FPS maalin verran KooVeeta etevämpi

MESTIS / Raportti
Mestikseen noussut KooVee taipui FPS:lle kauden kolmannessa harjoitusottelussaan päätöserän alussa tulleella maalilla. Kummankin joukkueen pelaajat antoivat näyttöjä osaamisestaan valmentajilleen. Moni pelaaja, etenkin vierasjoukkueesta antoi ainoat näyttönsä jäähyaition puolella.

KooVee oli saapunut Forssaan kenttäpelaajien osalta viiden puolustajan ja neljän hyökkäysketjun voimin, kun taas FPS pelasi täydellä neljän kentällisen arsenaalilla. Alkuhetkillä yritystä riitti kaukalossa vähän liiaksikin, eikä kiekko aina pysynyt vauhdissa mukana. Päätuomari Tony Kuloaro ryhtyi alusta asti karsimaan rikkeitä tarkasti, joten jäähyaitioissa riitti asiakkaita. Molemmat joukkueet pystyivät ylivoimillaan luomaan ensimmäiset kunnon maalipaikat, mutta tulosta ei tullut ja maaleja vartioineet Ville Hostikka sekä Tuukka Poikonen pääsivät hyvin sisään peliin. Pystytyyliä suosiva Hostikka teki debyytin kotiyleisön edessä ja vakuutti osaamisellaan lukuunottamatta ajoittain epävarmaa mailatyöskentelyä.

Toisen erän avauskympillä painopiste oli avauserää reilummin KooVeen kenttäpäädyssä. Niko Nikkilälle avautui kuin vahingossa tilaisuus paiskata avausmaali, mutta vastaantulossaan empinyt Poikonen pysyi lopulta kiekon tiellä. Maalien makuun päästiin kolmanneksi viimeisellä minuutilla. KooVeen puolustus ei ollut balanssissa ja Anatoli Bogdanov pääsi ylivoimahyökkäyksen päätteeksi nokakkain maalivahdin kanssa nostaen kiekon hallitusti aivan yläputken alle maaliin Veli-Matti Savinaisen toimiessa ratkaisevan syötön antajana. Tämän jälkeen forssalaisilta ei löytynyt tarvittavaa nöyryyttä ja seuraavalla minuutilla kapteenin C:tä keltapaidoissa kantanut Tommi Välimaa tasoitti pelin erittäin sekavan maalinedushässäkän päätteeksi. Pian keskialoituksen jälkeen Hostikka joutui yksin pysäyttämään useamman tamperelaisen masinoiman hyökkäyksen. Erän viimeisessä vaihdossa kotijoukkue vielä ryhdistäytyi saamalla sekä maalipaikkoja, että vihulaisen jäähyaitioon.

Palloseura ratkaisi pelin kolmannen erän alussa KooVee-pakki Anssi Rannan lyhyeksi jääneen pikkukakkosen aikana. Hyökkäyspään aloitus kaivettiin nopeasti eduksi ja lopulta Jarkko Hattusen sivallus painui hieman onnekkaasti häkkiin. Seuraava ylivoima tuotti entistä parempia paikkoja, mutta ei osumia. Päätösvitosella Hostikka joutui taas vaihteeksi venymään parhaimpaansa ja pysäytti lopulta pahimmatkin paikat, vaikka ajoittain maali ammotti vaarallisesti tyhjänä. Näihin paikkoihin hupenivat vieraiden paukut ja loppuhetkillä he ajautuivat vielä jäähyvaikeuksiin. Markus Nordlund ja muut vihreäpaitaisten luottomiehet kontrolloivat tukevasti kiekkoa keskiviivan paremmalla puolella viimeisten vaihtojen aikana summerin ulvomiseen asti.

Koko raumalaisväritteinen kakkosketju kuului isäntien parhaimmistoon Hostikan ja Pekka Raution lisäksi. Keskieurooppalaista väriä joukkueeseen tuoneet Ivo Kratena, Roger Capaul ja Patrich Bloch pysyivät enimmäkseen varjossa lukuunottamatta muutamaa sveitsiläiskaksikolle tuomittua jäähyä. KooVeesta kunniamaininnan ansaitsevat maalivahti Poikonen, ahnas karvaaja Jarno Toivonen, sekä kelvollisesti uurastanut pakkiviisikko, josta parhaiden jääajat kohosivat puolen tunnin pintaan.

Kokoonpanot


FPS

2 Ville Hostikka

30 Tommi Kela

13 Anssi Rantanen – 18 Joni Kujala

20 Jonne Hattunen – 17 Markus Nordlund

7 Patrich Bloch – 14 Juho Autio

10 Tuomas Koskinen – 15 Matias Peltoniemi

6 Pekka Rautio – 24 Roger Capaul – 3 Timo-Pekka Heikkinen

9 Jussi Tapio – 25 Jarkko Hattunen – 12 Veli-Matti Savinainen

21 Anatoli Bogdanov – 26 Rami Jokinen – 4 Niko Nikkilä

23 Ville Aaltonen – 45 Ville Piltti – 22 Ivo Kratena

KooVee

1 Tuukka Poikonen

30 Juha Taponen

27 Tero Kalela – 6 Juha Keinänen

9 Rami Alakoski - 29 Eerik Halonen

12 Anssi Ranta

17 Tommi Välimaa – 16 Teemu Koskinen – 7 Janne Anttila

25 Toni Sulonen – 18 Samu Helminen – 20 Henri Kallio

28 Tomi Pylvänäinen – 14 Samuli Simula – 13 Timo Ruuska

26 Heikki Silvennoinen – 24 Jarno Toivonen – 22 Antti Silvennoinen

» Lähetä palautetta toimitukselle