NHL:ssä tapahtuu: Boucher Blackhawksiin

NHL / Uutinen
Tähän uutiseen on koottu NHL:n tuoreita sopimusuutisia sekä pelaajasiirtoja (uusimmat ylhäällä). Uutista päivitetään sitä mukaa, kun uusia sopimuksia tai kauppoja tehdään.

Chicago Blackhawks on lisännyt jälleen yhden maalivahdin pelaajavahvuuteensa, kun seura solmi Brian Boucherin kanssa yhden kauden kattavan sopimuksen. Sopimuksen taloudellisia yksityiskohtia ei julkistettu.

Blackhawks kutsui 29-vuotiaan Boucherin harjoitusleirille tryout-sopimuksella, kun kakkosmaalivahdiksi kaavailtu Patrick Lalime loukkasi selkänsä syyskuun 14. päivä. Vammansa seurauksena Lalime joutui sairauslomalle noin 2-3 kuukaudeksi. Tuoreen sopimuksen saanut Boucher korvaa Lalimea ainakin kyseisen ajan.

Boucher on tähän mennessä esiintynyt yhdessä harjoitusottelussa. Yhdysvaltalaisvahti torjui kaikki 26 laukausta, kun Blackhawks voitti St. Louis Bluesin 2-0 syyskuun 19. päivä. Menneellä kaudella Boucher torjui sekä Calgary Flamesin että Phoenix Coyotesin maaleilla 14 ottelussa. Tilastoihin Boucher merkkautti neljä voittoa ja kahdeksan tappiota. Päästettyjen maalien keskiarvoksi muodostui 4,15.

Kaudella 2003-04 Boucher teki Phoenix Coyotesin paidassa niin sanotun modernin aikakauden ennätyksen nollapeliputkessa. Yhdysvaltalainen piti maalinsa puhtaana yhtäjaksoisesti peräti 332 minuutin ja yhden sekunnin ajan.

Hamhuis ja Predators vihdoin sopimukseen

Nashville Predatorsin miehitys tulevalle kaudelle täydentyi, kun puolustaja Dan Hamhuis solmi jatkosopimuksen. Uusi sopimus on arvoltaan 8 miljoonaa dollaria ja on kestoltaan nelivuotinen. Viime kaudella Hamhuis tehtaili 82 ottelussa mukavat 7+31=38 tehopistettä.

Raajarikko Brassard ja Blue Jackets sopimukseen

Columbus Blue Jackets on tehnyt keskushyökkääjä Derrick Brassardin kanssa kolmivuotisen tulokassopimuksen. Brassard on Blue Jacketsin ensimmäisen kierroksen varaus vuoden 2006 varaustilaisuudesta.

Brassard ei esiinny tulevan kauden avauksessa juniorijoukkueensa Drummondville Voltigeursin kokoonpanossa. Brassard loukkasi olkapäänsä QMJHL:n harjoitusottelussa ja joutuu olkapääleikkauksen vuoksi jopa kuudeksi kuukaudeksi sairauslomalle.

Morrow ja Dallas kuuden vuoden jatkosopimukseen

Dallas Stars -fanien odotus palkittiin, kun seura ilmotti tehneensä pitkän kuuden vuoden jatkosopimuksen kanadalaishyökkääjä Brenden Morrow`n kanssa. Uunituore sopimus pitää 27-vuotiaan laiturin Teksasissa seuraavat seitsemän kautta, aina kevääseen 2013 saakka. Morrow´n aiemmasta sopimuksesta on vielä jäljellä alkava kausi. Dallas-hyökkääjän uuden sopimuksen arvo on 24,6 miljoonaa dollaria (4,1 miljoonaa per kausi).

Viime kaudella piste-, syöttö- ja jäähyennätyksensä tehtaillut voimahyökkääjä oli edellä mainittujen saavutusten lisäksi koko NHL:n ahkerin taklaaja. Positiivisen kauden aikana mies pääsi kokeilemaan myös kapteenin nauhaa Mike Modanon ollessa loukkaantuneena.

