Ottelutiedot
 
ennakko
raportti
tilastot
Otteluohjelmat
 
Tällä kaudella
Päivän muut ottelut

 -  

Tappara hakee kauden avausvoittoa JYPistä

Tiistaina taas mennään, kun sarjakolmonen JYP saa vieraakseen viidentenä majailevan Tapparan. Kirvesrintojen peli on ollut viime aikoina takkuista, mutta toisaalta JYP on ollut lempeä vastustaja ahdinkoon joutuneille.

Kuntokäyrät

Hurrikaanilauma katkaisi viime perjantaina kreivin aikaan kahden ottelun tappioputkensa, kun se kukisti kotonaan KalPan. Ottelu oli erittäin hyvätasoinen, joten periaatteessa se lupaa hyvää vielä tiistaillekin. Erityisen positiiviseksi seikaksi on nostettava se, että Risto Dufvan suojatit saivat pitkästä aikaa maalihanat auki peräti viiden osuman arvoisesti.

Tapparalla on ollut meneillään vaikea jakso. Neljästä viimeisestä ottelustaan se on hävinnyt jokaisen - keräten tosin jäännöspisteitä kaksin kappalein. Huolestuttavinta on se, ettei merkkejä paremmasta ole ainakaan toistaiseksi ollut havaittavissa.

Vaikka asetelmat puoltavat pitkävetolappuun selvää ykköstä, on JYP tullut välillä jopa surullisenkuuluisaksi siitä, että se on auttanut vaikeuksissa olevaa joukkuetta pääsemään takaisin voittojen tielle. Näin kävi muun muassa hiljattain kotona Bluesia vastaan.

Tällä kaudella joukkueiden kohtaamiset ovat päättyneet JYP-juhliin.
© Eriikka Hienola - eriikka.hienolajatkoaika.com
Tällä kaudella joukkueiden kohtaamiset ovat päättyneet JYP-juhliin.

Ratkaisun paikat

JYP tuntui löytäneen KalPaa vastaan kaksi toimivaa koostumusta, kun kapteeni Juha-Pekka Hytösen ja tuoreen jatkosopimuksen tehneen Miika Lahden ketjulliset olivat loistoiskussa myös tehojen muodossa. Lahden nelosketju on pelannut samassa koostumuksessa jo pitkään, mutta Antti Pihlströmin istuttaminen Hytösen ja Ossi Louhivaaran rinnalle tuntui sytyttävän joukkueeseen toisenkin hyrräketjun.

Tapparan on hankala vastata JYPin energiaan jo siksikin, että joukkue kärsii vakavasta sentteripulasta. Huippulaitureiden, kuten Ville Niemisen ja Timo Koskelan, otteet ovat olleet kovin vaisuja peliä tekevien keskushyökkääjien puutteen vuoksi. Yhtään paremmin ei ole mennyt puolustuksellakaan, jossa on tällä hetkellä Tuukka Mäntylän mentävä valtava aukko.

Jori Lehterän johtama ketju kykenee ratkomaan pelejä, mutta esimerkiksi edellisessä kamppailussa SaiPaa vastaan Lehterääkin rupesi jo painamaan kohtuuttoman suureksi käyneet peliminuutit. Joka tapauksessa SM-liigan pistehirmu on aina vaarallinen mies kentällä ollessaan, eikä häntä voi koskaan aliarvioida.

Jos JYPin on jossain asiassa ryhdistäydyttävä, se liittyy ylivoimapelaamiseen. Pelkästään kiekon ylöstuonnissa on ollut suuria vaikeuksia - pakkopelikuviosta puhumattakaan. Avausottelussaan yv-miehenä loistanut tuore hankinta Jussi Makkonen on vaipunut täysin harmaaseen massaan, joten hänen ryhdistäytymistään kotikatsomo odottaa vesi kielellä.

Kokoonpanot

JYPiltä ovat sivussa tuttuakin tutummat avainpelaajat, kun Tuomas Pihlman parantelee polveaan ja Jyrki Välivaara olkapäätään. Myös puolustaja Mikko Viitanen on sivussa, mikä antanee Kevin Kanteelle lisää arvokasta peliaikaa.

Tapparalta ovat poissa keskushyökkääjät Antti Kangasniemi sekä ikoni Janne Ojanen. Puolustuksesta puuttunee edelleen Tuukka Mäntylä.

Seuraa heitä

Antti Pihlström, JYP
Kelpaa niitä Pihlströmin tööttejä seurata vähän tarkemminkin. Edellisessä ottelussa tuomari käski rauhoittua. Kertoo tosin enemmän SM-liigan linjattomuudesta kuin pelaajan vääristä otteista.
Jonas Enlund, Tappara
Joukkueensa toiseksi paras pistemies ja paras maalintekijä. Peräti 21 osumaa tällä kaudella takaavat sen, että on taatusti Lehterän ohella JYPin erityistarkkailussa.
Olli Sipiläinen, JYP
Vähemmän palstatilaa saava nelosketjun työmyyrä. Tuli joukkueeseen Dufvan luottopelaajaksi, eikä ole paikkaansa luovuttanut. Pelaa virheettömästi ja tuikkaa alivoimalla silloin tällöin maalin.
Jori Lehterä, Tappara
Liigan kuumin pelaaja. Väsyneenäkin vaarallinen pistelinko, mutta peluutetaanko hänet lopulta puhki? JYPin taattu taklausten kohde numero yksi. Ihailkaa nyt, kun vielä liigassa näette.

Santtu Lytsy (santtulytsyjatkoaikacom) 8.2.2010
ylläpito (4628)