Pelaajakartta: Ässät hakee ruotsalaisveljesten johdolla maalintekoon tehokkuutta

LIIGA / Artikkeli
Niklas Rubin on tällä kaudella Ässien tärkein pelaaja.
Kuva © Tiia Mahkonen

Ässien tärkein pelaaja löytyy maalinedustalta. Ruotsalaisvahti Niklas Rubinin otteet määrittelee paljolti porilaisten menestyksen. Viime kaudella Rubin oli yksi koko Liigan parhaista maalivahdeista.

Kakkosvahdiksi saapuvalta Karolus Kaarlehdolta odotetaan vahvaa kirittämistä ja tukea Rubinille. Aika ajoin viime kaudella Rubin vaikutti hieman ylipeluutetulta ja loukkaantui myös. Tästä syystä Kaarlehdolla on tärkeä rooli joukkueessa.

Porilaisten puolustukseen on tuotu kiekollista osaamista Norjasta ja Mestiksestä. Kanadalainen Martin Lefebvre on kaksinkertainen Norjan mestari, joka pelasi viime kaudella yli piste per peli keskiarvolla. Hän oli myös joukkueensa Stavanger Oilersin paras pistemies. Kanadalainen on osoittanut pystyvänsä tuloksentekoon Tanskassa ja Norjassa, mutta pystyykö hän siirtämään tehonsa Suomen kaukaloihin?

Kiekko-Espoossa viime kaudella dominoinut Aleksi Matinmikko on yksi pelaajista, jolle on tarjolla puolustuksen kiekollisen johtajan valtikka. Hän onkin väläytellyt jo taitojaan harjoitusotteluissa, erityisesti ylivoimapelaamistaan.

Kolmas kiekollisen johtajan paikkaa havitteleva puolustaja on Aleksi Heimosalmi. Hän sai jo viime kaudella Ässissä säännöllisesti peliaikaa ylivoimalla, mutta tehot jäivät vielä piippuun, kuten koko joukkueella.

Edellä mainituille kiekollisille puolustajille on tuotu vastapainoa Ilveksestä, Jukureista ja KalPasta Tuomas Salmelan, Tsekin maajoukkueessakin esiintyneen Libor Zabranskyn ja Joonas Riekkisen muodossa. Puolustavien puolustajien joukon täydentää vielä Liiga-uran avausmaalia metsästävä nuori Rami Määttä. Erityisesti Karri Kiven valmennuspestin aikana Määttä kehittyi selvästi ja sai paljon vastuuta.

Nuoret Valtteri Viirret ja Verneri Hellman olivat viime kaudella mukana Ässien joukkueessa, mutta ei isoissa rooleissa. Tälläkin kaudella todennäköisesti roolina on olla rotaatiossa ja tuurata loukkaantumisia.

Ässien pelaajakartta

VLH

Roope Talaja
Jesse Joensuu
Lenni Hämeenaho
Dylan Fabre
Jami Virtanen
Valtteri Karnaranta

KH

Marcus Davidsson
Jan-Mikael Järvinen
Kasperi Ojantakanen
Kalle Myllymaa
Feetu Knihti

OLH

Jonathan Davidsson
Eemil Erholtz
Will Graber
Lassi Vanhatalo
Leevi Viitala

P

Libor Zabransky
Martin Lefebvre
Rami Määttä
Aleksi Matinmikko
Aleksi Heimosalmi
Joona Riekkinen
Tuomas Salmela
Valtteri Viirret
Verneri Hellman

MV

Niklas Rubin
Karolus Kaarlehto

Valmentaja

Jere Härkälä

Ässissä toivotaan onnistumista ruotsalaisveljeksiltä ja lopullista läpimurtoa Hämeenaholta

Hyökkäyksen profiilihankinnat ovat ruotsalaisveljekset Jonathan ja Marcus Davidsson. Tapparassa viime kauden lopuksi Kanada-maljaa nostaneilta veljeksiltä odotetaan vastuunkantoa tuloksenteossa. Veljekset ovat aiemmin pystyneet kohtuulliseen tuloksentekoon SHL:ssa. Myös viime kaudella Tapparassa heille kertyi ihan hyvin pisteitä, vaikka eivät olleet eturivin rooleissa.

Joukkueen kapteenina jatkava Jesse Joensuu tulee olemaan tälläkin kaudella joukkueen kasvot ja henkinen johtaja. Joensuun tärkeyttä joukkueelle ei mitata pistepörsseissä, vaan siinä, miten hän saa joukkueensa ja erityisesti kotiotteluissa porilaisyleisön syttymään.

Muita tärkeitä kokeneita pelaajia tällä kaudella ovat joukkueessa jatkavat Roope Talaja ja Jan-Mikael Järvinen. Järvisen tehot jäi yllättävän alhaiseksi. Hän ei ole koskaan ollut maalintekijä vaan pelintekijä, mutta kaksi maalia on todella vähän.

Talaja puolestaan oli yllättävän tehokas viime kaudella ollen joukkueen paras pistemies ja maalintekijä. Vaikka Talaja ei pääsisi samoihin tehoihin tällä kaudella niin häneltä on odotettavissa energistä pelaamista ja kovaa maalille ajamista.

Viime kausi oli tuloksellisesti Eemil Erholtzin kohdalla pettymys, sillä hän onnistui maalinteossa ainoastaan kuusi kertaa. Vikkelä laitahyökkääjä pääsi kyllä paikoille, mutta kuten koko joukkueella, maalinteko oli tuskaa. Harjoitusotteluissa Erholtz on onnistunut kolmesti maalinteossa ja Porissa toivotaankin, että Erholtz palaisi ainakin toissa kauden tasolle.

Lenni Hämeenaholta sopii odottaa lopullista läpimurtoa. Viime kaudella alussa Hämeenaho aloitti pienessä roolissa, mutta melko nopeasti nousi jo tulosyksikköön Järvisen vierelle. Ei hänenkään pistemäärät huimannut viime kaudella, kuten koko joukkueella. Mutta harjoitusotteluiden pieneen otantaan on uskominen, voidaan Hämeenaholta nähdä jo kaksinumeroinen määrä maaleja tällä kaudella.

Ranskan MM-joukkueessa viime keväänä esiintynyt Dylan Fabre väläytteli jo hieman osaamistaan Pitsiturnauksessa tekemällä kolme maalia. Tämän jälkeen harjoitusotteluissa ranskalaisen maalinteko ei ole kuitenkaan jatkunut. Toki Ässien maalinteko on tökkinyt jonkin verran harjoituskauden ajan.

Muita hankintoja Ässien hyökkäykseen ovat KooKoosta siirtynyt Kasperi Ojantakanen ja Sportista tullut kookas Lassi Vanhatalo. Heidän roolinsa todennäköisimmin tulee olemaan alempien ketjujen tunnollisina puurtajina.

Ässissä on myös useampi nuori pelaaja, jotka havittelevat paikkaa Liigasta. Eniten harjoitusotteluissa vastuuta ovat saaneet Feetu Knihti ja Kalle Myllymaa. Kuitenkin myös Valtteri Karnaranta ja Leevi Viitala tulevat saamaan mahdollisuuksia pelaavasta kokoonpanosta.

Paras laukoja: Marcus Davidsson
Nopein luistelija: Eemil Erholtz
Kovin taklaaja: Jesse Joensuu
Henkinen johtaja: Jesse Joensuu
Flopin ainekset: Martin Lefebvre
Tärkein pelaaja: Niklas Rubin

Edit klo 12.23: Korjattiin Ässien päävalmentaja Karri Kivestä Jere Härkäläksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle