Pelaajakartta: Pelicans haluaa nostaa pelaajabudjettinsa lisäksi keväällä kannua

LIIGA / Artikkeli
Aatu Jämsenistä on kasvanut Pelicansin kulmakivi.
Kuva © Jarno Hietanen

Lahdessa eletään mielenkiintoista aikaa. Toisen kerran seuran historiassa kausi päättyi hopeamitalit kaulassa. Tulevalle kaudella Pelicansissa on panostettu enemmän kuin koskaan joukkueeseen. Tavoitteena on selkeästi olla jälleen pelaamassa kärkisijoista, ja vielä tarkemmin Lahdessa haaveillaan ensimmäisestä mestaruudesta.

Kun Pelicansin kokoonpanoa katsoo löytyy kokoonpanosta paljon potentiaalia. Nimilistalla varmasti löytyy lähtökohtaisesti kovempia nippuja, mutta ei lahtelaisia voi kuitenkaan sivuuttaa kärkisijoituksista puhuttaessa.

Maalivahtiosasto sarjan eliittiä

Lahtelaiset lähtevät kauteen jälleen erinomaisella tandemilla, kun Patrik Bartošákin joukkueessa korvasi Leijonissa kaiken voittanut Jussi Olkinuora. Maalivahdille viime kausi oli kaikkea muuta kuin helppo, mutta myös se saattoi olla lahtelaisten kannalta onnenpotku. Sillä Olkinuoraa ei välttämättä päijäthämeeseen olisi muuten naarattu. Parhaimmillaan kokenut maalivahti voi olla selkeästi sarjan paras torjuja.

Pelicans ei kuitenkaan ole maalivahdin osalta yhden kortin varassa, kun toisena torjujana seurassa on oma kasvatti Jasper Patrikainen, joka on hilannut joka kausi itseään ylemmäs ja ylemmäs. Patrikainen oli viime kaudella erinomainen kakkosmaalivahti, ja alkaa olemaan valmis ykkösen rooliin. Jos Olkinuoralla ei ala tarttua kiekot, niin Lahdessa voidaan nähdä uusi sheriffi ykköstorjujan paikalla.

Lahtelaisten puolustus koki kovia menetyksiä kauteen, kun Teemu Eronen, Topias Vilén, Ben Blood ja Anton Mylläri lähtivät seurasta. Eronen matkasi Jyväskylään ja Vilén jahtaa unelmaansa NHL:n puolella New Jersey Devilsissä. Bloodin luutii nykyään Saksan DEL:ssä ja Mylläri ei ole vielä uutta joukkuetta löytänyt.

Lahtelaiset eivät kuitenkaan jääneet menetyksiä murehtimaan, vaan joukkueen puolustukseen haettiin tukipilarit Tsekeistä. Mastojen juurelle saapuivat Michal Jordán ja Filip Král, jotka ovat lähtökohtaisesti todella kovat hankinnat lahtelaisseuralta. Jordán on vakiokasvoja maansa maajoukkueen riveissä, ja tuo aimo annoksen johtajuutta ja jämäkkyyttä takalinjoille.

Lisäksi Králista lahtelaiset voivat saada kiekollisen peliin johtavan pelaajan. Viime kaudella puolustaja pääsi pelaamaan pari NHL-ottelua Toronto Maple Leafsin riveissä. Nuori puolustaja tuli Lahteen kehittymään, jotta pääsisi uudelleen kiinni NHL-uraan.

Lisäksi puolustus sai kokemusta lisää, kun Kärpissä pitkään pelannut Mikko Niemelä saapui kääntämään laskusuhdanteessa olevan uransa toiseen suuntaan.

Puolustuksessa jatkava Toni Utunen pelasi viime kaudella erinomaisesti, ja on matkalla vahvasti EHT-tasolle, jos kehityskäyrä jatkaa samanlaisena. Viime kaudella läpimurtonsa kokoonpanoon tehnyt Petteri Riihinen on jälleen vuotta valmiimpi peruspuolustaja. Lisäksi ruotsalaisnuorukainen Viktor Persson alkoi päästä paremmin jyvälle juuri ennen loukkaantumista,  joka päätti viime kauden ennen aikojaan. 

Lahdessa katseet kääntyvät myös Kasper Puution suuntaan. Viime kausi KalPassa ei varmasti ollut odotetunlainen nuorelle puolustajalle. Lähtökohtaisesti Pelicansissa lahjakkaalle pelaajalle on roolia tarjolla. Nuorten MM-kisoissa parhaaksi puolustajaksi valitulla pelaajalla on varmasti potentiaalia olla Liigan kärkipuolustajia, mutta suoritusvarmuutta on tultava lisää Puution otteisiin.

