Suuriin saappaisiin pelikaanien veräjälle

LIIGA / Haastattelu
Edes nyrkkitappelu kaukalossa ja yksi erinomainen runkosarjakausi Tapparassa eivät ole poistaneet Tommi Nikkilän otsasta pinttynyttä harmaan kakkosvahdin leimaa. Pelicansissa hänellä on tilaisuus karistaa vanha maineensa. Lahdessa pöytä on katettu Nikkilää varten, ja hän on halukas näyttämään ruokahalunsa.

Tommi Nikkilä on nyt 31-vuotias, ja kauden alkaessa Pelicansin kiistaton ykkösmaalivahti. Seura on palkannut hänet tilkitsemään mitaleille pyrkivän joukkueen maalinsuun. Se on rohkea, kenties jopa uhkarokea ratkaisu, sillä ennen tätä Nikkilä on vain yhdellä kaudella ollut SM-liigajoukkueen ykkösmaalivahtina.

Lahdessa Nikkilältä odotetaan paljon, sillä hän paikkaa Antti Niemen jättämää aukkoa. Pelicans menetti entisen luottovahtinsa Atlantin taakse.

− Ei kai meitä kannata verrata suoraan. Vai tarvitseeko minun olla yhtä hyvä, niin että minua ruvettaisiin kauden jälkeen raahaamaan NHL:ään, Nikkilä arvuuttelee ilkikurisesti.

− Maalivahdit ovat yksilöitä. Ei voi sanoa, että pitäisi suoraan täyttää jonkun toisen saappaat.

Maalivahtipeliä pidetään Pelicansin menestyshaaveiden suurimpana epävarmuustekijänä. Epäilijöiden maalaamiin uhkakuviin Nikkilä itse ei osaa vastata muuten kuin olkiaan kohauttaen.

− Eihän siinä muu auta kuin olla kiekon tiellä ja luottaa itseensä

Seura on antanut Nikkilälle on täyden työrauhan. Pelicansin valmennusjohto on selkeäsanaisesti ilmaissut, ettei hänen tarvitse kilpailla paikastaan ykkösvahtina.

Ura oli katkolla

Rauhallinen lähtötilanne kauteen on Nikkilälle outo asetelma, sillä hän on luonut uransa kivikkoisen polun kautta. A-juniori-ikäisenä lupaava vahti torjui JYPille SM-kultaa, mutta sen jälkeen hän jämähti Mestis-uralle ja oli lähellä ripustaa hokkarit naulaan vuosituhannen vaihteessa. Yksi puhelinsoitto Mikkelistä muutti kuitenkin kaiken.

Jukureista hankitun nosteen saattelemana Nikkilä päätyi JYPin kakkosvahdiksi. Kolmen JYP-kauden jälkeen hän siirtyi kesällä 2006 Tapparaan, missä hän oli lähellä kaapata jopa ykkösmaalivahdin paikan itselleen. Ensimmäisellä Tappara-kaudellaan Nikkilä pelasi erinomaisen runkosarjan ja syrjäytti Mika Lehdon, mutta pudotuspeleissä valta vaihtui kesken puolivälieräsarjan. Blues jyräsi kirvesrinnat jäänrakoon voitoin 4−1.

Viime kaudella Nikkilä jäi tyystin Lehdon varjoon, eivätkä tilastot ole järin mairittelevia.

− En minä tuijota viimeisen kauden tilastoja ja ajattele, että noin hyvä maalivahti olen. Muut saavat tuijottaa jos haluavat, Nikkilä kertoo ja antaa ymmärtää, että ihan kaikki ei ollut kaukalon ulkopuolella reilassa.

− Jälkimmäiseen Tappara-kauteen liittyy monia asioita, mutta minä en niitä jaksa puida, eikä niistä osa kuulukaan kenelläkään muulle kuin mulle.

