KooKoon ja Ilveksen kohtaamisessa ei herkuteltu maaleilla
KooKoo ja Ilves kohtasivat tällä kaudella ensimmäisen kerran. Vähämaalisessa ottelussa pääosaa näyttelivät rangaistukset.
Ilves juhlii ottelun avausmaalia, joka oli Eemeli Suomelle kauden kahdeksas osuma.
Siellä lepää! Kim Strömbergin lämäri löytää tiensä Ilveksen verkkoon.
KooKoon vuoro juhlia avausmaaliaan.
Linjatuomari siivoaa jäälle valunutta verta. Kimi Koivisto sain 2+2 minuutin rangaistuksen tilanteesta.
Henrik Haukeland napsi kiekkoja varmasti hanskaansa.
Lukáš Dostál oli vakaasti sitä mieltä, että KooKoon voittomaali tehtiin korkealla mailalla.
Maalivahdin seuraksi maalikehikkoon mahtuu mukavasti kaksi kenttäpelaajaakin.
Lukáš Dostálin keskittyminenkin herpaantui hetkeksi. Onneksi kiekkoon ehti ensimmäisenä Lassi Thomson.
Sekunnit kuluvat loppuun pelikellossa. Katseet on suunnattu mediakuutioon.
Olisiko Henrik Haukelandin jo syytä keksiä uusia kikkoja voiton juhlistamiseksi?
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Artikkeli
Ben Blood olisi ansainnut pelikieltoa viikatteesta, Ruben Rafkin paljon kovemman pelikiellon ja Liigan muut kuumat väitteet
LIIGA | 13.2.2024 7:00
Artikkeli
Jämsen vaarantaa uransa pelityylillään, Liigan keväthankinnat eivät Nikun ohella vakuuta ja muut kuumat väitteet
LIIGA | 23.1.2024 7:00
Uutinen
Ilves ja KooKoo vaihtokaupoilla – Joni Jurmo ja Juho Rautanen vaihtavat seuroja
LIIGA | 4.1.2024 14:00