Vanha kapellimestari palaa Lahteen

Lahdessa on kuolattu monet keväät Ryan Laschin perään. Muutama kausi sitten lahtelaisten päiväunet kävivät hetkeksi toteen, kun amerikkalaishyökkääjä palasi rikospaikalleen monen vuoden odotuksen jälkeen. Laschin paluu alkoi yskähdellen, mutta kun moottori käynnistyi, niin jälki oli rumaa. Odotukset Laschia kohtaan eivät ole pudonneet mihinkään Lahdessa. Ei edes vaikeamman Frölundan kauden jälkeen.

Pelicansin hyökkäystä katsoessa sieltä löytää paljon mielenkiintoisia nimiä. Yksi heistä on tšekki Lubos Horký, josta odotukset ovat korkealla. Pelicansin tšekkihaut ovat olleet viime vuodet täynnä täysosumia.

Korvattavia pelaajia löytyy jälleen kokoonpanosta.Varsinkin Lukáš Jašekin poistuminen keskikaistalta on äärettömän iso menetys Pelicansille. Selkeästi eniten hyökkääjistä pelannut tsekki lähti SHL:ään IK Oskarshamnin joukkueeseen. Erinomaiset pudotuspelit pelannut Iikka Kangasniemi lähti Tšekkeihin pelaamaan. Joni Ikonen löysi työpaikan HIFK:sta ja Tyler Kelleher löysi uuden osoitteensa puolestaan Ruotsista, kuten Jašek, mutta vain pykälää alemmalta sarjatasolta.

Omat lahjakkaat nuoret pelimiehet ottivat isot harppaukset eteenpäin viime kaudella, vaikka kasvu ei ole aina lineaarista, niin Elias Vilénin ja Aatu Jämsenin pelaamista kannattaa seurata tarkasti. Konsta Hirvonen nosti loppukaudesta päätään varsinkin pudotuspeleissä. Nyt viime peleissä hyökkääjä on löytänyt paikkansa kaksikon viereltä.

Jonas Enlundin viime kausi meni täysin penkin alle polvivamman takia. Konkari teki kuitenkin paluun ehjänä kaukaloon tähän kauteen. Konkarin kokemusta voidaan tarvita juuri keväällä, kun tosipelejä ratkotaan.

Ruotsalaisväriä hyökkäyksessä nähdään tällä kaudella tuplasti, kun Lars Bryggmanin kaveriksi saapui HIFK:sta tuttu Patrik Carlsson. Carlsson tuo kokemusta lahtelaisten keskikaistalle Frölundasta. Carlsson on sieltä tuttu myös Laschille. Kolmikko onkin muodotamassa yhden tuloskentän Pelicansin joukkueessa. Bryggman nousi viime kaudella kotiyleisön suosikkeihin alun vaikeuksien jälkeen.

Lahtelaisten joukkueesta löytyy mukavasti leveyttä, kun hyökkäyksessä jatkaa joukkueen kapteeni Miika Roine. Lisäksi luotettava alaketjun sentteri Sakke Hämäläinen jatkaa. Leveyttä kokoonpanoon tuovat myös Aleks Haatanen, Lenni Killinen, Oliver Kiljunen, Leevi Tukiainen ja Niklas Virtanen.

Tulevaisuuden nimistä kirkkaampana tuikkii viime kesän NHL-varaus Jesse Kiiskinen, josta lähivuosina voidaan saada Pelicansin uusi kärkipelaaja. Nashville Predatorsin varaama hyökkääjä on saanut harjoitusotteluissa mukavasti vastuuta, ja tulee varmasti kauden aikana saamaan oman mahdollisuutensa, kun Pelicansilla on liigapelien lisäksi luvassa otteluita CHL:ssä, jolloin rotaatio kokoonpanoon tulee varmasti.

Paperilla lahtelaiset näyttävät paremmalta kuin ehkä koskaan aiemmin. Tommi Niemelällä on käsissään mielenkiintoinen joukkue, mutta nyt mikään ei tule yllätyksenä enää kenellekään. Kaiken lisäksi lahtelaisyleisön menestysnälkä on samalla kasvanut. Mielenkiintoista on nähdä, että minkälaisen tarinan Niemelä täksi vuodeksi kirjoittaa joukkueensa kanssa.

Pelicansin pelaajakartta

VLH

Lars Bryggman
Miika Roine
Konsta Hirvonen
Leevi Tukiainen
Oliver Kiljunen
Jesse Kiiskinen

KH

Patrik Carlsson
Elias Vilén
Sakke Hämäläinen
Jonas Enlund

OLH

Ryan Lasch
Aatu Jämsen
Lubos Horky
Aleks Haatanen
Lenni Killinen
Niklas Virtanen

P

Michal Jordan
Toni Utunen
Filip Kral
Kasper Puutio
Petteri Riihinen
Mikko Niemelä
Viktor Persson
Saku Salminen
Onni Käyhkö
Jimi Junkkari

MV

Jussi Olkinuora
Jasper Patrikainen
Niklas Nikkilä

Valmentaja

Tommi Niemelä

» Lähetä palautetta toimitukselle