- Pitkän sopimuksen sorvaaminen Brendenin kanssa oli ykkösprioriteetti organisaatiollemme. Morrow on joukkueemme kulmakiviä ja erittäin tärkeä pelaaja Dallasille, myhäili Starsin manageri Doug Armstrong.

- Halusin pysyä Dallasissa pitkään ja olenkin nyt erittäin iloinen. Nyt voin keskittyä olennaiseen ja varsinkin alkavaan kauteen, iloitsi Morrow.

180 senttinen ja 95 kiloinen kanadalainen on Dallasin muuten surullisen kuuluisan draftisysteemin harvoja helmiä. Morrow teki viime kaudella tehot 23+42=65 ja kulutti jäähypenkkiä lähes kahden sadan minuutin edestä. Tehotilastossa komeili seuran paras +30.

Kovista taklauksistaan ja räkämaaleistaan tunnettu Morrow rikkonee ensi kaudella 500 NHL-ottelun rajan. Pisteitä runkosarjassa on syntynyt tähän astisella uralla 269 ja jäähyjä 758 minuuttia. Morrow ei ole koskaan ollut tehotilastossa kauden jälkeen miinuksella.

Brownille ja Gleasonille jatkosopimukset

Los Angeles Kings löysi viimein yhteisen sävelen hyökkääjä Dustin Brownin ja puolustaja Tim Gleasonin kanssa, vain päivä ennen joukkueen ensimmäistä harjoituspeliä. Molempien jatkosopimus kattaa kaksi seuraavaa kautta. 21-vuotias Brown, Kingsin ykkösvaraus vuodelta 2003, murtautui viime kaudella joukkueen vakiokokoonpanoon. Hän pelasi 79 peliä ja teki näissä 14 maalia ja 28 pistettä sekä merkkautti tilastoihin 80 jäähyminuuttia.

Gleason, 23, pelasi hänkin ensimmäisen kokonaisen NHL-kautensa työsulun jälkeen. Ottawa Senatorsin vuoden 2001 ensimmäisen kierroksen varaus kaupattiin Los Angelesiin varausvuonnaan vaihdossa Bryan Smolinskiin. Gleason pelasi viime kaudella 78 ottelua Kings-paidassa tehden näissä kaksi maalia ja yhteensä 21 pistettä. Rangaistusminuutteja monipuoliselle puolustajalle merkittiin 77.

Kesler pysyy Vancouverissa

Vancouver Canucks ilmoitti jatkavansa hyökkääjä Ryan Keslerin sopimusta ja vastasi näin Philadelphia Flyersin tekemään sopimustarjoukseen. Keslerin yksivuotinen uusi sopimus tuo jenkkihyökkääjälle 1.9 miljoonan dollarin tulot ensi kaudesta.

Menneellä kaudella 21-vuotias kahden suunnan keskushyökkääjä pelasi Vancouverissa runkosarjan kaikki 82 ottelua ja teki näissä 10+13=23 pistettä. Urallaan Kesler on pelannut yhteensä 110 ottelua Canucksin paidassa ja tehnyt näissä 12+16=28 pistettä.

Kesler oli USA:n joukkueen mukana viimeksi pelatuissa MM-kisoissa Latviassa. Hän edusti maataan myös Suomessa pelatuissa vuoden 2004 nuorten MM-kisoissa vuonna 2004, joissa USA otti kultaa. Kesler on Vancouver Canucksin ensimmäisen kierroksen varaus vuoden 2003 draftista.

Erskine Washingtoniin

Washington Capitals on solminut sopimuksen vapaana agenttina olleen puolustajan John Erskinen kanssa. Sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu. Kuluneella kaudella 26-vuotias Erskine pelasi sekä Dallas Starsissa että New York Islandersissa. Kovaotteinen kanadalainen merkkautti 60 ottelussa yhden maalin ja 161 jäähyminuuttia.

