Muita artikkeleita

Hannes ei enää hymyillyt

Elitserienin viime päivien kovin uutispommi oli Hannes Hyvösen ja Södertälje SK:n lopullinen välirikko. Hyvönen pakkasi laukkunsa ja lähti etsimään kadoksissa olevaa pelihuumoriaan Valko-Venäjän pääkaupunkiin Minskiin.

Hannes Hyvönen, tuo Oulun lahja suomalaisille kiekkokentille. Nuoruudessa lempinimen Hurja-Hannes saanut Hyvönen tasoittui uransa aikana kummasti. Nuoruusvuosien lempinimi kuvasi paitsi Hyvösen ainutlaatuisen laukauksen kovuutta myös sitä, ettei hän ollut helppo persoona valmentajilleen. Kiertolaisvuodet eri kiekkosarjoissa pehmensivät kuitenkin luonteen särmiä aika lailla. Samalla matkaan tarttui myös uusi lempini, Hymyilevä Hannes.

Hyvösen hymy hyytyi Södertäljessä.
© Jussi Kivimäki - jussi.kivimakijatkoaika.com
Hyvösen hymy hyytyi Södertäljessä.

Hyvönen oli viime kaudella omasta mielestäni SM-liigan paras kiekkoilija. Pistepörssin kolmas sija uran ennätystehoilla oli jo sellainen saavutus, johon monikaan ei uskonut enää 32-vuotiaan Hyvösen taipuvan. Tämä oli kuitenkin vasta alkusoittoa.

Pudotuspeleissä Hyvönen oli täysin pitelemätön. Valmentaja Kari Jalosen rikkomattomana pidetty yhden kauden pleijareiden piste-ennätys meni uusiksi, kun Hyvönen latoi viimeisessä finaalissa omalla tyylillään kaksi osumaa. Unelmakausi päättyi MM-kisoihin, josta Hyvösellä oli kotiin kannettavana uran ensimmäinen arvokisamitali.

Näistä lähtökohdista olisi voinut uskoa menestyksen jatkuvan myös Södertäljessä. Viime talvena kovasti perhettään kaivannut pelaaja pääsi takaisin kotiin Tukholmaan, lähemmäs lapsiaan. Edellinen talvi oli kaikesta menestyksestä huolimatta ollut henkisesti erittäin raskas ja Kärpät joutui seurana tekemään kaikkensa pelaajaa auttaakseen. Tuloksista voi huomata, että ne toimenpiteet kannattivat.

Kaiken piti olla kuin pedattu uudelle menestykselle. Loppujen lopuksi mikään ei kuitenkaan onnistunut. Hyvönen oli totta kai joukkueensa paras pistemies, mutta jotain oli pielessä. Hanneksen valloittava poikamainen hymy puuttui täysin. Suorittaminen oli väkinäistä ja sen näki jokainen televisiokuvankin välityksellä.

Ensimmäinen särö Hyvösen ja SSK:n yhteiselossa nähtiin jo kesällä, kun tukholmalaiset estivät Hyvösen NHL-sopimuksen. New York Rangers tarjosi sopimusta, mutta seura ei halunnut luopua uuden joukkueen ykköstähdeksi kaavaillusta Hyvösestä. Mikä merkitys tällä loppujen lopuksi teiden eroamiseen oli, sitä tuskin saamme koskaan tietää. Varmaa kuitenkin on, että Hyvönen olisi itse halunnut NHL-unelmaan tarttua.

Hannes Hyvönen on taiteilija. Oman tiensä kulkija. Räiskyvä persoona. Kovatahtoinen. Hänen käsittelemisensä vaatii valmentajalta paljon enemmän työtä kuin nelosketjun juniorin tyytyväisenä pitäminen. Parhaimmillaan Hyvönen on Euroopan pelätyimpiä maalintekijöitä, heikoimmillaan joukkuehenkeä nakertava kiusankappale.

Ruotsissa ei nähtävästi Hyvöstä osata käsitellä. Kerta voi olla vielä sattumaa, mutta kun kaksi viimeistä työsuhdetta lahden toiselle puolelle ovat katkenneet ennen aikojaan, on asiassa enemmän taustalla. Ruotsalainen diskuteeraava tyyli ei vaan sovellu Hyvöselle. Ei, vaikka hän kuinka haluaisi olla lähellä perhettään.

Nyt Hyvönen on uudestaan tien päällä. Tällä kertaa valloitettavana on uuteen Venäjän liigaan täksi kaudeksi liittynyt perinteinen Minskin Dinamo. Samalla Hyvösen kiertueelle tulee, ainakin väliaikaisesti, täysin uusi pysäkki. Idän ihmeellisyys on täysi arvoitus. Niin on toistaiseksi myös Hyvösen kausi 2008-09.

Toivoa sopii, että uudessa ympäristössä Hyvönen löytää jälleen peli-ilonsa. Hänellä on kuitenkin yhä valtavasti potentiaalia ja annettavaa kansainväliselle jääkiekolle. Vaikkei ruotsalaiset tätä räiskyvää persoonaa käsitellä osanneetkaan, on hän siltikin yhä huippuluokan pelaaja. Pelaaja, jota kotoinen SM-liigakin niin kiivaasti tarvitsisi. Pelaajaa, jolla on viihdearvoa.

Jarmo Korhonen 3.12.2008 16.54
ylläpito (4077)