Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
Tapparan mestaruusjuhlat houkuttelivat Keskustorilla pidettyyn kansanjuhlaan arvioiden mukaan noin 10 000 katsojaa. Juhlien yhteydessä yleisölle paljastettiin Nick Halloranin ja Veli-Matti Savinaisen jatkavan Tapparassa myös ensi kaudella.
Pormestari Kalervo Kummola toivotti mestareille onnea.
Joukkue kuunteli Kummolan puhetta Raatihuoneen parvekkeelta.
Yleisöä saapui ensimmäisenä lämmittelemään Ahti ja Hugo.
Pienestä vesisateesta huolimatta Tapparan mediaväki painoi hommia iloisella ilmeellä.
Vielä ennen joukkueen saapumista lavan valtasi Portion Boys.
Yleisö odotti jo malttamattomana mestareita lavalle.
Pelaajaesittelyiden aikana Nick Halloran kertoi jatkavansa kirvesrinnoissa myös ensi kaudella.
Veli-Matti Savinainen kävi lahjoittamassa pelipaitansa katsomoon.
Takaisin lavalle päästyään oli Savinaisen vuoro kertoa omasta jatkosopimuksestaan.
Joni Tuulola huudatti yleisöä.
Esittelyiden lopuksi oli Otto Rauhalan aika tuoda Kanada-malja lavalle.
Uransa päättävä Petri Kontiola pääsi huudattamaan yleisöä Kanada-maljan kanssa.
Perinteisen We Are the Championsin esittäjäksi saapuivat Hietaset.
Seuraavaksi lavan valtasi Waltteri Torikka ja Finlandia.
Juhlan päätteksi oli vielä perinteisen yhteiskuvan aika.
Ennen juhla-ateriaa kirvesrintojen pelureita odotti vielä pienet nimikirjoitustalkoot.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tappara juhli jäällä ja kopissa − myös "Poju" saapui mukaan
LIIGA | 29.4.2024 12:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Tappara vahvisti tulevan kauden puolustustaan – tuore mestari nappasi Gallet’n ja yhdysvaltalaisen puolustajan Ruotsista
LIIGA | SHL | 16.5.2024 13:04
Uutinen
Tappara nappasi Ässissä säväyttäneen Aleksi Matinmikon − "Uran kehityskaari on ollut jatkuvassa nosteessa"
LIIGA | 15.5.2024 12:03
Uutinen
Ilves-legendan poika palaa Tampereelle naapuriseuraan − Julius Mattila Tapparan keskikaistalle
LIIGA | 14.5.2024 10:16