Dvorak St. Louisiin, Orszagh sairastuvalle

St. Louis Blues on tehnyt alkavan kauden kattavan sopimuksen
laitahyökkääjä Radek Dvorakin kanssa. 29-vuotias tsekki tuo kokemusta ja syvyyttä St. Louisin hyökkääjistöön.

- Radek on pelannut kahdesti Stanley Cupin finaaleissa. Hän tuo lisää nopeutta joukkueeseemme ja on arvokas alivoimapelaaja, kommentoi Bluesin presidentti John Davidson.

Dvorakin hankinta tuli ajankohtaiseksi slovakkihyökkääjä Vladimir Orszaghin jouduttua polvileikkaukseen. Kyseessä on jo kolmas korjaava leikkaus sen jälkeen kun Orszagh loukkaantui vuoden 2005 MM-kisoissa. Joidenkin arvioiden mukaan laitahyökkääjän pelaaminen koko alkavalla kaudella on hyvin epätodennäköistä.

Stajan pysyy Torontossa

Hyökkääjä Matt Stajan ja Toronto Maple Leafs ovat sopineet kahden vuoden yhteistyöstä. Stajan allekirjoittaa sopimuksen, joka takaa lupaukselle 1.75 miljoonaa dollaria sopimuskauden aikana.

Stajanista on kaavailtu Maple Leafsille luottohyökkääjää vuosiksi. Viime kaudella Stajan ampui 15 maalia ja saalisti 27 tehopistettä. Kausi oli Stajanille toinen kokonainen NHL:ssä.

Stajan oli Leafsin viimeinen rajoitettu vapaa agentti, jolla ei ollut sopimusta.

Brunetten loistokausi palkittiin

Colorado Avalanche on solminut jatkosopimuksen laitahyökkääjä Andrew Brunetten kanssa. Paljolti ykkösketjussa Joe Sakicin ja Milan Hejdukin kanssa pelannut Brunette pelasi loistokauden 2005-06.

- Andrew pelasi todella hyvin viime kaudella, totesikin Avalanchen toimitusjohtaja Francois Giguere.

- Hän on pelannut tasaisesti ja luotettavasti koko uransa ajan ja odotamme hänen pelaavan samalla tavalla seuraavat kaksi vuotta. Hän on lahjakas urheilija ja yksi hyökkäyksemme avainpelaajia, Giguere jatkoi.

Brunette teki päättyneellä kaudella maaliennätyksensä (24) ja oli joukkueen kolmanneksi paras pistemies Joe Sakicin ja Alex Tanguayn jälkeen. Lisäksi Brunette on kestävä pelaaja, sillä kyseinen kausi oli jo kolmas perättäinen, jona hän ei missannut yhtään ottelua.

Denver Postin mukaan Brunetten kauden 2007-08 palkka on 1,6 miljoonaa dollaria. Alkavalla kaudella hän tienaa puolet mainitusta summasta eli 800 000 taalaa.

Carter sinipaitoihin

Columbus Blue Jackets on solminut yksivuotisen sopimuksen laitahyökkääjä Anson Carterin kanssa. Sopimuksen arvo on 2,5 miljoonaa dollaria. Kuluneella kaudella 32-vuotias kanadalainen viiletti 82 ottelussa Vancouver Canucksissa. Carter iski 33 maalia ja antoi 22 maaliin johtanutta syöttöä.

Lisäksi Blue Jackets on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen hyökkääjä Dan Fritschen kanssa. Sopimuksen ensimmäinen vuosi on niin sanotusti kaksisuuntainen. Tällöin Fritsche tienaa NHL-tasolla 475 000 dollaria ja farmissa 60 000 dollaria. Sopimuksen toisella vuodella Fritsche ansaitsee sekä NHL:ssä että AHL:ssä 750 000 dollaria.

