Jatkoajan NHL-kuukausiraportti suoritetaan jälleen kerran pariviestinä, kun hihansa käärivät Philadelphia Flyersin pudotuspeleihin päätyessä 45 kilometriä Arttu Wiskarin luokse takaperin kävelemään lupautuneet NHL-toimittajamme Eemeli Aho ja Leevi Kiesiläinen.
Raportissa kaksikkomme nostaa kustakin kategoriasta esille pelaajia, joukkueita ja ilmiöitä, jotka viimeisen kuukauden aikana ovat puhuttaneet NHL:ssä − sekä hyvässä että pahassa.
Kuukauden joukkue
Kiesiläinen: Vastaus on tylsän itsestäänselvä, mutta Edmonton Oilersia ei voi 11 pelatun ja 11 voitetun ottelun jälkeen sivuuttaa edes vihan ja katkeruuden siivittämän henkilökohtaisen agendan perusteella. Vancouver Canucksin 50 tehtyä maalia on toki vaikuttava saldo, mutta alkukaudesta sarjan noloimman puolustamissuorituksen epäkunniakkaista nimityksistä toisiaan vastaan kilpailleet Oilersin yksilöt ovat päästäneet vain 14 maalia 11 ottelussa. Toiseksi vähiten on päästänyt Winnipeg Jets, jonka sarakkeeseen on merkitty 21 kappaletta maalivahtivalmentajan päänpudistuksia.
Oilersin yksilötason onnistujien nimeämistä saa harkita pitkäjänteisesti. Pitkän harkinnan jälkeen esille nousevat yllätysnimet, kuten 19 tehopistettä 11 otteluun tehnyt Connor McDavid, samaan otantaan 17 tehopistettä iskenyt ja tavanomaisesti 25 prosentin tehokkuudella paikoistaan viimeistellyt Leon Draisaitl, yhdeksän maalia tehnyt ja 37 kertaa itsensä vaarallisimmille maalintekopaikoille paininut Zach Hyman ja joukkueen koko pelaava puolustuskuusikko.
Oilersin lennosta vaikuttavan tekee se, että joukkueen viimeistely on ollut viimeisen kuukauden aikana alavireistä, välillä jopa heikkoa. Lähes sarjan pohjamudissa pyörivää prosentuaalista viimeistelyä tasapainottaa kuitenkin puolustus, jonka pelaaminen on saanut keskiverron maalivahtitandemin ottamaan kiekkoa kiinni yhteensä yli 94,2-prosenttisesti.
Oilersin maalivahdit eivät ole suoriutuneet mainittavan hyvin tai huonosti vastustajan päästessä vaarallisimmille tekopaikoille, mutta sillä ei ole merkitystä, sillä Oilersin puolustus ei ole antanut vastustajalleen vaarallisimpien alueiden maalipaikkoja käytännössä ollenkaan.
Kannattaa muistaa, että karmean alkukauden jälkeen Oilersin ottaessa kaiken mahdollisen irti kauniista lentokelistään, joukkueen todellinen taso on todennäköisesti jossain näiden ääripäiden välissä. Kuukauden parhaasta joukkueesta ei silti ole kysymystäkään.
Aho: Tappiottoman kuukauden pelannut Oilers on toki omakin valintani kuukauden parhaaksi joukkueeksi, mutta Detroit Red Wings ansaitsee kunniamaininnan. Joukkue alisuoritti syyskauden, mutta otti tammikuussa asiakseen pelastaa kautensa voittamalla 13 pelaamastaan ottelusta yhdeksän (9−2−2, pisteprosentti 76,9).
Päättyneen kuukauden suoritukset nostivat Red Wingsin jo pudotuspelipaikalle, jota se pitää hallussaan tasapistein Toronto Maple Leafsin kanssa. Red Wings kärsii Atlantin Divisioonan kovasta tasosta, sillä se olisi 58 pisteellään Itäisen Konferenssin toisen divisioonan, Metropolien Divisioonan kolmannella sijalla.
Joukkueen kapteeni, paljon vuosien mittaan parjattu Dylan Larkin näyttää nousseen oivalliseksi johtajaksi, ja oli tammikuussa joukkueensa tehokkain pelaaja tehden kuukauden aikana 16 pistettä (13 ott. 10+6). Tulitukea tarjosi ruotsalainen nuorisotähti Lucas Raymond 13 pisteellään (13 ott. 2+11). Myös pienemmällä peliajalla pisteitä mättävä, alle 12 minuuttia ottelua kohden pelaava Daniel Sprong (13 ott. 4+6) oli iso tekijä joukkueensa onnistuneen kuukauden takana.
