Victor Eklund ei ota paineita varausvuodesta, vaikka isoveli loistaakin jo NHL:ssä

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Victor Eklund iski ottelun voittomaalin Kazakstania vastaan.
Kuva © Julia Suuriniemi
Ruotsi voitti Kazakstanin lopulta selvin lukemin 7–1. Ruotsin tähtenä loisti voittomaalin iskenyt Victor Eklund, joka kertoi pelin jälkeen haastattelussa, mitä Ruotsi tarvitsee voittaakseen kultaa.

Ruotsi nappasi kisojen avausvoittonsa kaatamalla Kazakstanin lukemin 7–1. Ruotsin tehomiehenä kamppailussa toimi Victor Eklund, joka iski tehot 1+2.

Eklund oli tyytyväinen joukkueensa voittoon vaikean alun jälkeen, jossa Kazakstan iski avausmaalin.

– Taistelimme kentällä ja pelasimme mielestäni hyvin.

Voitto oli tärkeä Ruotsille, sillä kisojen avauskamppailussa joukkue hävisi Kanadalle 3–6. Eklund myöntää, että voitto oli tärkeä vaikean avausottelun jälkeen.

– Kanada pelasi kovaa, mutta nyt tulimme takaisin ja voitimme vuorostaan.

Ruotsi on jäänyt U18-kisoissa mitalisijojen ulkopuolelle viimeksi vuonna 2017. Eklund tietää, mitä joukkueen pitää parantaa, mikäli joukkue haluaa mennä päätyyn asti tänäkin vuonna.

– Mielestäni meidän pitäisi pelata vähän kovempaa maalin edustalla.

Isoveli NHL:ssä

Eklundin isoveli William Eklund varattiin NHL:ään 7. varausvuorolla San Jose Sharksiin vuonna 2021. William onkin lyönyt tällä kaudella itsensä läpi NHL:ssä, kun 80 ottelua tuotti 45 tehopistettä. Victor kertoo seuraavansa tarkasti isoveljensä otteita rapakon toisella puolen.

– Katson kaikki Sharksin ottelukoosteet. Hänellä oli upea kausi.

Victorilla itsellään on edessä valtava kausi ensi vuonna, sillä hän on varauskelpoinen NHL:ään vasta kesällä 2025. Vaikka laiturilupaus pelasi alkukauden pääasiassa juniorijoukkueissa, pääsi hän pelaamaan Djurgårdenin riveissä kevätkaudella Allsvenskania. Odotukset ensi kaudesta ovat siis miesten peleissä.

– Toivottavasti pääsen pelaamaan ensi kaudella miesten pelejä Ruotsissa. En aio ottaa mitään paineita, pelaan vain ja katson mitä tapahtuu.

Ruotsin turnaus jatkuu jo huomenna, kun vastaan asettuu Tšekki. Eklundin niksit pelin voittoon ovat yksinkertaiset.

– Tšekki on paha vastustaja, mutta meidän pitää vain pelata kovempaa ja pelata kiekkoa syvään. Olemme pelanneet heitä vastaan ennenkin, eli sen ei pitäisi olla iso ongelma.

» Lähetä palautetta toimitukselle