NHL-kausi on jälleen edennyt, ja sarjassa on tapahtunut viime viikkoina paljon. Toimittajamme Eemeli Aho ja Aki-Petteri Pulkkinen kasasivat yhteen artikkeliin menneen kuukauden puhuttavimmat aiheet ja ilmiöt sekä pettymyksen tuottaneet ja onnistuneet pelaajat ja joukkueet.
Kuukauden joukkue
Aho: NHL:ää seuraava väki hieraisi kesällä silmiään, kun Nashville Predatorsin GM:n paikalle hypännyt valmentajaikoni Barry Trotz ei aloittanut joukkueessaan minkäänlaista uudelleenrakennusta. Predatorsin penkin takana 15 kautta valmentanut legenda tekikin odotuksiin nähden päinvastaisen peliliikkeen, ja vahvisti joukkuettaan lyhyemmällä tähtäimellä, kun joukkueen uudeksi ykkössentteriksi siirtyi Stanley Cupin voittanut Ryan O'Reilly.
Muutos nähtyyn suuntaan oli yllättävä, koska viime kaudella Predators tyhjensi joukkuettaan isolla kädellä juuri tulevaisuus tähtäimessään. Predatorsin peräsimeen siirtyi aiemmin muun muassa Florida Panthersin valmentajana mainetekoja niittänyt Andrew Brunette, joka on saanut joukkueensa huikeaan liitoon.
Alkukausi kuitenkin oli joukkueelta uninen, eikä Juuse Saros pystynyt kantamaan joukkuettaan yksin kuten edelliskaudella nähtiin.
Predatorsin kauden käännekohta tapahtui helmikuussa, kun se hävisi kotonaan Dallas Starsille murskaluvuin 2−9, ja Trotzin tiukalla kurilla johtama joukkue koki löylytyksen jälkeen todellisen kurinpalautuksen. Predatorsin piti matkata muutaman päivän päästä pelattavaan vierasotteluun Vegas Golden Knightsia vastaan päivän etukäteen aikomuksena mennä katsomaan Vegasin Sphereen rock-yhtye U2:n keikkaa.
Huvittelureissu peruttiin heikkojen peliesitysten vuoksi, ja sen jälkeen Predators voitti kahdeksan ottelua putkeen. Tällä hetkellä joukkueella on käynnissä yhdeksän ottelun pisteputki, ja kokonaisuudessaan helmikuussa Predators hävisi kymmenestä pelaamastaan ottelusta vain kaksi.
Lisäksi Saros on palannut tasolleen, mikä tekee hänen ympärillään pyörivistä siirtospekulaatioista entistä kiinnostavampia.
Predatorsin pitkään kevääseen on hankala uskoa, joten tämänhetkinen vire tekee joukkueelle pitkällä tähtäimellä karhunpalveluksen. "Predsin" pitäisi siirtotakarajalla myydä, mutta kuuman joukkueen GM:llä on suuri kynnys lähteä tyhjentämään joukkuettaan kesken liitokauden.
Pulkkinen: New York Rangers on itsestään selvä vastaus. Manhattanilaiset pelasivat 11 ottelua, joista voittivat 10. Helmikuun ylivoiman ja alivoiman yhteenlaskettu onnistumisprosentti oli 101, minkä lisäksi joukkue teki kolmanneksi eniten maaleja ja päästi vähiten. NHL:n ylivoimaisesti kuumin joukkue helmikuussa. Ainoa oikea valinta kuukauden joukkueeksi.
Huono valinta ei olisi Toronto Maple Leafskaan, joka oli helmikuussa sarjan toiseksi eniten pisteitä kerännyt porukka. Maple Leafs nakutti komeat 14 ylivoimaosumaa, ja alivoimakin toimi mallikkaasti. Yksilöt olivat isossa osassa Maple Leafsin huippukuukauden taustalla, kun muun muassa William Nylander oli Connor McDavidin jälkeen helmikuun tehokkain pelaaja. Ruotsalaista seurasivat Mitch Marner ja Auston Matthews.
Myös Sebastian Ahon tähdittämä Carolina Hurricanes olisi varteenotettava vaihtoehto kyseiseen kategoriaan. Hurricanes oli edelliskuukauden kolmanneksi eniten pisteitä kerännyt joukkue.