Kuluneella kaudella 22-vuotias yhdysvaltalaishyökkääjä pelasi 59 ottelussa Blue Jackets -hyökkäyksessä. Kyseisissä kamppailuissa hän merkautti kuusi maalia ja seitsemän syöttöpistettä.

Se toinen Kozlov Islandersiin

Vuoden 1993 ensimmäisen kierroksen varaus Viktor Kozlov siirtyy yhden vuoden sopimuksella New York Islandersiin. 668 NHL-ottelun veteraani pelasi viime kauden lähellä uutta joukkuettaan New Jerseyssä tehden 25 pistettä 69 ottelussa. Venäläinen osoittautui erinomaiseksi viimeistelijäksi rangaistuslaukauksilla. Kozlov teki kahdeksan maalia 12 yrityksellä.

- Viktor on oiva lisä joukkueellemme, sillä hän pystyy pelaamaan käytännössä mitä tahansa pelipaikkaa kolmessa ensimmäisessä hyökkäysketjussamme, ihasteli joukkueen tuore manageri Garth Snow.

Isokokoinen Kozlov on pelannut Devilsin lisäksi uransa aikana myös San Josessa sekä Floridassa. Sopimuksen yksityiskohtia ei paljastettu.

Vast`ikään maalivahti DiPietron huiman jatkosopimuksen kautta otsikoihin päässyt Islanders ilmoitti myös kutsuneensa hyökkääjä Richard Parkin sekä maalivahti Mike Dunhamin harjoitusleirilleen.

Buffalo julkisti uusia sopimuksia

Buffalo Sabres on tehnyt sopimukset hyökkääjien Marek Zagrapanin, Jiri Novotnyn, Chris Thorburnin ja Michael Ryanin kanssa. Zagrapanin sopimus on tulokassopimus. Muut sopimukset kattavat yhden kauden. Lisäksi Sabres ilmoitti palkanneensa entisen NHL-puolustajan James Patrickin seuran apulaisvalmentajaksi.

Senators ja Kaigorodov sopimukseen

Ottawa Senators tiedotti tiistaina päässeenä sopimukseen keskushyökkääjä Aleksei Kaigorodovin kanssa. 23-vuotias venäläinen siirtyy Senators-organisaatioon Metallurg Magnitogorskista, jonka ykkösjoukkueessa hän on pelannut edelliset viisi kautta.

Kaigorodov on Senatorsin toisen kierroksen varaus vuodelta 2002. Hän on edustanut Venäjää poikien, nuorten ja aikuisten MM-kisoissa. 182-senttisen ja 86-kiloisen keskushyökkääjän sopimus on kaksivuotinen ja -suuntainen. Se takaa hänelle reilun miljoonan taalan vuositulot, mikäli paikka NHL-joukkueesta aukeaa.

Joffrey Lupulille Oilers-sopimus

Laitahyökkääjä Joffrey Lupul ja Edmonton Oilers ovat päässeet yhteisymmärrykseen kolmivuotisesta sopimuksesta. Lupul siirtyi kotikaupunkiinsa Edmontoniin Chris Pronger -kaupan yhteydessä. Menneellä kaudella 22-vuotias laituri teki Anaheimin paidassa 28 maalia ja syötti 25.

- Molemmilla oli alusta asti halua sopimuksen tekemiseen, kysymys oli lähinnä sen pituudesta. Olisimme mielellämme tehneet sopimuksen hiukan aiemmin fanien ja pelaajan itsensä vuoksi, mutta onneksi saimme asian kuntoon muutamaa päivää ennen harjoitusleirin alkua, kommentoi Oilers-GM Kevin Lowe neuvotteluja.

Oilers maksaa Lupulille tulevalla kaudella noin 1,5 miljoonaa, kaudella 2007-08 2,5 miljoonaa ja kaudella 2008-09 3 miljoonaa dollaria. Lowen mukaan palkka heijastelee hyvin markkinoita.

- Kun teimme kaupan, meillä oli mielessämme jonkinlainen ennuste, mitä hänelle maksamme. Ei niinkään toisen ja kolmannen vuoden osalta, mutta nyt alkavaksi kaudeksi, Lowe kertoi.

Lupulin sopimuksen myötä Oilersin tulevan kauden joukkue on käytännössä valmis. Kauden ajaksi seura jättää palkkakaton alle tilaa noin neljä miljoonaa dollaria.

- Emme ole kiinni katossa, niinkuin ei minkään joukkueen kuuluisi tässä vaiheessa olla. Jätimme viime kaudellakin jonkin verran tilaa korjausliikkeille, Lowe kommentoi.

MacIntyre Vancouveriin

Detroit Red Wings kauppasi maalivahti Drew MacIntyren Vancouver Canucksiin. Vaihdossa Detroit sai kesän 2007 varaustilaisuudesta loppupään Vancouverin varausvuoron. MacIntyre varattiin Detroitiin vuoden 2002 draftissa neljännellä kierroksella.

Menneellä kaudella MacIntyre pelasi ECHL-joukkue Toledossa 33 ottelua ja keräsi näistä 24 voittoa sekä torjuntaprosentin 92.6%. Lisäksi MacIntyre sai kokeilla AHL:n tasoa 13 ottelussa. Näistä peleistä tuloksena oli kahdeksan voittoa ja torjuntaprosentti 89.7%.

Bourret sopimukseen Atlantan kanssa

Atlanta Thrashers on solminut sopimuksen 19-vuotiaan oikean laitahyökkääjän Alex Bourretin kanssa. Sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu. Viime kaudella kanadalaisen junioriliigan QMJHL:n pistepörssissä kahdeksanneksi (pisteet 44+70 67:ssä ottelussa) sijoittunut tulevaisuuden lupaus on seuran ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 2005.

- Alex on lahjakas hyökkääjä, joka on todistanut osaamisensa junioritasolla ja on valmis kilpailemaan ammattilaistasolla. Me odotamme hänen jatkavan kehitystään taistelemalla paikasta kokoonpanossamme ja ansaitsemalla paikkansa NHL:ssä, GM Don Waddell kommentoi tuoretta sopimusta Thrashersin nettisivuilla.

Lahjakkaalle Bourretille voi onnistuessaan olla tarjolla suurikin rooli atlantalaisten ensi kauden joukkueessa. Syyskuinen The Hockey News povasi silloin vielä sopimuksetonta Bourretia yhdeksi mahdolliseksi ehdokkaaksi Ilja Kovaltshukin tähdittämän ketjun oikealle laidalle.

Gagne ja Flyers sopimukseen

Laitahyökkääjä Simon Gagne ja Philadelphia Flyers ovat päässeet vihdoin yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta. Osapuolet solmivat viisi vuotta kattavan sopimuksen, joka takaa Gagnelle 5,25 miljoonaa dollaria kaudessa.

Kulunut kausi oli 26-vuotiaalle Gagnelle tämän NHL-uran paras. Kanadalaishyökkääjä takoi 47 täysosumaa ja jakoi 32 maaliin johtanutta syöttöä.

Blue Jackets -takalinjoilla sopimuksia

Columbus Blue Jackets on solminut kolmivuotisen jatkosopimuksen puolustaja Duvie Westcottin kanssa. Tuore sopimus kattaa kauteen 2009-10 asti. Mennyt kausi oli 28-vuotiaan Westcottin NHL-uran paras. SM-liigan JYPistäkin tuttu puolustaja saalisti 78 NHL-runkosarjaottelussa kuusi maalia ja 22 syöttöpistettä.

Lisäksi Blue Jackets on tehnyt kolme kautta kattavan tulokassopimuksen puolustaja Trevor Hendrikxin kanssa.

