Blues voitti kauden viimeisen kotiottelun
Yli 4500 katsojaa oli tullut seuraamaan Bluesin kauden viimeistä kotiottelua. Kannattajat olivat järjestäneet myös oheisohjelmaa, joten hallissa oli varsin vauhdikas tunnelma. SaiPa aloitti maalinteon, mutta Blues ei lannistunut, vaan teki kolme seuraavaa maalia. Viimeisen maalin Blues teki tyhjiin.
Kannattajat saivat jälleen kerran hyvän tunnelman halliin. Myös toisessa päässä SaiPan kannattajat olivat vauhdissa.
Ottelun alussa jaettiin palkintoja. Iikka Kangasniemi sai palkinnon Jere Lehtiseltä.
Blues Cheerleaders tarjosi katsojille pieniä makupaloja.
David McIntyre ei erehtynyt vieden SaiPan johtoon.
Myös Bluesilla on ensimmäisessä erässä maalipaikkoja.
SaiPa tuli vauhdilla Bluesin maalille, mutta Christian Engstrand torjui.
Jere Seppälän ohjaus yllätti Jani Niemisen.
Ilmari Pitkänen tuuletti fanikatsomon edessä.
Eetu-Ville Arkiomaalla oli hyvä maalipaikka.
Jani Nieminen onnistui kuitenkin saamaan mailansa väliin.
Blues pääsi ylivoimalla SaiPan maalille, mutta kiekko katosi pelaajien alle.
Antti Suomela lisäsi kotijoukkueen johtoa.
Tommi Jokinen teki SaiPan toisen maalin.
Joukkuekuva otettiin fanikatsomon edessä.
Jyrki Aho kiitteli espoolaisyleisön.
Espoossa liigakausi saatiin päätökseen. Jatko on toistaiseksi vielä epäselvää.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Kevään hopeamitalisti Saku Salminen SaiPan takalinjoille, Hermeksessä pelannut kärppäkasvatti mukaan harjoitusrinkiin
LIIGA | 10.5.2024 13:02
Uutinen
SaiPaan täydennystä myös yliopistosarjasta − Samuli Niinisaari liittyy puolustuskalustoon
LIIGA | 10.5.2024 10:32
Uutinen
SaiPan maalivahtiosasto valmiina kauteen – Filip Lindberg siirtyy Turusta Lappeenrantaan
LIIGA | 10.5.2024 10:12
Uutinen
IS: TPS:n sensaatiohopealle luotsannut Raimo Helminen ehdolla SaiPan pääkäskijäksi
LIIGA | 7.5.2024 22:16