Kuukauden pelaaja
Aho: Vaikka New York Rangers on pelannut koko kauden vahvasti, ei aiemmilla kausilla joukkueen tärkeimpänä pelaajana pidetty Igor Šestjorkin ollut tasollaan. 28-vuotias venäläsimaalivahti pelasi kyllä hyvin, mutta edellisvuosina nähtyä päälläseisontaa ei nähty. Rangersin onneksi kakkosmaalivahti Jonathan Quick on pelannut huikealla tasolla koko kauden, eikä siten Šestjorkinilta olla vaadittukaan aiempien kausien kaltaista dominanssia.
Šestjorkin aloitti kuitenkin kostokiertueensa helmikuussa, mikä tietää Rangersin kevään osalta hyviä asioita. Šestjorkin pelasi kuun aikana 7 ottelua, ja torjui kiekot hyytävällä 95,3 prosentin varmuudella. Selän taakse kiekkoja livahti keskimäärin 1,76 ottelua kohden, joten Rangersin pelaajien ei tarvinnut rehkiä kämmeniään verille vastustajan maalin ympärillä pärjätäkseen maalintekokilpailuissa.
NHL:ssä maalivahtien osalta tilastoissa eniten arvostetaan voittosaraketta. Šestjorkin pelasi tuon tilastorivin mukaan täydellisen kuukauden ja voitti kaikki ottelunsa.
Pulkkinen: Valintani on tylsä, mutta se on Connor McDavid. Maailman paras pelaaja marssitti Edmonton Oilersin kuuteen voittoon 12:sta mahdollisesta. Noissa otteluissa supertähti iski 28 pistettä (2,3 per ottelu), mikä on kuusi enemmän kuin helmikuun toiseksi tehokkain pelaaja Maple Leafsin William Nylander.
Oilersin ylivoima oli helmikuussa sarjan neljänneksi parasta, ja kuten tiedetään, McDavid näyttelee suurta roolia öljymiesten pakkopelissä. Tästäkin huolimatta McDavid oli erittäin tuottelias myös tasakentällisin. Kanadalainen iski 4,93 pistettä 60 peliminuuttia kohden.
Oilers tosin päästi helmikuun aikana peräti 46 maalia omiin, mikä on helmikuun kolmanneksi suurin lukema. Ilman McDavidin tärkeitä pisteitä, joista 26 oli syöttöjä, Oilers olisi ollut isoissa ongelmissa. Nyt porukka selvisi kapteeninsa avulla kuivin jaloin.
Kuukauden suomalainen
Aho: Alkukaudella pelottavalla tavalla loukkaantunut Colorado Avalanchen Artturi Lehkonen pelasi huikean helmikuun. Tasapistein Mikko Rantasen kanssa kuukauden tehokkaimpana suomalaisena NHL:ssä esiintynyt Lehkonen pelaa tuloksellisesti uransa parasta jääkiekkoa, kun ottaa laskutoimitukseen mukaan myös viime kauden, jolloin hän rikkoi ensimmäistä kertaa urallaan 50 pistettä (64 ott. 21+30).
Pudotuspelejä silmällä pitäen Lehkosen nousujohteinen kevätvire tietää hyvää denveriläisten menestyshaaveille, sillä kaksi vuotta sitten mestaruuteen päättyneissä pudotuspeleissä Lehkonen oli yksi tärkeimmistä Avalanchen hyökkääjistä.
Kaikella kunnioituksella ja arvostuksella Lehkosta kohtaan on toivottavaa, että mies pelaisi kevään tosipeleissä hänelle ominaisempaa keskiketjujen työteliästä roolia. Nimittäin jos Lehkonen keväällä nähdään vaikkapa kolmosketjussa, olisi Avalance saanut sekä Gabriel Landeskogin että Valeri Nitšuškinin takaisin sairastuvalta, ja/tai hankkinut itselleen ainakin yhden top 6 -roolin laatuhyökkääjän.
Pulkkinen: Melkoisen nousun NHL:n huippuveskarien joukkoon tehnyt Ukko-Pekka Luukkonen pelasi kerrassaan mainion helmikuun. Kymmenestä ottelusta turkulainen voitti kuusi. Torjuntaprosentti jäi noissa otteluissa vain kahdesti alle 90, mikä kertoo tasaisuudesta. Buffalo Sabres on löytänyt ykkösvahtinsa.
Luukkosen torjuntaprosentti helmikuussa oli upea 92,6 ja päästettyjen maalien keskiarvo 2,09. Luukkonen on joutunut pitkin kautta melkoiseen kiekkosateeseen Sabresin maalilla. Helmikuussa nuoren tähtivahdin oli venyttävä 30 tai useampaan torjuntaan kuudessa ottelussa kymmenestä. Kun Luukkoselle on sattunut heikompi ilta tällä kaudella, on Sabresilla usein ollut vaikeaa. Suomalaisvahdin ansiosta seura ei ole romahtanut täysin, vaikka pudotuspelipaikka on jo kymmenen sarjapisteen päässä.