Canucks-ikoni jatkaa tutussa nutussa

Vancouver Canucks ilmoitti tehneensä sopimuksen seuraikoni Trevor Lindenin kanssa. Sopimus on yksivuotinen ja arvoltaan 600 000 dollaria. Sopimukseen sisältyy bonuksia, jotka nostavat arvon 800 000 dollariin.

Menneellä kaudella Canucksin kaikkien aikojen paras pistemies pelasi Vancouverin paidassa kaikki runkosarjan 82 ottelua ja teki näissä 7+9=16 pistettä. Pitkällä ja komealla urallaan Linden on pelannut yhteensä 1243 ottelua ja tehnyt 356+474=830 pistettä.

Tomas Vokounille pitkä jatkosopimus

Nashville Predators ja maalivahti Tomas Vokoun ovat päässeet yksimielisyyteen jatkosopimuksesta. Nashville Tennessean -lehti kertoi maanantaina, että Vokoun jatkaa seurassa aina kauden 2011 asti. Myöhemmin maanantaina Predators tiedotti, että sopimus on arvoltaan peräti 22,8 miljoonaa dollaria.

Heinäkuussa 30-vuotta täyttänyt Vokoun on ollut Predatorsin ykkösvahti kaudesta 2002-03 asti. Viime kauden tsekkivahti joutui jättämään kesken lantionseudun laskimotulehduksen vuoksi. Kesän ajan Vokoun joutui käyttämään verenohennuslääkkeitä, kunnes lääkärit totesivat suurimman verenhyytymän vaarattomaksi.

- Olimme sopineet, että neuvottelemme uudesta sopimuksesta, kunhan terveystilanteeni paranee, kertoi Vokoun Tennesseanissa.

- Halusimme saada sopimuksen aikaan ennen kauden alkua. Joukkueessa on ollut paljon vaihtuvuutta, joten olen tyytyväinen, että saan jatkaa.

Vokoun on viimeinen jäljelläolevan pelaaja, jonka laajennusseura nappasi suojaamattomien pelaajien listalta vuonna 1998. Suomalaisille Vokoun on tullut tutuksi HIFK:sta työsulkukaudelta ja Tsekin maajoukkueesta, jota hän edusti viimeksi helmikuun olympialaisturnauksessa.

Sabreskin sopimukseen ykkösvahtinsa kanssa

Buffalo Sabres ja läpimurtonsa NHL:ssä viime kaudella tehnyt maalivahti Ryan Miller ovat solmineet kolmivuotisen jatkosopimuksen, joka on arvoltaan kahdeksan miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.

Viime kaudella Miller pelasi 48 ottelua, joista voittoja kertyi 30 kappaletta. Lisäksi hän oli sekä päästettyjen maalien keskiarvolla (2,60) että torjuntaprosentilla (91,4) mitattuna liigan kärkikymmenikössä.

Alexandre Burrowsille kolmivuotinen sopimus

Vancouver Canucks teki sopimuksen laitahyökkääjä Alexandre Burrowsin kanssa. Sopimus on kolmivuotinen ja yhteisarvoltaan 1.5 miljoonaa dollaria. Menneellä kaudella energiapelaajana Canucks-nutussa kunnostautunut Burrows pelasi NHL:ssä 43 ottelua tehoin 7+5=12 pistettä. Jäähyjä Burrows otti 61 minuuttia.

Burrowsin sopimuksen julkistamisen yhteydessä tuli myös tieto, että toinen laitahyökkääjä Jason King jää sivuun Canucksin harjoitusleiriltä. Syynä pois jäämiseen ovat sopimuskiistat joukkueen kanssa. Menneellä kaudella hyvänä maalintekijänä tunnettu King pelasi Canucksin farmijoukkueessa Manitoba Moosessa 36 ottelua ja teki näissä 19+14=33 pistettä.

» Lähetä palautetta toimitukselle