FPS taisteli avausvoiton

MESTIS / Raportti
Kajaanin Hokki pelasi toisen vierasottelunsa peräkkäisinä päivinä ja se alkoi näkyä viimeisessä erässä. Hyvän alun otteluun saaneen Hokin puhti ei aivan riittänyt loppuun asti, kun kotijoukkue kiri viimeisessä erässä rinnalle ja ohi. Kovatempoisen ja viihdyttävän ottelun varjopuolet olivat vähissä, mutta mailankäyttö keskittyi aivan liiaksi muuhun kuin pelaamiseen.

Vierailijat aloittivat ottelun pirteästi, kun FPS hankki itselleen kahden miehen alivoiman Jaakko Kallion ja Asko Rantasen otettu kahden minuutin boksit. Viisi sekuntia ennen Kallion jäähyn umpeutumista, Mikko Saavinen löysi b-pisteellä odottaneen Juha Silvanderin, joka tykitti Hokin 0-1-johtoasemaan. Vain puoli minuuttia tästä Tommi Kelan takana soi toistamiseen. Maalin eteen ajautuneen kiekon löysi ensimmäisenä Niko Papinaho, joka chippasi kiekon tilanteesta ulos liukuneen Kelan patjojen yli.

Hokin maalien jälkeen FPS alkoi saada pelistä kiinni. Forssalaiset eivät vielä kyenneet ylivoimalla kaventamaan, mutta pian Papinahon jäähyn jälkeen kotijoukkue pääsi kaventamaan. Nähtiin mielenkiintoinen episodi, kun linjatuomari pudotti kiekon jäähän ennen kuin Hokin Jean-Philippe Pare ehti kyykistyä aloitukseen. Valmiina aloituksessa ollut Marko Ronkainen sai rauhassa voittaa aloituksen, josta mies kierrätti Jarno Kanteluksen kautta kiekon Timo Willmanille, jonka lämäri viisti maskissa olleen Huhdin vasempaan ylänurkkaan.

Erän toinen puolisko oli tasaista kiekkoa, jossa päästä päähän mentiin välillä turhankin lujaa. Ajatus ei hyökkäyksissä pysynyt mukana aina aivan loppuun asti, eikä valmiisiin tekopaikkoihin päästy kummassakaan päässä. Molemmat maalivahdit pääsivät kovin helpolla, kun kummankin laukaukset tulivat lähinnä maalintekosektorin ulkopuolelta.

Kaksi kaappia ja aikainen erätauko

Toinen erä lähti käyntiin vauhdikkaasti, kun viherpaidat dominoivat täysin kenttäpeliä. Kajaanilaiset olivat totaalisessa purjeessa ensimmäiset neljä minuuttia, kun vuoroin Ronkaiset, Piltit ja Yli-Junnilat kävivät pyörittämässä peliä Huhdin maalilla. Valmista ei kuitenkaan kotijoukkue saanut aikaan ja pian FPS:n painostus katkesi Timo Willmanin turhaan estämisjäähyyn.

Ylivoimallaan Hokki ei saanut mainetekoja aikaan, mutta pelistä se sai kiinni ja FPS:n painostuskausi latistui välittömästi. Peli tasottui, mutta edelleen pahimmat paikat siunaantuivat Huhdin maalille. Forssalaishyökkäys ehti käymään jo kerran tolpassakin, ennen kun 34:n minuutin pelin jälkeen Juhamatti Yli-Junnila sai ohjattua Asko Rantasen maalille lähettämän räkäkiekon ex-Ilveksen taakse.

Kauaa ei kotijoukkue kuitenkaan ehtinyt juhlia, kun kaksi minuuttia myöhemmin vierailijat palasivat johtoasemaan. Henri Hietaharjun lähes tulostaulun korkuinen lättysyöttö tavoitti Silvanderin, joka nosti kiekon hallitusti yläkulmaan Kelan järjestettyään ensin itsensä pikkujouluasentoon. Kelpaisi pyörittää missä tahansa highlight-pätkässä.

Ottelussa nähtiin erätauko jo seitsemän sekuntia ennen kahdenkymmenen minuutin täyttymistä, kun Hokin Juho-Tuomas Appelin maila jäi laidan väliin ja osui tätä suuhun sillä seurauksella, että hampaan jämiä etsittiin jäästä kissojen ja koirien kanssa. Veristä jäätä ei nähty aiheelliseksi putsata seitsemää sekuntia varten, joten Zamboni kutsuttiin hätiin ja erätaukoa vietettiin hyvissä ajoin. Kolmatta erää Appel jäi seuraamaan hallin päätyyn jääpussi poskessaan.