Kuukauden tulokas
Aho: Toronto Maple Leafsin arizonalaislähtöinen yhdysvaltalaishyökkääjä, ei Auston Matthews, vaan Matthew Knies pelasi hyvän helmikuun kirjaten 12 pelaamassaan ottelussa yhdeksän pistettä (3+6). Valinta ei ollut selviö, koska esimerkiksi Philadelphia Flyersin Tyson Foerster pelasi helmikuussa kuusi ottelua tehden viisi maalia ja syöttäen yhde.
Päädyin kuitenkin Kniesiin, koska viime kaudella yliopistoliiga NCAA:ssa hitusen yli piste per peli -keskiarvolla pelannut peluri on lunastanut paikkansa Maple Leafsin ykköslinjastossa Matthewsin ja Mitch Marnerin laidalla kypsällä kokonaisvaltaisella pelillä. Knies ei vuoda, ottaa harkittuja riskejä tehden hyvää tulosta ja raivaa vahvalla kropallaan (192cm ja 98kg) tilaa ketjunsa tähtipelaajille.
Pulkkinen: Kyseinen titteli menee Carolina Hurricanesin maalivahdille Pjotr Kotšetkoville. Valinta oli vaikea, sillä tasavahvoja kandidaatteja riitti. Venäläismolari torjui hurrikaanipaitojen maalinsuulla kahdeksassa ottelussa, joista hän voitti viisi.
Helmikuun torjuntaprosentiksi kirjattiin tasan 94 ja päästettyjen maalien keskiarvo komea 1,71. Kotšetkovin otteet ailahtelivat, ja mukaan mahtui sekä erinomaisia että vaikeampia pelejä. Kahdessa pelissä hän piti maalinsa puhtaana. Maalivahdin edistyneet tilastot helmikuulta eivät ole ennen näkemättömiä, mutta voittotilasto määrittää paljon. Siinä tulokasvahti oli helmikuussa plus-merkkinen.
Hallitun näköinen torjuntatyyli antaa edessä pelaavalle kentälliselle levollisen tunteen ja uskon siitä, että takana on muuri, joka pysyy pystyssä rajunkin myrskyn edessä.
Kuukauden pettymysjoukkue
Aho: Tämän piti olla se kausi, kun paperilla innostava ja taitopelaajia pursuava Arizona Coyotes nähdään pudotuspeleissä. Coyotes aloitti kautensa hyvin, ja joukkue näytti löytäneen yhteisen sävelen viisikkopelaamisesta. Myös maalivahtiosasto Connor Ingramin johdolla näytti pelottavan hyvältä.
Pelot kävivätkin toteen, mutta negatiivisessa mielessä. Organisaationa Coyotes on NHL:n todellinen häpeäpilkku, ja helmikuussa myös joukkueen pelillinen ote oli katastrofaalista.
Nolla voittoa 11 helmikuussa pelatusta ottelusta kertoo kaiken. Joukkueella oli pahimmillaan 14 ottelun tappioputki, jonka se katkaisi maaliskuun toinen päivä Ottawa Senatorsia vastaan. Tällä hetkellä kojoottilauma paahtaa huikaisevassa kahden ottelun voittoputkessa, joten ehkä toivoa ei vielä ole menetetty (on se menetetty).
Pulkkinen: Kunpa tätä joukkuetta ei tarvitsisi kirjoittaa tähän kategoriaan, mutta pakko kai se on: Pittsburgh Penguins. Joukkue oli helmikuussa sarjan keskipakkaa, mutta se ei tässä kohtaa riitä, kun matkaa pudotuspeliviivaan on jo yhdeksän pistettä. Paperilla pingviiniparvi on selvä pudotuspelijoukkue, mutta paperillahan pelejä ei tunnetusti ratkaista.
Elävän legendan Sidney Crobsyn sensaatiomainen kausi 36-vuotiaana on valumassa hukkaan surkean Penguinsin mukana. Crosby on Jake Guentzelin ja Bryan Rustin kanssa harvoja tasaisia suorittajia tällä kaudella. Joukkueen runko ja ikärakenne on kasattu niin, ettei huhuttu päävalmentajan vaihdos vaikuttaisi enää tässä kohtaa joukkueen suorittamiseen.
