Kuvakooste: AIK voitti tasaisen kamppailun

LIIGA / Artikkeli
HPK:n kotiturnauksen kaukaisin vieras Tukholman AIK voitti lauantaina päivällä pelatun turnauksen viimeisen ottelun 4-3.

Janne Kolehmainen ohitti Fredrik Carlssonin.

Eilen HPK:ssa lainalla pelannut Josh MacNevin pelasi tänään AIK:n paidassa.

Patric Blomdahl teki ottelun ensimmäisen maalin.

Scott Barney ja Alex Leavitt aiheuttivat vastustajan puolustukselle paljon tekemistä.

Teemu Rautiainen pelasi hyvän ottelun.

Alex Leavitt pysäköi AIK:n maalin edustalle, mistä oli helppo syöttää Niko Nieminen maalintekoon.

Välillä pidettiin torikokouksia.

Lauri Kärmeniemi ohitti Oscar Ahlströmin.

Lennokasta menoa AIK:n maalilla.

Kypärä ei pysynyt Janne Kolehmaisen ja Patrik Nemethin vauhdissa mukana.

Richard Gynge teki AIK:n neljännen maalin.

Seuraavasta vastahyökkäyksestä Scott Barney nosti kiekon maaliin.

AIK ei kavennusta hätkähtänyt ja jatkoi hyökkäyksiä.

Niko Nieminen esitti tuttuja otteita.

Varma koppi.

Vierasmaalilla hulinoitiin monta kertaa.

Tätä lähemmäksi maalia HPK ei saanut kiekkoa ottelun loppuhetkillä.

AIK sai pidettyä pelin kontrollissa loppuun asti HPK:n painostuksesta huolimatta.

» Lähetä palautetta toimitukselle