Petojen kynnet teroitettu

LIIGA / Ennakko
Raksilan lokakuista tiistai-iltaa piristää Kärppien ja Helsingin IFK:n kohtaaminen. Joukkueet ovat mitanneet toistensa tason jo kertaalleen tällä kaudella. Tuolloin HIFK voitti helsingissä pelatun ottelun voittomaalikilpailun jälkeen.

Kuntokäyrät

HIFK pudotti toissa viikolla pommin kertomalla loppukauden kattavasta sopimuksesta ex-kärppä Janne Pesosen kanssa. Myös Kärpät havitteli entistä kultapoikaansa riveihinsä. Pesosen paluu entisen kotiyleisön eteen tuo varmasti oman jännitteen iltaan.

Molemmilla joukkueilla on alla kaksi tappiota ja paluu voittokantaan kuuluu varmasti molempien illan suunnitelmaan. Kotijoukkue kävi viime viikon lopulla bussireissulla etelässä. Torstaina Kärpät hävisi Tapparalle ja heti perään tappio haettiin Porista, jossa Ässät oli Kärppiä parempi lukemin 5-2. Tampereella Kärpät jopa hallitsi ottelua hienokseltaan, mutta ei onnistunut hyödyntämään maalipaikkojaan. Porissa Ässät oli selkeästi vieraita parempi.

HIFK hävisi lauantaina Lukolle raumalla lukemin 3-1. Mikko Jokelan viikateiskusta ottama ulosajo käänsi ottelun lopulta Lukolle. HIFK:n valmentaja Petri Matikainen myönsi ottelun jälkeen joukkueen elävän vaikeita aikoja.

- Meitä koetellaan tällä hetkellä joukkueena, Matikainen vaikeroi.

Ratkaisun paikat

Kärpillä on näytön paikka. Tappio HIFK:lle helsingissä sekä orastava tappioputki takaavat Kärppien tahtotilan illan otteluun. Kärpät on ollut koko kauden Raksilassa vahva, lukuunottamatta notkahdusta Espoon Bluesia vastaan.

Kotijoukkue on kärsinyt pahasta loukaantumissumasta. Joukkueesta on noussut kuitenkin uusia vastuunkantajia, minkä vuoksi loukkaantumiset ovat näkyneet pelissä yllättävän vähän. Viime peleissä parhaassa vireessä ovat olleet ykkösketjuun Juha-Pekka Haatajan loukkaantumisen myötä nostettu Juho Keränen sekä alkukaudesta huimasti petrannut Joonas Donskoi.


Tiistai-iltana nähdään kumpi joukkueista kampeaa itsensä takaisin jaloilleen.
Tomi Hänninen - tomi.hanninen@jatkoaika.com

Kärppien pelin parhaita puolia on ollut puolustuspelaaminen kokonaisuudessaan. Maalilla kaikki ottelut pelannut Ville Hostikka on ollut hyvässä vireessä. Puolustuksen nuoret pakit Ville Pokan johdolla ovat paikanneet hyvin runkopakkien loukaantumiset. Myös hyökkääjät hoitavat pääsääntöisesti puolustusvelvoitteensa mallikelpoisesti.

Vierasjoukkue HIFK:sta voidaan käyttää kohta termiä kriisijoukkue. Tähtisikermän peli ei ole auennut. Moni on epäillyt, onko Petri Matikainen sittenkään oikea mies luotsaamaan joukkuetta.

HIFK:n riviestä löytyy joukko alisuorittajia. Varsinkin puolustuspäässä näyttää siltä, ettei viime kaudella loistaneet pelaajat ole saaneet tällä kaudella vielä parastaan irti. Tämä kielii siitä, ettei Petri Matikaisen pelisysteemiä ole vielä sisäistetty. Pelaajasta tulee nopeasti huonompi kuin hän onkaan, kun valmentajan ohjeita ei syystä tai toisesta toteuteta jäällä. HIFK:n pelaajilla toiminta kentällä ei tule vielä suoraan selkäytimestä ja se näkyy joukkueen pelissä tällä hetkellä.

Kokoonpanot

Kärppien sairastuvalla on edelleen paljon pelaajia. Sivussa ovat Ville Mäntymaa, Oscar Eklund, Julius Junttila sekä Juho Jokinen. Pekka Saarenheimo saattaa pelata jo HIFK:ta vastaan. Juha-Pekka Haataja tekee tiistaina paluun kokoonpanoon alavatsavammasta toivuttuaan.

HIFK hankki maanantaina kaksi vuokrapakkia repaleiseen puolustukseensa. Ässistä Helsinkiin siirtyi Juha Mielonen ja Mikkelin Jukureista HIFK:n avuksi riensi Ilkka Vaarasuo. Helsinkiläisten kokoonpanosta puuttuvat Kimmo Kuhta, Ilari Melart, Erkki Rajamäki, Mikko Kurvinen, Robert Nyholm sekä mahdollisesti edelleen koirankoppia asustava Kim Hirschovits. Raumalla ulosajettu Mikko Jokela sai kurinpitäjältä kahden ottelun pelikiellon, joten myös Jokela puuttuu HIFK:n riveistä tiistaina.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Kärpät M S P
1.Joonas Donskoi 2 3 5
2.Miikka Salomäki 3 1 4
3.Jari Viuhkola 0 3 3
4.Ivan Huml 0 3 3
5.Atte Ohtamaa 2 1 3
HIFK M S P
1.Mikael Granlund 2 3 5
2.Petteri Wirtanen 4 1 5
3.Eero Somervuori 3 1 4
4.Ville Peltonen 0 3 3
5.Juho Mielonen 0 2 2

» Lähetä palautetta toimitukselle