Nyt on vain toivottava, että Penguins uskaltaa laittaa pelaajia lihoiksi siirtojen takarajalla, jotta se voisi aloittaa tulevaisuuden rakentamisen. Penguinsin lupauslaari on yksi sarjan heikoimpia.
Kuukauden pettymyspelaaja
Aho: Viime vuonna Los Angeles Kingsiin treidattu ja kevällä hyviä otteita esittänyt Joonas Korpisalo on ollut tällä kaudella iso pettymys. Viime kevään hyvät peliesitykset toivat 29-vuotiaalle porilaisveskarille ainutkertaisen mahdollisuuden tarttua ykkösvahdin viittaan, kun Senators tarjosi miehelle viiden vuoden ja neljän miljoonan vuotuiset ansiot kattavaa sopimusta.
Korpisalo teki ainoan oikean ratkaisun, ja tarttui mahdollisuuteensa, mutta kauden peliotteet ovat olleet katastrofaaliset. Ongelmaa ei helpota Senatorsin surkea kollektiivinen puolustuspeli, mutta sen taakse Korpisalo ei missään olosuhteissa voi piiloutua.
Helmikuussa Korpisalo aloitti viisi ottelua, ja onnistui voittamaan niistä vain yhden. Korpisalon sopimusta on joissain kanadalaismedioissa pidetty yhtenä viime kesän surkeimmista, eikä se rehellisyyden nimissä kaukana siitä ole.
Koko kauden mitassa Korpisalo on koko NHL:n huonoin maalivahti, kun mitataan torjuttuja maaleja suhteessa vastustajan maaliodottamaan. Moneypuckin mukaan Korpisalo on kuluvalla kaudella päästänyt kiekon selkänsä taakse 17,2 kertaa useammin kuin odottama olettaa. Ero seuraavaan on iso, sillä toiseksi heikoimpana olevan Chicago Blackhawksin Arvid Söderblomin lukema on 13,7 maalia enemmän suhteessa odottamaan.
Toivottavasti Korpisalo saa pelinsä kuntoon jo tällä kaudella, ettei pitkän sopimuksen toiseen kauteen tarvitsisi lähteä aivan niin suuri painelasti hartioilla.
Pulkkinen: Vaikea valinta, koska tämän pelaajan arvo mitataan muuallakin kuin pisteissä, mutta sanon silti Eeli Tolvanen. Suomalaistykki ei ole onnistunut omalla pelaamisellaan avittamaan Seattle Krakenia joukkueen heikon jakson aikana, vaan vajosi joukkueen tavoin harmaaseen massaan. Kun joukkue alkoi pelata jälleen pirteämmin ja tulostakin tuli, Tolvasella oli yhä nuhaista. Tolvanen pelasi helmikuussa kymmenessä pelissä tehoin 2+1. Hän sai ylivoima-aikaa kohtuullisesti, joten tuloksen olisi pitänyt olla parempaa.
Kun tulostaulu ei ole rullannut, Tolvanen on tuonut peliinsä aimo annoksen fyysisyyttä, joka tuo joukkueelle energiaa. Tolvanen onkin ollut joukkueen eniten taklaava hyökkääjä tällä kaudella. Sama kaveri, joka sylki maaleja KHL:ssä, tunnettiin tulisesta laukauksesta ja taiteili jäällä. Vaikka Tolvasen kuukausi oli tuloksellisesti pienoinen pettymys, on hänen pelissään myös hyviä elementtejä. Työnteosta tämä suomalainen ei jää lyhyeksi.
Kuukauden yllätys
Aho: Kanadalainen NHL-joukkue, joka taistelee koko liigan kärkisijoista runkosarjassa. Äkkiseltään luulisi, että tuollainen joukkue keräisi hallinsa täyteen illasta toiseen. Tällä hetkellä Winnipegissä todistetaan eriskummalliselta tuntuvaa näytelmää, jossa tulikuuma kotijoukkue ei saa kerättyä halliaan täyteen, ja seura kamppailee sen johdosta todellisten ongelmien kanssa.
Jets palasi NHL:ään kaudeksi 2013, ja myi hallinsa täyteen joka ilta kauteen 2019 asti. Reilussa kymmenessä vuodessa Winnipegiläisyleisö on kuitenkin jo tottunut NHL-jääkiekkoon kotikaupungissaan, eikä yleinen taloustilanne tee yleisön houkuttelua helpoksi.
