Kaataako KalPa vihdoin Kärpät?

LIIGA / Ennakko
Sm-liigan joulutauko päättyy Oulussa Kärppien ja KalPan kohtaamiseen. Kärpät on KalPalle toistaiseksi ylitsepääsemätön este, sillä kauden aiemmat kohtaamiset ovat päättyneet petolauman juhliin.

Kuntokäyrät

Kärpät lähti joulutauolle pienessä tappioputkessa hävittyään kolme taukoa edeltävää ottelua. Peliesitykset kaukalossa olivat Ilves-ottelua lukuunottamatta kohtalaisia, mutta maalinteko tuotti joukkueelle vaikeuksia.

Tauon aikana Kärpät vahvisti hyökkäystä hankkimalla Pelicansista tutun Jakub Sindelin kuukauden koeajalle. Kärpät on Sindelille jo kauden kolmas seura tšekin aloitettua kautensa Sveitsissä, josta matka jatkui Dinamo Riian kautta Ouluun.

KalPa on hyvässä vireessä, vaikka taipuikin ennen joulutaukoa kahteen otteeseen Pelicansille. KalPa johtaa liigaa yhdeksän pisteen erolla Ässiin. Savolaiset ovat hävinneet kauden aikana ainoastaan kuusi ottelua varsinaisella peliajalla.

Kärpät on ollut KalPalle kuitenkin vaikea vastus. Joukkueiden tämän kauden molemmat kohtaamiset ovat päättyneet Kärppien voittoon. Nähtäväksi jää, muodostuuko Kärpistä Kalpalle ilvesmäinen mörkö. Pari kautta sitten sarjan häntpäpäässä majaillut Ilves dominoi liigan kärkipäässä viihtynyttä KalPaa runkosarjassa.

Ratkaisun paikat

Kärpät menetti kolme pelaajaa Kanadassa paraikaa pelattaviin nuorten MM-kisoihin. Pahiten nuorten puuttuminen kokoonpanosta iskee joukkueen hyökkäykseen, josta katosi molemmat kakkosketjun laiturit. Joonas Donskoin ja Miikka Salomäen paikalla nähtäneekin uusi hankinta Jakub Sindel sekä toisessa laidassa mahdollisesti myös koeajalla oleva Tomi Sthålhammar.

Kärppien suurin ongelma on ollut tehoton hyökkäys. Jakub Sindel ei ole välttämättä mikään sateentekijä tälle osastolle vaan muiden täytyy nostaa omaa tasoaan ja pistää kiekkoa nuottaan. Suurimmat paineet maalinteosta kantavat tällä hetkellä Juha-Pekka Haataja sekä Ivan Huml, joiden rooli vain korostuu nuorten puuttuessa kokoonpanosta.


Tiistaina KalPa jahtaa taas Kärppää.
Atte Rissanen - http://rissanen.kuvat.fi/

Ennen taukoa Kärpät menetti ykkösmaalivahtinsa jälleen sairastuvalle Ville Hostikan loukattua nilkkansa. Hostikan pitäisi olla kuitenkin jo pelikunnossa ja oletusarvoisesti lappeenrantalaislähtöinen veskari löytyy Kärppien maalilta tiistaina.

KalPan maalivahtiosasto koki muutamia viikkoja sitten muutoksia, kun loistavan alkukauden pelannut Ari Ahonen siirtyi itärajan taakse. Ahosta paikkaamaan saapui Bluesissa pari kautta sitten loistanut Mikko Koskinen, jonka alku on ollut loistava.

Kuopiolaisten paras pistemies viime peleissä on ollut Tuomas Kiiskinen, joka muodostaa Sakari Salmisen ja Matti Kuparisen kanssa KalPan ykkösnyrkin. Kärppien tuleekin saada KalPan ykkösketju kuriin, mikäli oululaiset haaveilevat voittavansa savolaiset kolmannen kerran.

Kokoonpanot

Kärpiltä puuttuu nuorten MM-kisoissa pelaavat Miikka Salomäki, Joonas Donskoi sekä Ville Pokka. Sairastuvalla on ainoastaan Juho Jokinen, jonka polvivamma pitänee puolustajan sivussa koko loppukauden ajan.

KalPan Simo-Pekka Riikola on Kanadassa ja pois savolaisten puolustuksesta. Hyökkääjä Kalle Kerman loukkasi harjoituksissa reitensä ja joutuu olemaan sivussa peleistä muutamia viikkoja.

Yli kaksi kuukautta sivussa ollut Jyri Junnila on vihdoin toipunut käsivammastaan ja palannee kokoonpanoon tiistaina.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

» Lähetä palautetta toimitukselle