Hokin puhti loppuu kesken

Viimeinen erä lähti käyntiin tasaisissa merkeissä, eikä Hokki näyttänyt vielä väsymyksen merkkejä, vaikka peli oli toinen kahden päivän sisään. Kuitenkin erän edettyä väsy alkoi painaa ja tuntuikin kuin kolmikko Karjalainen - Pare - Silvander olisi vetänyt joka toista vaihtoa. He pystyivät luomaan peliä vielä erän alussa, mutta mitä pidemmälle erä eteni, alkoivat hekin jäädä jalkoihin.

Ensimmäisen viiden minuutin tasaisen pelailun jälkeen ote siirtyi selkeästi kotijoukkueelle, joka janosi tasoitusosumaa. Huhdilla riitti töitä pitääkseen lukemat tasoissa, mutta lopulta vastarinta petti. Ajassa 51.16 Jaakko Kallion jäänuoliainen yllätti jäissä maanneen Huhdin, jolla piti vielä kiirettä maalinedustilanteen kanssa. Maalin jälkeen Hokki-valmentaja Vladimir Kolek otti aikalisän herättääkseen ja antaakseen lepoaikaa joukkueelleen, mutta aikalisä oli kuitenkin laiha lohtu.

FPS jatkoi painostusta ja pian se saikin mahdollisuuden johtomaaliin, kun Jani Södö sai jäähyn koukkaamisesta neljä minuuttia ennen loppua. FPS:n ylivoima toi välittömästi tulosta, kun Matti Raunion raimohelmismäinen lätty ristikulmasta löysi siniviivalle yksin unohdetun Jussi Kulmalan. Kulmalalla oli puhdas baana edetä ja vetää Huhti puoleensa peittämään maalia. Kun Huhti oli riittävästi tullut vastaan, Kulmala syötti Toni Ronkaiselle maalin kulmalle, joka ei tyhjästä maalista erehtynyt. Lähes yhtä kaunis maali kuin Hokin kolmas.

Minuutti tästä Marko Ronkaisella oli paikka ratkaista peli lopullisesti, mutta tolppa esti miehen yrityksen. Vielä ottelun loppuun Hokki sai uuden vaihteen päälle ja forssalaisilla alkoi olla paniikin elkeitä puolustuksessa, mutta FPS-koppari Kela otti pari tärkeätä koppia ja piti johtoaseman kotijoukkueella. Vladimir Kolekin otettua Huhti pois maaliltaan - yllättäen kentälle tuli Paren johtama kolmikko Jani Tuppuraisen säestyksellä. Kuusikko ei saanut aikaiseksi varsinaisia maalintekopaikkoja, mutta useat pitkät kiekot toivat sydämentykytyksiä kotiyleisölle. Lopulta peli ratkesi Jussi Kulmalan tarkkaan purkukiekkoon omalta alueelta ja hyvin taistellut kajaanilaisryhmä joutui toistamiseen kahden päivän sisällä taipumaan niukalla marginaalilla.

Hyvää kiekkoviihdettä - vaikkakin halkometsältä

Jos joku väittää ettei Mestis-kiekko ole viihdyttävää, niin sitten lienee syytä käydä optikolla. Peli tarjosi kaikkea mitä hyvällä jääkiekko-ottelussa on annettavana: vauhtia, fyysisyyttä, jännitystä, onnistumisia ja luokattomia tuomareita. Ainoastaan tunnelmassa olisi ollut parantamisen varaa.

Alusta asti molemmat joukkueet painoivat sata lasissa, eikä Mestis-kiekolle välillä tyypillinen koohotus jäänyt liian suurelle huomiolle. Taklauksia viljeltiin puolin ja toisin, joista mehevin nähtiin, kun Toni Ronkainen (165 senttia ja 65 kiloa raavasta miestä) naulasi Hokki-puolustajan hyökkäyspäässä ja sai kotiyleisöltä ansaitut aplodit.