Joukkueen paras pelaaja kuukauden aikana oli ehdottomasti ykkösmaalivahdin viitan Ville Hussolta napannut Alex Lyon, joka kahmi kuukauden aikana yksin jopa kahdeksan voittoa joukkueelleen. Alex DeBrincat puolestaan hieman etsii tällä hetkellä pisteitään, eikä Patrick Kanen vajaaksi jäänyt kuukausi (kuusi pelattua ottelua) auttanut asiaa.
Derek Lalonden valmentama joukkue on vaarallisen turvallisen tuntuisella kuuden pisteen erolla kiinni idän viimeisessä villi kortti -paikassa, mutta takana vaanivat neljä ottelua vähemmän pelannut Pittsburgh Penguins ja kolme ottelua vähemmän pelanneet Washington Capitals ja New Jersey Devils.
Kuukauden pelaaja
Kiesiläinen: Florida Panthers ei ole ollut täysin samassa vireessä kuin Oilers, mutta on silti pelannut erinomaisen kuukauden. Tästä suuri kiitos kuuluu kesälomilta myös henkisellä puolella pelikentille palanneelle Matthew Tkachukille, joka on kaivanut jyvänsä uudelleen esiin. 11 maalia ja 13 syöttöpistettä pelkkien ykkössyöttöjen muodossa saalistanut Tkachuk oli kuuden pisteen erolla joukkueensa tehokkain pelaaja.
Tehopisteiden lisäksi yksi sarjan mielipiteitä jakavimmista pelaajista on jälleen ollut oma itsensä myös muilla pelin osa-alueilla. Hänen jakamansa 22 taklausta on joukkueen kolmanneksi suurin lukema vain 24 kertaa taklanneen Sam Bennettin ja 28 kertaa taklanneen Niko Mikkolan jälkeen. Tkachuk johti joukkuettaan vaarallisten maalipaikkojen määrässä, eli toisin sanoen hän paini maalin edustalla eniten ja sai jäällä ollessaan tehopisteen 70 prosenttiin Panthersin tekemistä maaleista.
Silmätesti näyttää myös tuttuja Tkachukin piirteitä. Mukana on rajallisen lahjakkuuspaketin pakko-opettamaa viekkautta ja nerokkuutta, kuten laukauksia epätavallisista kulmista, nerokasta sijoittumista maalin edustalla ja näppärää yhden kosketuksen kiekonsiirtoa ja vastustajan hämäämistä katseella ja kehonkielellä. Eivätkä hammassuojat tietenkään pysy edelleenkään suun sisäpuolella.
Aho: Valitsen Nathan MacKinnonin, vaikka mieleni tekisi jakaa kuvitteellinen palkinto yhdeksän voittoa yhdeksästä pelistä napanneelle Edmonton Oilersin maalivahti Stuart Skinnerille (95,3 % ja 1,33 pmk).
Valintaani puoltaa kuitenkin se, että Oilersin voittokulun taustalla on kollektiivinen puolustuspelin laatu, kun puolestaan MacKinnon kantaa Mikko Rantasen ja Cale Makarin kanssa lähes kolmestaan koko Colorado Avalanchen joukkuetta.
Mitä MacKinnonin pisteisiin tulee, on valinta senkin suhteen perusteltu. Tammikuussa MacKinnon puki Avalanche-nutun päälleen 12 kertaa. 28-vuotiaan kanadalaisen suoritustaso oli niin kovaa, että numero 29 oli pistesarakkeessa kaikkiaan 26 kertaa kuukauden aikana.
Tammikuussa kauden MVP-palkinnossa lujasti kiinni oleva MacKinnon teki hurjat 12 maalia. Koko kauden mitassa hän on tehnyt jo mykistävät 84 pistettä ja on tasaisen vauhdin taulukolla 141 pisteen vauhdissa.
Nikita Kutšerov on toki pisteen MacKinnonia edellä, mutta kokonaisvaltainen pelaaminen ja tulostaso suhteessa valtavaan kuormaan kääntävät kauden MVP-debatin MacKinnonille.
Kuukauden tulokas
Kiesiläinen: Vastaus lienee tylsähkö, mutta Minnesota Wildin Brock Faberin kuukautta ei voi sivuuttaa. Tehot 2+11 iskenyt puolustaja on tehnyt enemmän tehopisteitä kuin yksikään tulokashyökkääjistä, ja vaikka hän on teholukemansa suhteen vuotanut seitsemän maalin verran, annettakoon se hänelle anteeksi joukkueen viime kuukauden sisäisen pistepörssin toisen sijan ansiosta. Eroa piikkipaikalle päätyneeseen Joel Eriksson Ekiin oli kokonaista yksi piste.
