Pelaajakartta: Nimimiehiä pursuava HIFK ei halua jättää menestystä sattuman varaan

LIIGA / Artikkeli
Jori Lehterä saapui kaksivuotisella sopimuksella HIFK:hon.
HIFK ei säästellyt kesällä vaan vahvisti rivejään monella kokeneella huippupelaajalla. Joukkueen laajuudesta menestyksen ei pitäisi jäädä alkavalla kaudella kiinni. Nimekkäästä ryhmästä löytyy silti kiekollisen puolustajan kokoinen aukko.

Helsingin IFK:n viime kausi oli lopulta kelvollinen, kun se onnistui kampeamaan heikon syyskauden jälkeen itsensä sarjan hänniltä aina pudotuspeleihin. Joukkue sijoittui neljänneksi hävittyään välierissä tulevalle mestarille, Tapparalle, ja pronssiottelussa toiselle tamperelaisjoukkueelle, Ilvekselle.

Kesän aikana helsinkiläisseura on tehnyt monia kovan luokan hankintoja, mikä on vahvistanut entisestään laadukasta runkoa. Niin hyökkäys- kuin puolustuspäähän on tuotu kokeneita huippupelaajia. Paperilla äärimmäisen nimekkäällä HIFK:lla on koossa sarjan kovin rosteri ja mestaruusodotukset ovat sen mukaiset.

Helsinkiläisjoukkueen päävalmentajana toimii kolmatta kauttaan seurassa suurta kunnioitusta nauttiva Ville Peltonen. Peltosen pallin spekuloitiin heiluneen viime syksynä joukkueen heikkojen esitysten johdosta, mutta potkuja tälle ei seurannut.

Pelaajakartta HIFK pelaajakartta

VLH

Kristian Vesalainen
Julius Nättinen
Teemu Tallberg
Leevi Teissala
Jesse Seppälä

KH

Jori Lehterä
Eetu Koivistoinen
Joni Ikonen
Miro Väänänen
Aleksanteri Kaskimäki
Kasper Lundell

OLH

Iiro Pakarinen
Juha Jääskä
Leo Komarov
Joonas Rask
Micke-Max Åsten

P

Ilari Melart
Petteri Lindbohm
Tony Sund
Luke Martin
Johan Motin
Aron Kiviharju
Otto Salin
Kasper Kotkansalo
Einari Luhanka
Joona Lehmus

MV

Roope Taponen
Niko Hovinen
Tomi Karhunen
Eemil Vinni

Valmentaja

Ville Peltonen

Taposen todellinen painetesti

HIFK:n maalivahtiosastoon tuli pienoisia muutoksia jo ennen kauden alkua, kun kakkosvahdiksi kaavaillun Tomi Karhusen pelikunto on arvoitus. Loukkaantumisesta kärsivän Karhusen vamman vakavuudesta ja paluuaikataulusta ei ole tihkunut minkäänlaisia tietoja, mutta IFK:n se pakotti reagoimaan. Karhusta sijaistamaan hankittiin Suomen mestaruutta kauden päätteeksi Tapparan riveissä juhlinut Niko Hovinen.

Helsinkiläisten ykkösmaalivahtina toimii alkavalla kaudella Roope Taponen, joka oli iso tekijä joukkueen kohentuneissa peliesityksissä viime kaudella. Varmoilla otteillaan itsensä ykkösvahdiksi pelannut Taponen osoitti olevansa laadukas maalivahti ja pystyvänsä yksin torjumaan voittoja joukkueelleen. Nyt nuori kassari on kuitenkin uuden tilanteen edessä, sillä tämän varaan on laskettu paljon ja paineet Helsingissä ovat armottomat.

Kokenut Hovinen on hyvä kirittäjä Liiga-tasolla vielä melko kokemattomalle Taposelle ja pystyy tuuraamaan tätä riittävällä tasolla. Vakituiseksi ykköstorjujaksi hänestä ei kuitenkaan enää ole, joten Taposen on yksinkertaisesti onnistuttava.

Kenestä puolustuksen kiekollinen vastuunkantaja?

Jos haasteita ilmeni maalivahtiosastolla, niin kävi myös puolustuksessa. Terveyshuolet pakottivat kärkipuolustajaksi sovitellun Sami Lepistön lopettamaan uransa. IFK:n toimistolla oltiin kuitenkin hereillä ja korvaajaksi löytyi pikaisella aikataululla olympiavoittaja Petteri Lindbohm.

Uudeksi kapteeniksi valittu Ilari Melart kantoi viime kauden alussa HIFK:n kultakypärää. Kaikki kunnia Melartille, mutta tällä kaudella tuon ei pitäisi toistua. Eräs seikka on silti säilynyt – Melartia parempaa pisteidentekijää puolustuksesta ei edelleenkään tahdo löytyä, sillä kiekolliset pakit puuttuvat. Tony Sund on mainio yleispuolustaja, samoin Lindbohm.

Yhdysvaltalaisvahvistus Luke Martin on saanut harjoitusotteluissa ylivoimavastuuta, mutta selkeä kiekollinen liideri ei hänkään tähän saakka nähdyn perusteella ole. Suurinta potentiaalia kyseiseen rooliin osoittavat Otto Salin ja Turusta kaapattu huippulupaus Aron Kiviharju. Heidän kohdallaan taas peliaika rajoittaa tuloksentekoa.

Peltosen positiivinen ongelma hyökkäyksessä

HIFK on ottanut opikseen viime kaudesta, jolloin sitä vaivasi osittainen sentteripula. Keskelle siirretty Juha Jääskä paikkasi tätä vajetta mallikkaasti, ja tälle kaudelle IFK:n keskikaistaa on vahvistettu huomattavasti. Nyt joukkueella on todellinen tähtisentteri Jori Lehterän saavuttua Tampereelta pääkaupunkiin. Erinomainen aloittaja ja syöttelijä kohentaa varsinkin helsinkiläisten keskinkertaista ylivoimapeliä roimasti.

Toinen sentterihankinta Joni Ikonen taas lisää joukkueen tulivoimaa viimeistelykyvyllään. Maalintekijöitä Helsingissä pitäisi riittää, kun ryhmästä löytyvät jo entuudestaan Eetu Koivistoinen, Julius Nättinen, Kristian Vesalainen ja Iiro Pakarinen. Oman panoksensa tähän voivat tuoda myös pudotuspeleissä väläyttäneet Leevi Teissala ja Aleksanteri Kaskimäki.

Tuorein lisäys Leo Komarov on rikkovana pelaajana a-luokkaa, mutta pystyy monipuolisuudellaan pelaamaan lähes roolia kuin roolia hyvällä tasolla. Samalla tämä "brändin näköinen pelaaja" tekee IFK:sta entistä inhottavamman vastustajan. Kun laitahyökkääjäosastolle on tullut vielä Ruotsin kierrokseltaan palaava Joonas Rask, on helsinkiläisten hyökkäyksessä runsaudenpula.

Paras laukoja: Eetu Koivistoinen
Nopein luistelija: Juha Jääskä
Kovin taklaaja: Ilari Melart
Henkinen johtaja: Ilari Melart
Flopin ainekset: Joonas Rask
Tärkein pelaaja: Roope Taponen

» Lähetä palautetta toimitukselle