Godzilla vahtii Capitalsin maalinsuuta 5 seuraavaakin vuotta

NHL / Uutinen
Washington Capitals julkaisi tänään uuden jatkosopimuksen maalivahti Olaf Kölzigin kanssa. Viisi vuotinen paperi tekee mahdolliseksi sen, että Kölzig tullee pelaamaan koko uransa samassa seurassa eli Capitalsissa.

Kölzigillä oli vielä vuosi edellisestä sopimuksesta jäljellä, mutta tänään julkaistun sopimuksen myötä ensi kausi kuuluu jo uuteen sopimuksen piiriin. Kauden 2005-06 loppuun asti kattava sopimus takaa Etelä-Afrikassa syntyneelle ja Saksan passin omistavalle Kölzigille 31 miljoonan dollarin(jakautuen vuotuisesti 6milj-6milj-6.25milj-6.25milj-6.5milj) yhteistulot.Vanhan sopimuksen mukainen palkka alkavalle kaudelle olisi ollut 3 miljoonaa dollaria, mutta uuden sopimuksen ansiosta tilille napsahtaa ensi kaudella 6 miljoonaa dollaria nostaen Kölzigin neljänneksi parhaiten palkatuksi NHL-maalivahdiksi.

Vaikka Olie pelasi ensimmäisen NHL-ottelunsa jo 19-vuotiaana vuonna 1989, nousi hän NHL-kansan tietouteen kunnolla vasta kaudella 97-98. Tuolloin Oates-kaupassa ykkösveskariksi hankittu Bill Ranford loukkaantui kauden alkupuolella ja Kölzig sai mahdollisuutensa. Aikaisemmin helposti hermonsa menettävänä ja ailahtelevana vahtina tunnettu Olie The Goalie vakuutti valmennusjohdon otteillaan vallaten ykkösmaalivahdin paikan Ranfordilta. Upean kautensa huipennukseksi Kölzig johdatti Capitalsit vahvalla pelillään loppujen lopuksi Stanley Cup-finaaleihin asti ensimmäisen kerran seuran historian aikana. Kaudella 1999-2000 Kölzig jatkoi nousujohteista uraansa voittamalla Vezina Trophyn eli liigan parhaan maalivahdin tittelin. Kolzig on esiintynyt myös kahdesti viimeisen neljän kauden aikana AllStar-ottelussa.Viimeisen neljän kauden aikana Kölzig on ollut Washingtonin tärkein pelaaja rikkoen lähes kaikki seuran entiset maalivahtiennätykset.

Ennen lopullista läpimurtoa NHL:n eliittiin Kölzig antoi näytteen potentiaalistaan jo farmijoukkue Portland Piratesissa. Kaudella 93-94 Piratesien voittaessa AHL:n mestaruuden Kölzig palkittiin pudotuspelien parhaana pelaajana. Seuraavalla kaudella Kölzigin odotettiin nousevan Capitalsin ykkösvahdiksi, mutta kohtalo toi väliin erään Jim Carey-nimisen ilmiön. Carey nousi joukkueen ykkösmaalivahdiksi jättäen Kölzigin kakkosmaalivahdin osaan. Oates-kaupassa Carey vaihtoi maisemaa Bostoniin ja loppu onkin sitten historiaa.

Fanien keskuudessa Olie The Goaliena ja Godzillana tunnettu Kolzig on erittäin arvostettu tähti niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Kovan kilpailuvietin omaava maalivahti on Washingtonin pukukopissa yksi johtajista ja monesti onkin sanottu, että mikäli maalivahti saisi olla joukkueen kapteeni, olisi Kolzig valittu Capitalsien sellaiseksi Dale Hunterin lähdön jälkeen.

Kolzig tekee vaikutuksen myös kaukalon ulkopuolisella toiminnallaankin: hän on erittäin aktiivisesti mukana Washingtonin alueen hyväntekeväisyystoiminnassa luoden mm. oman hyväntekeväisyysohjelmansa nimeltään Olie & Elliot’s Great Saves program, jossa varoja keräytyy lapsille Olien peliesitysten perusteella. NHL palkitsi Kolzigin tänä vuonna ansiokkaasta kaukalon ulkopuolisesta toiminnasta NHL Foundation Awardilla.

» Lähetä palautetta toimitukselle