SHL:n visio on olla maailman kahden parhaan liigan joukossa - Allsvenskan-seurat turhautuneina

Muut Sarjat, SHL / Uutinen
Växjö Lakers voitti syksyllä TPS Cupin Turussa.
Kuva © Timo Savela
SHL julkaisi tiistaina vision, miten sarjaa kehitetään tulevaisuudessa. SHL:n tavoite on olla maailman kahden parhaan liigan joukossa, mutta samalla Allsvenskanin seurat valittavat siitä, että SHL:n ja Allsvenskanin taloudellinen ero on liian suuri.

SHL:n uudet tavoitteet syntyivät, kun sarjan ja joukkueiden tulot kasvavat ensi kaudella muun muassa uuden Cmore-sopimuksen myötä. SHL:n kaikki 14 joukkuetta ovat antaneet SHL-johdolle tehtäväksi kehittää sarjaa, strategiaa ja ruotsalaista jääkiekkoa.

Kaikki joukkueet ovat olleet mukana kehittämässä SHL:n uutta strategiaa ja seisovat yhdessä päätöksen takana. SHL:n visio on tulevaisuudessa olla maailman kahden parhaan liigan joukossa, urheilullisesti ja sarjana kokonaisuudessaan.

SHL mainitsee tehtäväkseen muun muassa ottelutapahtumien ja sarjan urheilullisen kehittämisen sekä seurojen tukemisen. Sarja haluaa parantaa seurojen vetovoimaa paikallisesti lisätäkseen kiinnostusta ruotsalaisesta jääkiekosta.

Strategian mukaan noin 10-15 prosenttia SHL:n kokonaistuotosta menisi seurojen kehittämiseen. Osuutta voisi strategian mukaan suunnata esimerkiksi uusien yhteistyökumppaneiden etsimiseen tai seurojen junioritoiminnan kehittämiseen. Sen myötä SHL varmistaisi, että seurat pystyisivät ottamaan seuraavan askeleen eteenpäin.

Allsvenskan-seuroilta valituskirje SHL:lle ja Ruotsin jääkiekkoliitolle

Sportbladetin mukaan kuusi seuraa Allsvenskanista ovat lähettäneet Ruotsin jääkiekkoliitolle ja SHL:lle valituskirjeen, jossa Allsvenskan-seurat vaativat vastauksia siitä, miltä SHL näyttää lähitulevaisuudessa. Seurat, jotka allekirjoittivat kirjeen, olivat AIK IF, IF Björklöven, Leksands IF, Modo Hockey, Södertälje SK ja Timrå IK.

Allsvenskanin kannalta ongelmana on se, että uuden tv-sopimuksen myötä SHL-seura voi tienata lähes 45 miljoonaa kruunua kaudessa. Allsvenskan-seura puolestaan tienaisi tv-sopimuksesta vajaa 2,3 miljoonaa kruunua.

Tämän myötä Allsvenskanin seurojen mahdollisuus pärjätä karsinnoissa pienenisi paljon. Esimerkiksi Leksands IF ja Modo Hockey omistavat omat hallinsa, mikä maksaa seuroille paljon. Sen lisäksi joukkueilla on Allsvenskanissa suurimmat pelaajabudjetit. Taloudellinen tilanne sarjassa ei tue seurojen tavoitteita päästä takaisin SHL:ään.

Sportbladetin tietojen mukaan seurat vaativat joko enemmän paikkoja SHL:ään tai sitä, että SHL:n ja Allsvenskanin seurojen välillä tuloja jaettaisiin reilummin. Pahimmassa täpauksessa Allsvenskan-seurojen on karsittava naisten ja juniorijoukkueiden toimintaa.

Toinen vaihtoehto, jota seurat ovat miettineet, on jättää nykyinen sarjajärjestelmä ja muodostaa kokonaan uusi liiga muiden pohjoismaisten seurojen kanssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle