Tappara juhli jäällä ja kopissa − myös "Poju" saapui mukaan
Kolmas kerta ei hillinnyt iloa Nokia-areenalla, kun kirvesrinnat juhlivat Suomen mestaruutta. Jäällä nähtiin paljon perheenjäseniä ja myös pitkäaikainen Tapparan pääomistaja Poju Zabdulowich.
Yksi juhlituimpia sankareita oli viimein mestaruuden voittanut Petri Kontiola.
Huoltaja Jorma Pekkaselle kausi oli jo 21:s.
Anton Levtchin mestaruusjuhlinta oli moneen verrattuna maltillista.
Christian Heljangon takana on yhteistyö maalivahtivalmentaja Aki Näykin kanssa.
Nick Baptiste nautti kannunnostosta täydellä sydämellä.
Levtchi kävi innostamassa päätykatsomoa entisestään.
Juha Juujärvi sai U20- ja Mestis-mestaruuksien seuraksi nyt myös Liigan kultamitalin.
Myös Tapparan suurin omistaja Poju Zabludowicz oli saapunut paikalle.
Valtteri Kemiläinen tuuletteli kuohujuoman kanssa.
Jani Alkio luovutti työnsä Kontiolalle kopin juhlahumussa.
Vilho Heikkinen pamautti auki ison pullon.
Otto Leskiselle maistui reilumpi huikka Kanada-maljasta.
Levtchi poseerasi Kristian Tanuksen kanssa kameroille.
Se on siinä! Viimeisen kiekon tauluun sai laittaa Kontiola.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-finaalit: Tappara oli juonut ylimääräisen kupin aamukahvia – näpäytti Pelicansia kahdesti ja se riitti avausvoittoon
LIIGA | 20.4.2024 19:38
Haastattelu
Kapteenien ajatusnurkkaus: Otto Rauhala toivoisi pudotuspeleihin tiiviimpää ottelutahtia
LIIGA | 9.4.2024 8:00
Uutinen
Tappara kiinnitti neljä nuorta pelaajaa Liiga-sopimuksiin – Benjamin Rautiainen jatkaa kirvesrinnoissa kevääseen 2026
LIIGA | 5.3.2024 19:18
Uutinen
Vakuuttavasti juniorisarjoissa pelannut Kärppien nuori hyökkääjä Frans Viita pelaa ensimmäisen ottelunsa Liigassa
LIIGA | 7.2.2024 13:02