiva kummittelee aivan selustassa. Illan ottelun loppusummerin soitua lukemissa 5-1, Jukureiden tilanne vaikeutui entisestään.
Avauserässä tasaista
Ensimmäinen erä alkoi Sportin kannalta suotuisasti. Reilun kahden minuutin pelin jälkeen oli kaksi Jukureiden pelaajaa lähes perättäin passitettu rangaistusaitioon. Sport kiittikin saamastaan tilaisuudesta, ja iski avausmaalin reilun kolmen minuutin jälkeen. Sport pyöritti ylivoimaa hyvin, ja lopulta Toni Sihvonen pääsi lyömään irtokiekon maalin edustalta sisään, Juha Koiviston laukauksen jälkeen. Koivistolle tarjoili ensin avopaikan toisesta laidasta Bryan McGregor.
Peli tasaantui maalin ja jälkimmäisen jäähyn päätyttyä. Jukurit saivatkin aikaiseksi tasoitusmaalin pari minuuttia Sportin johtomaalin jälkeen. Sportissakin aikanaan pelannut Iikka Törnvall nousi puolustajan tontilta hyökkäyksen kärjeksi ja sai pienen haparoinnin jälkeen lauottua kohti maalia. Laukaus tuli takakulmaan, eikä sivuittaisliikkeessä ollut Jaakko Suomalainen saanut kunnon torjuntaa aikaiseksi. Kiekko jäi maalin edustalle pelattavaksi, ja Henri Ryynänen oli ensimmäisenä tilanteessa, pistäen irtokiekon tyhjään maaliin.
Jukureilla oli loistava mahdollisuus siirtyä myös ottelussa johtoon, mutta Jesse Ryhänen ei pystynyt läpiajosta ohittamaan Jaakko Suomalaista.
Sport meni johtoon erän puolivälin jälkeen jälleen ylivoimalla. Avausmaalin alustanut McGregor oli tällä kerralla maalin viimeistelijänä. Kanadalainen yritti jo aiemmin pariin otteeseen maalia kovilla laukauksilla, mutta siniviivalta lähtenyt jäänuoliainen yllätti täysin maskin takana olleen Ari Reunasen.
|
Erän lopulla Jukureille avautui kahdesti paikka ylivoimalla tasoittaa ottelu. Molemmilla ylivoimilla vieraat saivatkin laukauksia aikaiseksi, mutta pitkän loukkaantumisen jälkeen maalille palannut Jaakko Suomalainen oli ohittamaton.
– Jukurit yllätti meidän aggressiivisella pelillä avauserässä. Onneksi Jaska [Suomalainen] sai hyvää apua puolustukselta ekassa erässä. Me hyökättiin innokkaasti, mutta unohdettiin puolustaa, niin Jaska sai heti alkuun tosi paljon hommia ja pääsi peliin sisään, kertoi Sportin päävalmentaja Kenneth Westerback.
– Ylivoimasta olen iloinen tänään. Kaksi maalia ekassa erässä.
Toisessa erässä vieraiden selkäranka katkeaa
Toinen erä muodostui otttelun ratkaisuksi. Sport vei pelin jatkuvasti vieraiden päähän, ja myös puolustuspeli tiivistyi. Neljännen maalin jälkeen vierailla alkoi jo kypärät kallistua, eikä keltapaitaiset vieraat kyenneet enää numeroita kaunistelemaan.
Sport sai erään tehtyä kolme osumaa. Ensimmäinen oli paljon puhetta herättävä maali, missä Tuomas Takala kiersi vanhanaikaisella ja laukoi kiekon takanurkkaan. Päätuomari Jari Levonen levitti kätensä, mutta maalituomari oli punavalon sytyttänyt. Hetken keskustelun jälkeen maali hyväksyttiin. Hallin screeniltä katsojat eivät pystyneet todistamaan maalin oikeellisuutta, mutta televisioruudulta näki selkeästi ettei kiekko maaliin asti mennyt. Takalan laukaus osui tolppaan, tuli maaliviivaa pitkin takaisin etukulmalle ja lopulta maalivahti Reunasen suojien alta maalin edustalle. Mestiksessä ei videotarkistus ole säännöissä määrätty, mutta sitä saa käyttää mikäli hallissa on mahdolisuus olemassa. Vaasassa kameroita ei katossa ole.
– Sen kolmannen maalin jälkeen, oli se maali tai ei, muutamalla meidän pelaajalla alkoi käymään vati niinsanotusti liian kuumana, ja kun neljäs maali tuli niin sitten se oli melkein siinä, totesi Jukureiden Pekka Lipiäinen pelin päätyttyä.
Neljännen maalin Sport teki lähes heti kolmannen perään. Robin Bergman ajoi sisään aluelle vasemmalta, ja pisti tarkan lättysyötön takatolpalle luistelleen Juha Koiviston lapaan. Koivisto jatkoi suoraan yhdellä kosketuksella kiekon maalin yläkulmaan.
Ottelun viimeisen maalin teki erän lopulla Lou Dickenson. Sport oli nousemassa hyökkäykseen, mutta maalitilanne kariutui korkealla mailalla pelaamisen vuoksi. Toni Sihvonen jätti kiekon pelaamisen vieraille, ja näin korkeaa mailaa ei vihelletty. Ja heti perään Bryan McGregor kävi nappaamassa kiekon itselleen juuri ennen siniviivaa, ja vapautti Lou Dickensonin maalipaikkaan. Sarjan pistekuninkuutta tavoitteleva Dickenson teki kauden 21. osumansa etukulmasta.
Kolmas erä maalitonta Sportin näytöstä
Viimeinen erä oli maaliton, mutta paikkoja Sportilla oli tehdä vaikka viisikin osumaa. Ari Reunanen esitti useammankin paraatipelastuksen, ja ilman huippuvenytyksiä olisi lukemat olleet paljon rumemmat.
– Päätettiin toisella tauolla että omiin ei mene enää yhtään. Siinä vaiheessa jos ruvetaan maalieroja laskemaan ja niillä ratkeaa sijoituksia, niin jokainen maali on tärkeä, kertoi Lipiäinen.
Sport laukoi erässä 25 laukausta, joista peräti 22 päätyi Reunasen torjuttavaksi asti. Sport pääsi erässä luvattoman helposti kerta toisensa jälkeen vieraiden maalille asti. Jukurit vastaavasti ei saanut yhtään laukausta läheltä maalia, vaan kerta toisensa jälkeen vedot tulivat kaukaa, eivätkä aiheuttaneet Suomalaiselle pahempia vaikeuksia.
– Sport oli tänään selvästi parempi, myönsi myös Lipiäinen.
Sport jatkaa kauttaan perjantaina (12.2.) D Teamin vieraana. Jukureilla seuraava koitos on lauantaina (13.2.) kotonaan, kun neljän pisteen päässä pudotuspeliviivan alla kärkkyvä Hokki saapuu Mikkeliin.
Pasi Roimela (pasi
roimela
jatkoaika
com) 8.2.2010
ylläpito (6570)