The Athleticin toimittaja Chris Johnstonin laajassa artikkelissa käsitellään syitä yleisökadolle, ja yleinen taloudellinen alakulo onkin selvin syy Jetsin yleisöongelmille. Vaikka taloudellinen tilanne Kanadassa ja maailmassa ylipäätään ei tällä hetkellä paras mahdollinen ole, eikä Winnipeg ole markkina-alueena kovin suuri, tuntuu silti yllättävältä ettei Jets saa myytyä liigan pienintä NHL-mitat täyttävää jäähallia paremmin täyteen.
Pulkkinen: NHL:ssä pelattiin jälleen ulkoilmaottelu, mutta sitä ei tyrmätty täysin. Tämä yllätti aidosti. Argumentti, jonka mukaan nämä tapahtumat ovat pitkäveteisiä ja jo nähtyjä on validi, mutta tuskin näitä järjestettäisiin, elleivät ne olisi tuottoisia. Tosiasia on, että stadioneilla pelattavat ottelut saavat kuluttajat ylös ja ulos kotisohvilta, mikä on juuri se, mihin Gary Bettman ja seurojen omistajat tähtäävät. Tapahtumat säteilevät nostalgiaa ja paluuta lajin juurille, mutta pelillisesti ja katsojakokemuksena ne eivät ole kummoisia.
Ja jos kaikki ulkoilmaottelut olisivat jatkossa yhtä tapahtumarikkaita ja jännittäviä kuin Rangersin ja Islandersin välinen taisto, soraääniä näiden tapahtumien tiimoilta tuskin enää kuullaan. New Yorkin paikallinen oli draaman kaarineen kaikkineen eeppinen tilaisuus. Tuo ottelu keräsi TV-vastaanottimien ääreen yli 1,6 miljoonaa katsojaa Yhdysvalloissa, ja oli maan katsotuin NHL-ottelu kolmeen vuoteen. Paikan päällä MetLife Stadiumilla otteluja seurasi yhteensä yli 150 tuhatta katsojaa.
Kuukauden puheenaihe
Pulkkinen ja Aho: Ei kahta sanaa: tulokaspelaaja Matt Rempe ja tapa, jolla hän tuli sisään liigaan. Järkälemäisen hyökkääjän pelillistä arvoa New York Rangersille ei ole päästy vielä mittaamaan, kun 21-vuotias nuorukainen on joko tarkoituksella tai tahtomattaan joutunut varhaisessa vaiheessa ottelua vastustajajoukkueen kovanyrkin mankeliin.
Selvää on, että nykyinen toimintamalli on kestämätön. Vaikea kuvitella, että edes pelaaja itse haluaisi tulla tunnetuksi tällä tavalla. Ennen 2000-lukua oli selvää, että tämä oli yksi tapa pysyä tarunhohtoisessa, mutta tappeleminen ei voi olla ratkaisu enää 2020-luvulla.
Nyt vastuu on jo Rempen lisäksi NHL:llä ja New York Rangersilla. On tosin vaikea nähdä, että edellä mainitut tahot tähän puuttuisivat. Rempe on pelannut alle kymmenen NHL-ottelua, mutta saavuttanut jo tietynasteisen kulttimaineen. Pelaaja on puheenaihe, ja puheenaiheet tarkoittavat dollareita kassavirtaan.
Isokokoisen tulokkaan ympärillä pyörivä hypetys kertoo laajemmin pohjois-amerikkalaisen yleisön kaipuusta vanhoihin väkivaltaisen jääkiekon vuosikymmeniin. Sanoihan Rempen viimeisin tappelupukari Ryan Reaveskin hiljattain Morgan Riellyn poikittaisen mailan ja sen jälkeisen koodistosekoilun jälkeisessä haastattelussa naurettavan kuuloiset sanat "make hockey violent again".
Mitä Rempeen jääkiekkoilijana tulee, jokainen joukkue tarvitsisi periaatteen tasolla pudotuspeleihin yhtä Rempen kaltaista pelaajaa. Isokokoinen hyökkääjä, joka ei kaihda kontakteja ja tekee siten vastustajan puolustajien illoista hikisempiä.
Rempe ei itse ole tilanteeseen ja omituiseen hypeen isoin syyllinen. Hän sai näytönpaikan, teki itsensä isosti näkyväksi ja ansaitsi sillä enemmän aikaa näyttää pelillistä osaamistaan. Pidemmässä katsannossa on vaikea kuvitella, että todellisen mestariehdokkaan kokoonpanoon vakiinnutetaan paikka vain tappelemalla. Kunhan Rempekin vain osaisi pelata, sen näemme kevään mittaan.