Toissa kevään playoff-epäonnistumisen syy puolestaan kestää päivänvalon. Nikkilä torjui avausottelussa voiton ja seuraavassa tuli niukka häviö, mutta kolmannessa ottelussa Tappara romahti kotonaan 1−7-tappioon. Nikkilä vaihdettiin kesken ottelun pois, mutta se ei ollut hermojen pettämisen syytä.

− Loukkaannuin silloin ja pelit jäivät siihen. Ei niitä vaan kesken playoffien hirveästi huudella muille, hän huomauttaa.

− Lonkkavaiva oli meillä tiedossa, mutta halusimme yrittää pelata Tommin johdolla. Lopputulos oli tämä, muistelee Tapparan silloinen päävalmentaja Rauli Urama.

Nurmisen kouluun

Aikoinaan Tapparaan siirtyessään Nikkilä pääsi vuoden tauon jälkeen tutun maalivahtivalmentajan Ilari Näckelin alaisuuteen. Kaksikolla oli pitkä yhteinen historia jo JYPin ajoilta, Nikkilä oli ollut jopa yhtenä mallimaalivahtina Näckelin kokoamalla opetusvideolla.

Tämä antaa kuvan Nikkilästä Näckelin kultapojuna, mutta Nikkilän kyse ei ollut riippuvuussuhteesta. Yhteistyö tutun valmentajan kanssa kävi osittain rutiininomaiseksi puurtamiseksi.

− Siinä oli hyvät ja huonot puolensa. Kun olimme monta vuotta tehneet yhteistyötä, niin ei ollut enää paljon annettavaa puolin eikä toisin.

− En ole tehnyt urallani siirtymisratkaisuja maalivahtivalmentajan mukaan. Paitsi osittain nyt.

Nyt Nikkilä on nimittäin Pasi Nurmisen opissa. Tiukan, temperamenttisen ja persoonallisen piiskurin maineessa oleva Nurminen kouli Antti Niemen kolmessa vuodessa raakileesta NHL-sopimuksen arvoiseksi vahdiksi.

− Minulle maalivahtivalmennus on enemmänkin sitä, että jutellaan. En usko, että jollekin hanskakäden nopeudelle on mulla enää paljon tehtävissä. Nupe on varmasti henkisellä puolella apuna ja auttaa jaksamaan tiiviissä pelirytmissä, Nikkilä sanoo.

Nurminen on osittain samoilla linjoilla, mutta hän myös muistuttaa, että vanha koirakin oppii uusia temppuja. Kokemus kasvattaa pelinlukutaitoa, mutta myös tekniikkaa on mahdollista hioa.

− Tommi on urheilija ja hyvässä kunnossa. Hänellä on fyysiset edellytykset parempaan kuin mitä tähän asti on nähty, Nurminen arvioi.

− Teknisesti valmista maalivahtia en ole koskaan nähnyt. Itsekin kehityin koko ajan urani loppuun asti. Tommin tapauksessa olemme korjailleet pieniä asioita. Olemme kiinnittäneet huomiota ennen kaikkea liikkeeseen ja aktiivisuuteen.

Hanskat putoavat tarvittaessa

Tommi Nikkilä on värikäs maalivahtityyppi. Siitä näkyvimpänä meriittinä hänellä on näyttävä nyrkkitappelu entisen SaiPa-vahdin Rob Zeppin kanssa. Nikkilä myös ohjailee peliä äänekkäästi, liikkuu paljon ympäriinsä ja tuntuu aiheuttavan vastustajille enemmän jäähyjä kuin keskiverto maalivahti.

− Noh... en ole koskaan kalastanut jäähyä niin, että minuun ei olisi koskettu. Joskus tulee vahinkotörmäilyjä, mutta en kaatuile wallinheimomaisesti, kun joku vain luistelee ohi. Mutta silloin jos joku osuu, on parempi näyttää, että se koski kuin että ei koskenut.

Hanskat Nikkilä on valmis pudottamaan uudestaankin. Hän myöntää avoimesti olevansa harmissaan siitä, ettei ollut pelivuorossa harjoituskauden pelissä Bluesia vastaan, kun joukkotappelu veti mukaan koko kentälliset maalivahteja myöten.