Faber on edelleen Wildin peliaikakuningas ja on astunut täyttämään Matt Dumban ja Calen Addisonin jättämiä aukkoja häkellyttävällä tavalla. Faber on tätä menoa matkalla koko sarjan suurimman läpimurron lisäksi haastamaan Connor Bedardia ja muita tulokkaita parhaalle tulokkaalle jaettavasta Calder Trophysta.
Aho: Olisi hankala perustella itselleen jotakin muuta valintaa kuin kollegani tekemä. Kiesiläinen tekee kuitenkin debyyttinsä NHL-koosteissa, joten harteilleni jää jälleen kerran säälipalkintojen jakaminen.
Jatkoajan NHL-raportin tulokaspelaajille jaettava, toiseksi vakuuttavimman tulokkaan kunniakas palkinto matkaa yksimielisellä päätökselläni Coloradoon, jossa 25-vuotias tulokaspakki Sam Malinski lyö itseään paraikaa läpi NHL-miehistöön.
Varaamaton Malinski pelasi viime kaudella neljättä kauttaan yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän pelasi myös Cornell Universityn kapteenina. Kovatasoisessa NCAA:ssa hän teki 34 otteluun 26 tehopistettä (8+26), solmi keväällä NHL-sopimuksen ja murtautui syksyllä pika-aikataululla Avalanchen rosteriin.
Tammikuussa Malinski pelasi kahdeksan ottelua saalistaen tililleen viisi tehopistettä. Kaikkiaan Malinskilla on kasassa jo 22 NHL-peliä, joissa hän on tehnyt kymmenen tehopistettä.
Kuukauden suomalainen
Kiesiläinen: Kuinka hienoa olisikaan nimetä Roope Hintz vetoharhautuksineen tai jämäkästi vastustajiaan Panthersin takalinjoilla runttaava Mikkola, mutta ainoa oikea vaihtoehto on Mikko Rantanen. Nousiaisten hirven saattaisi joku värilasillinen nimetä jopa kuukauden pelaajaksi ja pystyä etsimään sille perusteen tai kaksi, mutta tällä kertaa Rantanen joutuu tyytymään vain suomalaisten kuukausikärkeen.
Viime kuukauden aikana koko sarjan viidenneksi tehokkain pelaaja iski pelaamaansa 12 otteluun tehopisteet 8+13=21 ja kantoi Nathan MacKinnonin aisaparina Colorado Avalanchea reppuselässään. Huhujen mukaan pojat tykkäävät pelata ja Rantanen pääsi todellakin pelaamaan kellottaen jälleen yli 24 minuuttia jääaikaa ottelua kohden.
Aho: Suomi on saanut uuden NHL-ykkösmaalivahdin. Ukko-Pekka Luukkonen on napannut valtikan Buffalo Sabresin maalivahtihierarkiassa, ja hyvin sujunut tammikuu pitää joukkueen pudotuspelihaaveita edelleen elossa − vaikkakin ohuesti, koska surkean alkukauden vuoksi kevään mittelöt ovat Sabresille enää lähinnä märkä päiväuni.
Luukkonen pelasi tammikuussa kahdeksan ottelua. Voittoja tilille kertyi viisi, joista kaksi tuli nollapelin muotoisen kirsikan kera. Perustilastot Luukkosen kuukaudesta olivat vakuuttavat. Kiekkoja mies torjui peräti 94,4 prosentin varmuudella ja maaliin kiekkoja meni keskimäärin vain 1,52 kertaa ottelua kohden.
Yli viisi peliä tammikuussa pelanneista maalivahdeista vain Oilersin Stuart Skinner suoriutui Luukkosta paremmin perustilastoissa ja yhtä monta nollapeliä pelasi vain Canucksin Thatcher Demko.
Toivottavaa suomalaisittain on, että Luukkonen saisi pikaisesti jatkosopimuksen sujautettua vitriiniinsä. Näin kiekkokansamme saattaisi päästä nauttimaan ehkäpä tuntemattomimman NHL-suuruutensa otteista Prahan MM-kisoissa.
