Tapparan käsittelypyynnöistä ei seurauksia

LIIGA / Uutinen
SM-liigan kurinpitopäällikkö Jarmo Muukkonen on jälleen antanut julkisuuteen tukun päätöksiä. Tällä kertaa pelikieltoja ei kuitenkaan jaettu, vaan kolme ässäpelaajaa selvisi ilman sanktioita. Kristian Kudrocin ja Robert Schnabelin nyrkkitappelukaan ei poikinut lisärangaistuksia.

Muukkosen käsiteltävänä oli Kristian Kudrocin ja Robert Schnabelin ottelurangaistusten lisäksi otteluvalvojan raportti Patrik Forsbackan tiistaisesta taklauksesta ja kaksi Tapparan tekemää tutkintapyyntöä maanantain ottelun tapahtumista.

Tapparan tekemät tutkintapyynnöt koskivat Ässien Leo Komarovia ja Jesse Joensuuta. Toimitusjohtaja Mikko Leinosen mielestä Komarov oli yrittänyt vahingoittaa maalivahti Mika Lehtoa liukumalla tätä kohti luistimet edellä. Toisessa tapauksessa Jesse Joensuu tutkintapyynnön mukaan "laittaa mailansa (Pasi) Puistolan haarojen väliin vetäen ja kääntäen mailaansa ja samalla kiskaisee irti Puistolan ison lähentäjälihaksen irti kiinnikkeistä."

Komarovin tapauksessa Muukkonen katsoi erotuomarin antaman 10 minuutin käytösrangaistuksen riittäväksi sanktioksi. Kurinpitopäällikön mukaan "kyse ei todennäköisesti ollut tahallisesta kaatumisesta ja liukumisesta Mika Lehtoa päin", vaan Komarov pikemminkin kaatui epäonnistuneen jarrutusyrityksen seurauksena.

Joensuun Puistolaan kohdistamasta koukkaamisesta Muukkonen taas toteaa, että "vastaavia koukkauksia ja mailan jalkojen välissä pitämisiä tapahtuu peleissä jatkuvasti eikä tilanne poikkea muista vastaavista tilanteista kuin nyt ilmeisen vakavan loukkaantumisen johdosta."

Muukkonen piti uskottavana Leinosen ilmoitusta siitä, ettei Puistola enää pysty pelaamaan tällä kaudella, mutta ei sitä, että "Joensuu kykenisi mailallaan tarkoituksellisesti, teki hän mailalla mitä tahansa, kiskaisemaan toisen pelaajan isoa lähentäjälihasta kiinnikkeistään irti."

Kurinpitäjä toteaa myös, että "Mahdollisesti tilanteesta olisi pitänyt antaa jokin rangaistus, mutta Joensuun teko ei ylitä allekirjoittaneen näkemyksen mukaan sitä rajaa, että teon seuraamuksena olisi ottelurangaistus. Yksistään pelaajan loukkaantuminen normaalissa kiekollisessa pelitilanteessa ei johda ottelurangaistukseen."

Muukkonen oli päättänyt konsultoida kurinpitoryhmää ennen päätöstään. Syynä tähän oli Leinosen täydellinen näkemysero hänen päätöksestään ja sen perusteluista Tuukka Mäntylän tapauksessa. Mäntylä tuomittiin lauantain ottelun jälkeen kahden ottelun pelikieltoon. Kurinpitoryhmä oli päätöksen suhteen yksimielinen.

Tapparan ja Ässien välisen puolivälieräsarjan neljäskin osaottelu poiki Muukkoselle töitä. Otteluvalvoja oli raportoinut kurinpitäjälle Ässien Patrik Forsbackan taklauksen, jonka seurauksena Tapparan Janne Grönvall loukkaantui.

Tässäkin tapauksessa Muukkonen katsoi, ettei syytä ottelurangaistuksen tuomitsemiseen ollut. Päätöksensä perusteluissa kurinpitopäällikkö toteaa, että "loukkaantumisen pääasiallisena syynä on Grönvallin ilmeisen epäonnistunut taklauksen vastaanottaminen, jonka seurauksena hän lentää ensin jalat edellä koti laitaa".

Tiistain SaiPa-HIFK-ottelun alussa tapahtuneesta nyrkkitappelusta Muukkonen toteaa päätöksessään, ettei siihen liittynyt "mitään sen kaltaista törkeää tai erityisen moitittavaa tekoa, josta olisi tuomittava ankarammin kuin sääntökirjassa mainittu ottelurangaistus". Näin sekä SaiPan Kudroc että HIFK:n Schnabel ovat pelikiellossa torstain puolivälieräottelusta ja ovat sen jälkeen jälleen pelikelpoisia.

» Lähetä palautetta toimitukselle