Ossi Ikonen siirtyy HPK:n riveihin − tekee samalla Liiga-historiaa

LIIGA / Uutinen
Ossi Ikosen matka jatkuu Hämeenlinnaan.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com
Ossi Ikosen monivaiheinen kausi jatkuu HPK:n riveissä. Tulevista kausista on odotettavissa rauhallisempia, sillä puolustaja teki hallitsevan mestarin kanssa vuoteen 2022 ulottuvan sopimuksen.

Ossi Ikonen on ollut alkukauden JYPin sopimuspelaaja, mutta hurrikaanipaidassa hän on päässyt pelaamaan vain kaksi ottelua. Sen sijaan kausi on jo aiemmin sisältänyt lainapestit Pelicansiin ja SaiPaan.

Maalitili on tämän kauden osalta vielä avaamatta, mutta Pelicansissa syöttöpisteitä kertyi kuusi ja SaiPassa neljä. Kaikkiaan puolustaja on pelannut 30 Liiga-ottelua kauden aikana.

Ensi kuun alussa 30 vuotta täyttävä Ikonen on pelannut kaikkiaan 151 ottelua kotimaisella pääsarjatasolla. Uraan mahtuu myös 261 Mestis-ottelua D Teamin, JYP-Akatemian, KooKoon ja Hermeksen riveissä sekä reilun kauden mittainen visiitti Kazakstaniin.

Ikonen tekee ensimmäisen HPK:ssa pelatun ottelunsa myötä historiaa, sillä yksikään pelaaja ei ole aiemmin edustanut neljää joukkuetta saman Liiga-kauden aikana.

» Lähetä palautetta toimitukselle