Kuukauden pettymysjoukkue
Kiesiläinen: Los Angeles Kings päätti tehdä kilpailijoilleen palveluksen ja lyödä pelin jännäksi, kun joukkue ei ilmestynyt ollenkaan hallille tammikuun aikana. Kolme voittoa 15 ottelusta on koko sarjan heikoin suoritus ja kaiken lisäksi joukkueelta, jonka kevään mahdollisesta kestosta ei kuukausi sitten perinteisellä sekuntikellolla selvinnyt.
Kingsin peli ei ole ollut yhtä huonoa kuin mitä tulostaulu näyttää, mutta muutama seikka selittää tuloksellisen sulamisen. Vankasta puolustuspelistään tunnettu Kings ei onnistunut tammikuun aikana kätkemään maalivahtiensa puutoksia, vaan Talbot–Rittich-akseli joutui kohtaamaan sarjan neljänneksi eniten laukauksia vaarallisimmilta maalintekoalueilta ja kolmanneksi eniten maaliodottamaa, eli laukauksia maalin edustalta ja B-pisteiden välistä.
Yleensä Kings on ollut näillä alueilla vahva, mutta sen voimakkaan otteen herpaantuessa maalivahtikaksikko ei onnistunut omiaan pelastamaan. Kingsin maalivahdit torjuivat vain hieman reilut 76 prosenttia kohtaamistaan laukauksista ja sijoittuivat koko sarjan kolmanneksi heikoimmin kyseisessä tilastossa.
Kingsin tiikerinsilmän puute hyökkäyksessä poltti myös joukkueen tammikuiset kalapuikot aivan liian korkealla lämmöllä, sillä upeasta 46 maalin luodusta odottamasta vain 36 maalia muuttui todeksi. Kings oli siis kansan kielellä sarjan kolmanneksi tehottomin joukkue, takanaan vain Flyers ja Blackhawks. Kingsin osakkeita ei kannata vielä myydä, mutta joukkueen on herättävä niin oman kuin vastustajansakin maalin edessä.
Aho: New York Islanders oli tammikuussa koko sarjan toiseksi huonoin joukkue, takanaan vain Chicago Blackhawks. Se voitti kuukauden 13 ottelusta vain kolme, ja kuun viimeiselle kolmannekselle joukkueen GM Lou Lamoriello veti liipaisimesta. Päävalmentajana työskennellyt Lane Lambert sai lähteä ja tilalle palkattiin maalivahtilegenda Patrick Roy.
Islandersin pisteprosentti koko kuukauden aikana oli 34,6. Toistaiseksi Royn alaisuudessa tahti ei ole kiristynyt, sillä joukkue on voittanut neljästä Royn ajanjakson ottelustaan vain yhden, sen ensimmäisen. Maaliodottamaa Islanders loi vastustajaa enemmän kolmessa ottelussa neljästä, joten pitkässä juoksussa voi Islandersilta odottaa voittoa useammin.
Hämmentävältä kuitenkin näyttää Moneypuckin luoma pudotuspeliodottama Islandersin osalta. Islanders on divisioonansa kolmantena majailevaa Philadelphia Flyersiä neljä pistettä takana, yhden ottelun vähemmän pelanneena. Silti Moneypuck pitää Islandersin pudotuspelipaikkaa vain 11,1 prosentin verran todennäköisenä.
Moneypuckin luoma kaavio perustuu paljolti syvään dataan, joten se itsessään perustelee tarpeeksi Lamoriellon päätöstä vaihtaa valmentajaa.
Kuukauden yllättäjä
Kiesiläinen: Tehopiste ottelua kohden -tahdilla tammikuun sutinut Vegas Golden Knightsin Nicholas Roy saa ansaitun mainintansa. Kärkipään loukkaantumisten riivatessa Golden Knightsin tulosyksikköä Royn peliaika on noussut pohjaketjujen vastuurooleista reiluun 16 ottelukohtaiseen minuuttiin ja hän on tehnyt juuri sen, mitä alempien ketjujen pelaajilta tarvitaan keihään terävimmän kärjen tylsyessä hetkellisesti.
Roysta puhuttaessa ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä, että kyseessä on laadukas pelaaja. Sitä saa kuitenkin pitää yllättävänä, että hän pystyy tarpeen tullen hoitamaan myös merkittäviä tuloksentekorooleja niiden vaatimalla tehokkuudella, antamatta oman peruspelaamisensa vuotaa tippaakaan. Royn näkyvyys Golden Knightsin hyökkäyspelissä on ollut valtava, sillä hän on saanut tehopisteen lähes 87 prosenttiin maaleista, jotka on tehty hänen ollessaan kentällä.