− Monta kertaa olen yrittänyt (Bernd) Brückleriä haastaa, mutta ei hän ole lähtenyt. Kerrankin kun hän olisi lähtenyt, mä en ollut pelissä.

− Ehkä joskus toiste sitten, on vähän kalavelkoja maksettavana. Ihan kaukalon sisäpuolisia juttuja vain, Nikkilä virnistää arvoituksellisesti.

− Ei kuitenkaan ole varaa hölmöillä niin, että joukkue kärsii. Kai mä saan palkkani siitä, että torjun kiekkoja.

Ja tällaisia puhelevan miehen valmentajana on Pasi Nurminen, joka itsekin tunnetusti tulistuu kovan paikan tullen. Kaksi jonkinmoista persoonaa on Pelicansissa pienessä tilassa.

− Se [valmennussuhde] on haaste meille molemmille, Nurminen naurahtaa.

Nikkilä kuitenkin sanoo, että ainakin yhteistyön alkutaipaleella Nurminen on ollut hieman hillitympi kuin hän kuvitteli. Tulisieluinen Nurminen on rauhoittunut muutamassa vuodessa huimasti ja muuttunut analyyttisemmaksi, eikä Nikkilä aio raaputtaa pintaa ja etsiä tulikiveä.

− Molemmat tiedämme, että on syytä perustella asiansa hyvin. Sillä päästään aika pitkälle. En usko, että tulisia kohtaamisia tulee. Minä olen mieluummin hiljaa ja nyökyttelen, Nikkilä sanoo.

Metallia kaulaan

Lahden jäähallissa on kotijoukkueen maalinsuulla nähty Nurmisen ja 90-luvun Reippaassa pelanneen tshekkivahti Oldrich Svobodan kaltaisia väriläiskiä. Tämä vuosikymmen on kuitenkin ollut Nurmisen NHL-työsulkuvisiittiä lukuun ottamatta harmaata aikaa.

Siinä mielessä Nikkilä on varmasti tervetullut mies Lahteen. Hän tuo vipinää tolppien väliin.

Se ei kuitenkaan yksin riitä, sillä Nikkilällä on painava vastuu joukkueensa menestyksestä. Nousukausi on jatkunut jo lähes kolme vuotta eikä sen loppua halua kukaan Lahden jäähallin lehtereillä ajatella. Monilla istuimilla mitalinälkä alkaa jo kurnia.

− Jos ei kauden päätteeksi roiku kaulassa metallia, se on mille tahansa joukkueelle pettymys. Myös Pelicansille. Minä lasken tämän joukkueen ihan realistiseksi mitalikandidaatiksi.

Nikkilän sopimus Pelicansin kanssa kattaa tulevan kauden. Paljon sen pidemmälle hän ei pysty uraansa suunnittelemaan, sillä tilanne on erilainen kuin ennen ja kaudesta voi tulla vedenjakaja. Tämä saattaa olla viimeinen tilaisuus päästä irti ikuisen kakkosvahdin statuksesta, mutta jos menestystä tulee, vaihtoehtoja saattaa aueta aivan uusiinkin suuntiin.

− Jos jotain viime kaudesta opin, niin sen, että tulevaisuutta ei kannata hirveän pitkälle suunnitella. Lähdetään nyt vaan pelaamaan ja nauttimaan tästä kaudesta, Nikkilä toteaa.

Niin sanoo mies, joka vuonna 2000 aloitti kolmatta kauttaan Jokipojissa ja ajatteli tuolloin, ettei jääkiekosta hänelle ammattia tule. Eikä olisi tullut ilman puhelua Risto Dufvan kanssa seuraavana keväänä.

− Olen joskus miettinyt, että entä jos asiat olisivatkin menneet toisin. Olisin ehkä oikeassa duunissa, eikä sekään varmaan hassumpi vaihtoehto olisi.

− Kiva tie on kuitenkin poljettu ja sillä on hyvä jatkaa nyt.

» Lähetä palautetta toimitukselle