Luokattomista tuomareista luokattomin taisi olla aiemmissa Forssan otteluissaan huomaamattomasti viheltänyt linjatuomari Antti Lajunen. Lajunen tuomitsi neljä ylimääräistä paitsiota pelkästään toisessa erässä - kolme FPS:n ja yksi Hokin hyökkäyspäässä. Paitsioiden lisäksi linjurikaksikolla Lajunen - Antti Aarvala oli huomattavia vaikeuksia pitkien kiekkojen kanssa, eikä pelaajilla ollut hajuakaan mitkä vihelletään pitkiksi ja mitä ei.

Pelin vanhettua myöskään päätuomari Sami Partasesta ei tiennyt mitä kaveri viheltää ja mitä ei. Aivan alkuhetkiä lukuunottamatta koko pelin oli mailalla saanut tehdä aivan mitä huvittaa, mutta kuitenkin jostakin syystä Partanen katsoi Södön koukun jäähyn arvoiseksi. Linjan vastainen vihellys toi pelin ratkaisun. Koko pelihän oltiin jo muutenkin estetty mailalla surutta, eikä Partanen tähän liiemmin puuttunut.

Kuriositeettina mainittakoon, että ajassa 43.51 Tommi Kelalle annettu jäähy pelin viivyttämisestä oli oikein perustein annettu, vaikka forssalaisyleisö tohti Partasen vihellystä epäilläkin. Kela tuli maaliltaan vastaan peittämään kiekon lähes siniviivan tuntumassa ja sääntökirjan mukaan jäähy tulee antaa, mikäli maalivahti sulkee kiekon b-pisteiden takakaaren jälkeen.

Kulmala ratkaisi, Silvander jatkoi virettään

Forssalaisista ratkaisupelaajan arvonimen saa Jussi Kulmala, joka alusti voittomaalin ja lopulta päästi kotiyleisön piinasta. Kulmalan lisäksi onnistujiin lukeutuivat hyvän pelin pelanneet HPK-avut Juhamatti Yli-Junnila sekä Olli Korkeavuori ja omista Toni Ronkainen. Viimeksi mainitun pelihuumori tosin oli koetuksella toisessa erässä, kun Partasen linja ei sallinut taitopelaajia.

Maalissa Mestis-debyyttinsä tehneellä Tommi Kelalla ei suuremmin tehtäviä ollut, mutta sysimustasta alusta Kela keräsi itsensä hyvin ja varsinkin parin viimeisen minuutin aikana Kela otti pari tärkeää koppia - joskin helppoa sellaista.

Hokin Juha Silvander on tehnyt kuudessa ottelussa yhtä monta maalia ja on jo nyt tasoissa viime kauden yhteismaalilukemansa kanssa. Silvanderin viimeistelyprosentti oli varsin korkea, sillä kolmesta tekopaikasta kahdesta laitettiin limppu sisään. Leijonanosan ottelusta pelanneen Silvanderin ketjukaverit Jean-Philippe Pare ja Mikko Karjalainen eivät olleet aivan Silvanderin tasolla viimeistelyssä, mutta varsinkin Karjalainen pelasi hyvän ottelun. Ennen loukkaantumistaan Juho-Tuomas Appel oli joukkueen kantavia voimia ja teki muutamia hyviä nousuja FPS-maalille.

Maalinsuulla Jaakko Huhti otti kiinni ne mitä pitikin, mutta jonkin verran kiekko pomppi Huhdin torjunnoista. Ei mikään jäätävä esitys, joskaan ei huonokaan.

Kokonaisuudessaan Hokki jätti itsestään erittäin hyvän kuvan. Tällä pelillä saappaat jalassa kaatunut kajaanilaispoppoo tulee varmasti napsimaan pisteitä myös vierasotteluissa, kunhan paukut riittävät loppuun asti.

FPS jatkaa ottelujaan 2.10. torstaina kotiottelulla Hyvinkään Ahmoja vastaan, joka tulee ärsytettynä Forssaan. Ahmat ei ole vielä kyennyt voittotiliään avaamaan ja edellisessä kotiottelussa tuli kunnolla lunta tupaan, kun Sport kuritti hyvinkääläisryhmää tylysti 0-7. Hokilla on ohjelmassa viikon tauko, jonka jälkeen 5.10. sunnuntaina Kajaaniin saapuu alle 20-vuotiaiden maajoukkue.

» Lähetä palautetta toimitukselle