Poikien MM-turnaus pakettiin – 16-vuotias Gavin McKenna johti hattutempullaan Kanadan mestaruuteen, Ruotsille pronssimitalit

MAAJOUKKUE / Uutinen
Kanada nappasi kultaa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2021.
Kuva © Tiia Mahkonen
Alle 18-vuotiaiden MM-turnaus saatiin päätökseensä sunnuntaina, kun edessä oli mitalipelit. Ruotsi nappasi pronssimitalit mukaansa, kun taas trillerimäisen finaalin jälkeen mestaruuspokaalia pääsi nostelemaan Kanada, jonka johtohahmona loisti 16-vuotias Gavin McKenna.

Alle 18-vuotiaiden MM-kisojen mitalipelit pelattiin sunnuntaina Espoossa. Pikkuleijonia ei viimeisenä päivänä kaukalossa nähty, mutta paikalla oli silti hyvin väkeä seuraamassa Ruotsin ja Slovakian välistä pronssiottelua sekä finaalia Yhdysvaltojen ja Kanadan välillä.

Finaalista muodostui todellinen trilleri, kun Yhdysvallat oli hallitsevampi osapuoli kaksi ensimmäistä erää, mutta Kanada iski viiden minuutin ylivoimansa aikana kolme maalia kolmannessa erässä. Lopulta Kanadan johtohahmoksi nousi ilmiömäisesti pelannut vasta 16-vuotias Gavin McKenna, joka iski finaalissa tehot 3+1. Kanada vei mestaruuden nimiinsä maalein 6–4.

Pronssiottelussa Ruotsi karisti välieräottelun pettymyksen harteiltaan ja nappasi 4–0-voiton Slovakiasta, vaikka Slovakia oli ahkerampi laukoja. Ruotsille pronssimitali oli historian kuudes alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa.

16-vuotias McKenna nappasi Kanadan reppuselkään

Yhdysvallat näytti finaalissa jo karkaavan, kun peli oli etenkin toisessa erässä täysin heidän näpeissään. Kanada tuli kuitenkin maalin päähän ja piti ottelun tulostaululla tasaisena. Lopulta Trevor Connellyn viiden minuutin rangaistus koitui yhdysvaltalaisten kohtaloksi, kun Kanada iski ylivoimalla kolme maalia ja voitti lopulta 6–4.

Pohjoisamerikkalaisten kohtaaminen tiesi sitä, että finaalista oli odotettavissa vauhdikasta ja fyysistä kiekkoa, ja sitä myös nähtiin. Yhdysvallat näytti olevan alusta lähtien yhden potkun edellä, mutta yksi turnauksen parhaista maalivahdeista, Kanadan Carter George piti pelin tasaisena. Avausmaalin iski lopulta Christian Humphreys ajassa 19.08. 

Toisessa erässä viime vuoden mestari Yhdysvallat näytti, miksi se on ollut turnauksen kenties paras joukkue. Kiekko totteli tähtipaitoja, syötöt osuivat lapaan täydellisesti ja peli saatiin vietyä jatkuvasti Kanadan kenttäpäätyyn. Toisen erän jälkeen laukaukset olivat Yhdysvalloille 31–11, mutta maalit 3–2. Ryder Ritchie tasoitti ensin ottelun, minkä jälkeen Yhdysvallat karkasi jälleen Cole Eisermanin ylivoimamaalilla sekä Cole Hutsonin osumalla. Superlupaus McKenna toi ylivoimalla kuitenkin Kanadan maalin päähän ajassa 35.40.

George oli Kanadan maalilla täystyöllistetty, sillä esimerkiksi toisessa erässä koppeja kertyi peräti 17. Yksi turnauksen upeimmista torjunnoista nähtiin, kun hän nollasi James Hagensin tuhannen taalan maalipaikan.

Kolmannelle kaksikymppiselle tultaessa paikat kuitenkin vaihtuivat ja Kanada otti hallinnan. Maalipaikkoja oli jo erän alkupuolella, mutta lopulta Kanada käänsi pelin Trevor Connellyn nappaaman 5+20-minuuttisen aikana. Ensin McKenna toi Kanadan tasoihin ja lopulta vaahteranlehtipaidat karkasivat saman ylivoiman aikana 5–3-johtoon Cole Beaudoinin ja Tij Iginlan osumilla. Osumista kaksi jälkimmäistä syntyi 39 sekunnin aikana.

Ensimmäisen 15 minuutin aikana Yhdysvallat ei saanut laukaustakaan kohti Georgen maalia, mutta ajassa 55.36 Brodie Ziemer ohjasi kiekon rysään ja Yhdysvallat oli noussut trillerimäisessä ottelussa maalin päähän kolmesta päästetystä alivoimamaalista huolimatta. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, kun McKenna viimeisteli vielä hattutemppunsa omasta päästä tyhjään rysään.

Kanada voitti ensimmäisen mestaruutensa sitten vuoden 2021, jolloin se kaatoi Venäjän Yhdysvalloissa. Viime vuonna vaahteranlehtipaidat nappasivat pronssia. Yhdysvallat nappasi viime vuonna Sveitsissä kultaa, mutta nyt tuloksena oli finaalitappio.

Love Härenstam loisti Ruotsin tähtenä pronssipelissä

Päivän ensimmäisessä ottelussa ratkaistiin pronssimitalien kohtalo, kun Ruotsi sai vastaansa kisojen yllättäjäjoukkue Slovakian. Ottelu eteni tasaisissa merkeissä aina kolmanteen erään saakka, kunnes Pikkuleijonat puolivälierässä kaatanut Ruotsi karkasi johtoon ja vei lopulta voiton lukemin 4–0.

Slovakia laukoi ottelussa useammin, mutta Ruotsin maalivahti Love Härenstam nappasi kiekot varmuudella räpyläänsä ja pelasi lopulta nollapelin napattuaan peräti 36 torjuntaa. Toisessa päässä Alan Lendak keräsi 25 koppia.

Lucas Pettersson iski pelivälineen ensi kertaa verkkoon ajassa 38.05, mutta valmentajan haaston jälkeen osuma hylättiin. Lopulta Pettersson kuitenkin iski ottelun avausmaalin kolmannen erän puolivälissä, minkä jälkeen Ruotsin peli vapautui, eikä Slovakia saanut tarvittavia osumia iskettyä. Melvin Fernström, Alfons Freij ja Victor Eklund ratkoivat maaleillaan Ruotsille voiton.

– Turnauksen alku oli joukkueelle hankala, mutta myöhemmin pelaajat näyttivät luonteensa ja näytimme, keitä olemme. Maallemme tämäkin sijoitus oli todella iso asia, Slovakian päävalmentaja Martin Dendis kertasi pronssipelin jälkeen.

Viime vuoden hopeamitalien jatkoksi ruotsalaisten kaulaan ripustettiin siis pronssimitalit. Edellisen kerran Ruotsi on jäänyt ilman mitalia vuoden 2017 kisoissa, ja pronssilla se on ollut tämä vuosi mukaan lukien kuusi kertaa. Slovakia on ollut kolmen parhaan joukossa vain vuonna 1999.

» Lähetä palautetta toimitukselle