JYP lähetti sarvipäät kotimatkalle Mikkeliin ilman pisteitä
JYP piti oman paketin tiukasti kasassa, kun Jukurit kävi lauantai-illan vierailulla Hippoksella. Vierasjoukkueen kovasta yrityksestä huolimatta kotijoukkue sai arvokkaat kolme sarjapistettä loistopelin pelanneen Eetu Laurikaisen johdolla.
Hippoksella oli pöytä katettuna herkulliselle lauantai-illan mittelölle.
Pistepörssin ykkönen Jerry Turkulainen oli jäällä merkattu mies ja hän saikin mikkeliläisiltä erityiskohtelua.
Pätkätyöläinen Jarkko Malinen hoiti tonttinsa loistavasti.
Nicholas Welsh jouduttiin taluttamaan pukusuojaan paikattavaksi.
Katsomossa oltiin huolestuneita tilanteesta.
JYP juoni avausmaalinsa ensimmäisen erän loppupuolella.
Kotijoukkueen jämäkkyys puolustuspäässä oli tärkeässä roolissa illan kamppailussa.
Rasmus Korhoselle kertyi pelissä vain 14 torjuntaa.
Jukurit loi omat paikkansa, mutta maalinteko ei tahtonut onnistua avopaikoista huolimatta.
Sekös huolestutti Olli Jokista.
Vesitilkka oli välillä tarpeen.
JYPin voittomaalille Korhonen ei mahtanut mitään.
Maalintekijä Sami Niku oli yhtä hymyä osuman jälkeen.
Laurikainen oli välillä pötkölläänkin, mutta sai silti torjuttua Jukureiden yritykset yhtä lukuunottamatta.
Aloittajan maila oli aina valmiina.
Tuomari sai pahan osuman kasvoihin ja joutui jättämään kaukalon.
Jukurit sai tökättyä kiekon Laurikaisen taakse hämmentävän hässäkän päätteeksi.
Tilannetta tarkasteltiin pitkään, ennen kuin Jukureiden kavennumaali lopulta hyväksyttiin.
JYP piti lopussa oman pään puhtaana ja nappasi ottelusta tärkeät sarjapisteet.
Jokisen joukot joutuivat lähtemään kotimatkalle tyhjin käsin.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: TPS murskasi SaiPan Max Lindrothin johdolla ja Jukurien tappioputki jatkoi kasvamistaan
LIIGA | 21.2.2024 21:39
Uutinen
Liiga-kierros: Jukurien kupla puhkesi, Sport menetti tärkeitä pisteitä – JYPin pudotuspelipaikka näyttää jäävän haaveeksi
LIIGA | 16.2.2024 22:33
Uutinen
Liiga-kierros: Ilves vei kärkikamppailun Jukureita vastaan, JYP suli täydellisesti kotihallissaan ja SaiPa kiusasi Ässiä
LIIGA | 13.2.2024 21:53
Uutinen
Jukurit matkaa Tampereelle kierroksen kärkikamppailuun ilman nuorta tehohyökkääjää
LIIGA | 13.2.2024 12:40