Aho: En edes viitsi valehdella, että olisin enää koskaan uskonut näkeväni Boston Bruinsin Charlie Coylen tehoilevan yli pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla edes lyhyessä otannassa. Tammikuu tämänkin ihmeen toteutti, kun Coyle hurjasteli 14 pelaamassaan ottelussa viisi maalia ja 11 syöttöpistettä.
Raskastekoinen, 190 senttinen ja yli satakiloinen Coyle on toki ollut tasainen noin 40 pisteen tekijä viime kausina, mutta NHL:n pelillinen suuntaus ei varsinaisesti palvele Coylen kaltaisia voimahyökkääjiä.
Pisteodotuksia nähdyn korkealle ei ennustanut edes hyökkääjän oma urakehitys. 31-vuotias yhdysvaltalainen on vain kerran urallaan tehnyt yli 50 tehopistettä. Sekin tapahtui seitsemän vuotta sitten kaudella 2016–17 Minnesota Wildissä, kun lukema kauden päätteksi oli 57.
Tämä kausi on ollut Coylelle satumainen. Hän on tähän mennessä osallistunut jokaiseen Bruinsin pelaamasta 49 ottelusta, ja kasassa on jo 42 tehopistettä. Viime kaudella hän sai 82 pelissä kasaan 45 pistettä, joten ehjänä pysyessään mies tulee rikkomaan piste-ennätyksensä.
Inainen vaikutus voi toki olla ketjukavereilla, sillä Coyle on pelannut viime aikoina Brad Marchandin sentterinä ja useita pelejä David Pastrňák toisella laidallaan. Ylivoima-aikaa Coyle kerää Bruinsin ykkösylivoimassa edellä mainittujen, keskinkertaisten pelimiesten rinnalla.
Kuukauden puheenaihe
Kiesiläinen: Jääkiekon parissa on jälleen tapahtunut valitettavan suuri skandaali, kun viittä entistä Kanadan nuorten maajoukkuepelaajaa pyydettiin antautumaan Londonin poliisille seksuaalirikossyytteiden nostoa varten. TSN uutisoi syytettäviksi pelaajiksi Flyersin Carter Hartin, Flamesin Dillon Dubén, Devilsin Cal Footen ja Michael McLeodin sekä nykyään Sveitsin Ambrì-Piottan joukkueessa pelaavan Alex Formentonin.
Aihe saa lukijan surulliseksi. Seksuaalirikokset ovat aina vakavia ja tuomittavia sekä uhria vahingoittavia tekoja. Seuraavaksi on edessä pitkään kestävä oikeustaistelu, jonka lopputulos on toivon mukaan oikeudenmukainen.
Aho: Patrik Laine on kyntänyt kaukalossa jo pidemmän aikaa. Syyt tähän ovat varmasti moninaiset, ja yksityiselämän tragediat ja mullistukset eivät varmasti ole listan merkityksettömimmässä päässä.
Vertaan NHL-pelaajan arkea yksilöurheilijoiden elämään, ja esimerkkinä käytän rallikuskin ammattia. Tällä kaudella suomalaiset WRC-tähdet Kalle Rovanperä ja Esapekka Lappi ajavat vain valikoituja kisoja kaikkiaan 13 osakilpailun mittaisesta MM-sarjasta. Kumpikin ilmoitti valintansa perusteeksi henkilökohtaiset syyt.
Rovanperä ja Lappi eivät julkisen tiedon mukaan mielenterveysongelmista kärsi, mutta heidän lajinsa ja sopimustilanteensa tarjoavat mahdollisuuden ennaltaehkäisevään irtiottoon rankasta rallikaudesta. Rallikuskejakin toki sitoo sopimukset tiimiensä kanssa, mutta irtiotto on silti tuossa lajikulttuurissa huomattavasti helpompaa.
Yksilöurheilija on lopulta oman itsensä GM, ja kypsät urheilijat tekevät uraratkaisunsa oma hyvinvointi kaiken edellä. NHL-pelaajalle irtiotto arjesta on paljon vaikeampaa. Voi NHL-pelaajakin jäädä peleistä tauolle kovan henkisen kuorman alla, mutta noin vain pelitauolle jäädessä ei varmasti mieli anna rauhaa velvollisuudentunnosta joukkuettasi kohtaan.
Laineen hakeutuminen hoito-ohjelmaan tarjoaa mielenterveytensä kanssa painivalle pelaajalle välttämätöntä apua ja tarvittavan tauon NHL-arjesta. Kynnys hoitoon hakeutumiselle on suuri, mutta ratkaisuna kerran kerrasta varmasti oikea.