Olli Palola joutui sairaalaan vastustajan maalivahdin nyrkiniskun vuoksi

SHL / Uutinen
Suomessa Palolan viimeisin seura on HIFK.
SHL:n Oskarshamnissa pelaava Olli Palola joutui törkeän nyrkiniskun kohteeksi tiistai-illan ottelussa Leksandia vastaan.

Tiistai-illan SHL-ottelussa Oskarshamnin ja Leksandin välillä Leksand-vahti Mantas Armaliksella kuohahti yli ja hän iski Oskarshamnin Olli Palolaa nyrkillä päähän toisen pelaajan takaa. Tilannetta edelsi Palolan keihästäminen Armalista kohtaan. Palola jouduttiin iskun jälkeen saattamaan kaukalosta tajunnan rajamailla.

Aftonbladetin mukaan hetkeä aiemmin maalin tehnyt Palola vietiin iskun jälkeen sairaalaan, eikä hänellä ole muistikuvia tapahtuneesta.

– Olli oli hereillä, kysyin häneltä mikä päivä on ja muistaako hän mitään tapahtuneesta, mutta hän ei kyennyt, kertoi joukkueen lääkäri Sadegh Dolatabadi lehdelle.

Armalis ajettiin kaukalosta 5+20 minuutin tappelurangaistus niskassaan. Kotijoukkue ei saanut ylivoimaansa hyödynnettyä ja lopulta Leksand voitti ottelun jatkoajalla Max Veronneaun tekemällä maalilla.

» Lähetä palautetta toimitukselle