Ässät selätti Tappara-peikkonsa

LIIGA / Raportti
Ässät paransi heikkoa kotisaldoaan perjantai-illan ottelussa Tapparaa vastaan, kun porilaiset kukistivat kirvesrinnat lukemin 2-1. Runsaasti maalintekotilanteita luoneet patapaidat kaatoivat Tapparan ensimmäistä kertaa tällä kaudella.

Ässät lähti peliin hyvällä asenteella. Jo ensimmäisistä vaihdoista asti oli selvää, että patapaidat olivat liikkeellä eri peli-ilmeellä kuin useissa aiemmissa tämän kauden kotiotteluissa. Kova liike ja karvaus aiheuttivat Tapparalle runsaasti ongelmia, varsinkin tamperelaisten hyökkäyspelaaminen puuttui lähes täysin kaksi ensimmäistä erää. Kirvesrintojen muutamat vaaralliset maalipaikat patavahti Antti Raanta hoiti tyylikkäästi.

– Ensimmäisessä erässä Ässät tuli kovalla paineella päälle, mikä nyt on kotijoukkueelle usein tyypillistä. Erätauolle lähdettiin kuitenkin tasatilanteessa, joten siinä mielessä onnistuimme, pohdiskeli Risto Dufva

Tapparan lähtö otteluun oli hankala. Dufvan suojateilla oli suuria ongelmia hyökkäyspelin käynnistymisen kanssa. Kuvaavaa Tapparan pelille olikin, että ensimmäistä erää oli pelattu reilusti yli viisi minuuttia, ennen kuin Tappara sai ensimmäisen organisoidun hyökkäyksen aikaiseksi. Kirvesrinnat saavat kiittää lopputuloksesta maalivahti Juha Metsolaa, joka piti kaksi ensimmäistä erää lukemat tasaisina.

– Maalipaikkoja oli paljon, mutta mielestäni kyse oli enemmän vastustajan maalivahdin erinomaisuudesta kuin huonosta viimeistelystä. Maalintekotilanteissa oli hyvää halua ja päättäväisyyttä, kiitteli Karri Kivi.


Antti Raanta oli porilaismaalilla vakuuttava.

Myös maalinteko onnistuu

Ottelun toisessa erässä patapaitojen vauhti vain kasvoi. Niin maalipörssin kärkinimi Tomas Zaborsky, Aki Uusikartano kuin myös Nico Aaltonen pääsivät avopaikkoihin, mutta maaliin kiekko ei löytänyt tietään. Lopulta porilaisten painostus palkittiin, kun Aaltonen pääsi siirtämään porilaiset 1-0-johtoon Joel Armian väkevän esityön jälkeen.

– Toisessa erässä jouduimme rikkomaan, minkä vuoksi hyökkäyspeli katosi täysin. Lopultahan Ässät ratkaisi ottelun toisessa erässä, murehti Dufva.

Tappara jäi entistä enemmän patapaitojen jalkoihin ja joutui rikkomaan porilaisia. Ässien ylivoima pyöri näyttävästi, mutta lopullinen viimeistely jäi uupumaan. Erityisesti Stephen Dixonin johtama ylivoimaviisikko pyöritti pakkopeliä näyttävästi, mutta maaliin asti kiekkoa ei saatu. Erän loppupuoliskolla Ässien ylivoima kuitenkin onnistui. Mark Leen napakka rannelaukaus johdatti porilaiset 2-0-johtoon Kalle Kaijomaan kärsiessä rangaistusta.

– Tyytyväinen pitää olla otteluun, erityisesti toiseen erään. Myös puolustuspää toimi erityisen hyvin. Harvoin nostan yksittäisiä pelaajia esille, mutta Armialta loistava esitys. Tappara on ollut meille tällä kaudella iso este, joten tämä oli meille normaalia isompi ottelu, mietti Kivi.

Tappara hyppää peliin mukaan

Ottelun kolmas erä näytti kulkevan samalla kaavalla kuin ensimmäiset erät. Ässät painoi aktiivisella luistelulla ja karvauksella paineen tamperelaisten päähän, mutta ratkaisevaa 3-0-osumaa porilaiset eivät saaneet aikaiseksi. Metsola esitti kirvesrintojen maalilla erinomaista peliä, eikä onnikaan ollut porilaisten matkassa.

Tappara pääsi kuitenkin kuin varkain peliin mukaan, kun Mika Niemi tunaroi kiekon omalla alueella Jerry Ahtolalle, jonka rannelaukaus yllätti Raannan. Tämän osuman jälkeen ottelu tasaantui huomattavasti ja myös Tappara pääsi pyörittämään peliä porilaisten päädyssä. Muutamaa maalinedusmylläkkää lähemmäs porilaisia eivät kirvesrinnat ottelussa kuitenkaan päässeet.

– Kolmannessa erässä pääsimme paremmin peliin mukaan. Kavennusmaalin jälkeen saimme vielä mahdollisuuden yrittää tasoitusta, mutta enempään emme pystyneet. Ihan hyvä vieraspeli pahassa paikassa. Erityisesti meidän nelosketju pelasi erinomaisesti vastustajan superkenttää vastaan, mietti Dufva.

Patapaitojen tuoreiden hankintojen, Leen ja debyyttinsä tehneen Jakub Sindelin, esitykset olivat ässäluotsin mieleen.

– Sindel tuli hyvin mukaan peliin, hyvä alku miehelle. Ensimmäisessä erässä oli maalipaikkojakin, mutta ehkä mukana oli vähän jännitystä, kun takana on vaikeita aikoja. Lee on erityisen hyvä tyyppi ja pelaaja, myhäili Kivi.

Ottelun kolmannessa erässä patahyökkääjä Aaltonen poistui katsomon puolelle. Ässäluotsilla ei ollut tarkkaa tietoa vamman vakavuudesta.

– Aaltoselta meni nivunen, mutta enempää ei tiedetä. Huomenna mies ei ole mukana. Niko Palonen sen sijaan on huomenna kokoonpanossa, kommentoi Kivi.

Ässät on seuraavan kerran tulessa heti lauantaina, kun porilaiset matkustavat kärkikamppailuun KalPan vieraaksi. Tapparan seuraava ottelu on vasta maajoukkuetauon jälkeen, kun kirvesrinnat kohtaavat kotonaan Rauman Lukon.

» Lähetä palautetta toimitukselle