Tapparan synkkä viikko jatkui − JYP vei pisteet lättähatulla Jyväskylään
JYPin kannattajat matkailivat Tampereella 50 vuotta vanhalla lättähatulla. Tappara puolestaan juhli ottelussa vuoden 2003 Liiga-mestareita sekä vuoden 2004 U20-mestareita. Tapparan juhlatunnelman lässäytti JYP, joka pelasi mainion vierasottelun ja nappasi pisteet mukaansa lukemin 3−4.
JYP-kannattajat saapuivat Tampereelle lättähatulla.
Hymy oli herkässä illan tapahtumia ennakoiden.
Myös rekvisiitta oli kannattajilla kohdallaan.
Tapparan vuoden 2003 mestaruusjoukkue oli tavattavissa ja jakamassa nimikirjoituksia ennen ottelua.
Nimikirjoitukset olivat haluttua tavaraa.
Teeman mukaisesti Nokia-areenan mediakuutiokin oli saatettu muistuttamaan Hakametsän valotaulua.
Tappara saapui jäälle cheerleader-kujaa pitkin, vuosituhannen alun malliin tämäkin.
JYP sai hyviä luotua painetta Tappara-maalille heti ensimmäisissä vaihdoissa.
Tapparakin painoi omalta osaltaan päälle.
Sami Niku ja Jere Lassila juhlivat Juuso Puustisen ylivoimatasoitusta 1−1:een.
Oskari Manninen sai estämisjäähyn, kun tuuppasi Lassilan kahdesti kumoon maalin edustalla.
Kolmannessa erässä Tappara painoi päälle JYPin puolustaessa johtoasemaansa.
Ville Nieminen vaati kaksiminuuttista Tapparalle Robert Rooban mailan katkaisusta.
Kannattajilla oli omat terveisensä lempipelaajilleen.
Fyysisyyttäkään ei kaihdettu, joskaan kovia taklauksia ei hirveästi nähty.
JYPin 2−4-johtomaali aiheutti vapautuneita tuuletuksia.
Carter Camper puolestaan juhli hillitymmin illan toista maaliaan, jolla Tappara kavensi 3−4:ään.
JYP-valmennus tuuletteli railakkaasti ottelun ratkettua.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Jukurien kupla puhkesi, Sport menetti tärkeitä pisteitä – JYPin pudotuspelipaikka näyttää jäävän haaveeksi
LIIGA | 16.2.2024 22:33
Artikkeli
Jämsen vaarantaa uransa pelityylillään, Liigan keväthankinnat eivät Nikun ohella vakuuta ja muut kuumat väitteet
LIIGA | 23.1.2024 7:00