Ässiin siirtynyt Tuomas Salmela hamuaa itselleen isoa roolia ja joukkueelleen jatkumoa viime kauden hurmokselle

LIIGA / Haastattelu
Salmela on ehtinyt kokea lyhyellä Ässät-urallaan runsaasti.
Kuva © Jarno Hietanen
Ilveksestä uusien haasteiden perässä Poriin siirtynyt puolustaja oli innoissaan Pitsiturnauksessa pelatuista uransa ensimmäisistä Satakunnan derbyistä. Salmela antoi myös näkemystä SHL:n ja Liigan eroihin sekä kertoi näkemyksensä omasta ja joukkueen tulevasta kaudesta.

Tuomas Salmela siirtyi yksivuotisella sopimuksella tulevaksi kaudeksi Ilves-puolustuksesta Ässiin. 28-vuotias Tornion Kiekon kasvatti on kokenut urallaan paljon, mutta alkavan kauden harjoitusottelut ovat puolustajalle tarjonneet uusia kokemuksia. 

Ässien harjoitusottelut alkoivat Raumalla Pitsiturnauksessa, jossa Salmela joukkueineen kohtasi Satakunnan paikallisvastustaja Lukon ja paluun kotimaiseen kiekkokaukaloon tehneen Jokerit. Puolustajan mielestä neljä ottelua sisältänyt turnauspäivä oli fyysisesti rankka heti kesän rentoutumisen jälkeen. 

– Siisti kokemus oli kohdata heti Lukko Ässät-paidassa. Varsinkin ensimmäinen ottelu aikaisin aamulla oli uskomaton, kun halli oli täynnä ja katsomossa oli karnevaalitunnelma, Salmela kommentoi kauden ensimmäisiä Lukko-ottelua. 

Tampereen turnaus antoi oppia ruotsalaisjoukkueesta

Pitsiturnauksen jälkeen Ässät suuntasi Tampereelle turnaukseen, jossa joukkue kohtasi SHL-joukkue Timrå IK:n sekä Tapparan. Hän antoi arviota puolustuksen näkökulmasta Timrån pelistä, vaikka Ässien peli oli hänen mielestään kyseisessä pelissä heikkoa. 

– Hyökkäysalueella tuntui, että välillä siellä oli viisi hyökkääjää ja paikat vaihtuivat alueella koko ajan. Timrå IK pelasi rohkeasti kiekolla joka kentän alueella. Yhden pelin kokemuksella on vaikea antaa kattavampaa arviota joukkueesta.  

Totta kai haluamme saada jatkumoa buumille, joka täällä oli viime keväänä

Puolustajalla kaksi viimeisintä kautta on päättynyt pronssijuhliin Ilves-paidassa, joten hän tuo menestyskulttuuria porilaisjoukkueeseen. Ässillä viime kausi oli hurmoksellinen, sillä joukkue raivasi tiensä pudostuspeleissä puolivälieriin juuri Salmelan edeltävää työnatajaa Ilvestä vastaan. 

– Toivottavasti pysyn terveenä rikkonaisen viime kauden jälkeen. Totta kai haluan ottaa vielä uusia steppejä omassa pelissä ja pelata isoa roolia varsinkin alivoimalla ja puolustuspäässä. 

Loppuun Salmelalla on terveiset Ässien kannattajille tulevasta kaudesta. 

– Joukkueen kanssa ei olla vielä tulostavoitetta käyty keskenään läpi. Keskustelemme siitä harjoitusotteluiden jälkeen. Totta kai haluamme saada jatkumoa buumille, joka täällä oli viime keväänä sekä olla mukana playoffseissa taistelemassa siitä kirkkaimmasta. 

» Lähetä palautetta toimitukselle