Mestiksen hallitseva mestari lähellä yllätystä – TPS:n tehokas minuutti kolmannessa erässä pelasti turkulaiset
Gatorade Centerillä pelattiin torstai-iltana mielenkiintoinen kamppailu, kun turkulaisille saapui vieraita Espoosta. Yli 2000 silmäparia pääsi todistamaan tiukkaa taistoa, jossa Kiekko-Espoo oli lähellä virittää yllätyksen. Kolmannen erän tehokas minuutti takasi TPS:lle kuitenkin harjoituskauden neljännen peräkkäisen voiton.
Turkulaisia luisteli torstai-iltana vastaan hallitseva Mestiksen mestari.
Markus Nurmi sai ikävästi kiekon kasvoihinsa.
Janne Hämäläinen iski illan ensimmäisen ja vei vieraat johtoon.
Morten Jürgens meinasi lähteä pienelle ilmalennolle.
Maalinedustalla käytiin tiukkaa kamppailua.
TPS siirtyi kuskin paikalle ensimmäisen erän lopulla, mutta se ei vielä tuonut hymyä pelaajien kasvoille.
Linus Fröberg yritti karata Niko Seppälältä.
Juuso Jämsen tasoitti ottelun.
Maaliin päätyi kiekon sijaan pari kappaletta pelaajia.
Muutamia espoolaisia oli saapunut paikan päälle kannustamaan omiaan.
TPS alkoi saada pelistä otetta.
Turkulaiset iskivät reiluun minuuttiin kaksi maalia ja menivät menojaan.
Kiekko-Espoo yritti kaikkensa, mutta ei onnistunut ohittamaan Eetu Anttilaa enää kolmannen kerran.
Vili Munkin maali sai muut nauramaan. Kiekko kun ei ikinä käynyt edes maalissa.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Artikkeli
Avoimeen Liigaan jää liikaa joukkueita, TPS on putoamisriskiseura sekä muut sarjauudistuksen kuumat väitteet
LIIGA | MESTIS | 16.10.2023 9:22
Artikkeli
Jokerit on Suomen kiinnostavin lätkäseura, Liigan avaamista ei saa sössiä ja muut viikon kuumat väitteet
LIIGA | 9.10.2023 10:00
Kolumni
Kupila: Eikö Suomi-urheilu muuhun kykene kuin vedonlyönnin mainostelineeksi – jääkiekko voisi perustaa oman veikkauksensa
LIIGA | MESTIS | MAAJOUKKUE | Naisten Liiga | 3.7.2023 15:44