Lopussa kiitos seisoo

LIIGA / Raportti
Sana tuska oli Lahden Pelicansin ja Tampereen Ilveksen välisen kohtaamisen avainsana. Kummallakin joukkueella tuotti maalinteon vaikeus todellista tuskaa. Lopulta Pelicansin yritys tuotti tulosta ja joukkue poistui ottelusta voittajana, kun taas vierailijat jatkavat vaellustaan maalivaikeuksien matkassa.

Otteluun lähdettäessä Ilveksellä oli niin hyvät kuin huonot lähtökohdat. Tamperelaisilla oli hyvin taisteltu peli sarjakärki KalPaa vastaan, mutta ottelun viimeinen erä kertoi myös karua kieltään tupsukorvien maalintekovaikeuksista: Ari Ahoselle 14 torjuntaa eikä yhtään päästettyä maalia.

Lahtelaiset pääsivät lähtemään hakemaan jatkoa kuuden kotivoiton putkelle, nilkkavammastaan parantuneen Matias Lopin palatessa kokoonpanoon.

Ensimmäinen ilman tapahtumia

Ottelun ensimmäinen erä ei tarjonnut katsojille juurikaan kummempia ihastelun aiheita. Joukkueet loivat erän ainoat kiinnostavat hetket ylivoimillaan. Kotijoukkue Pelicansin ylivoima pyöri välillä hyvin muutaman kerran hienoja maalipaikkoja luoden, mutta kuitenkaan onnistumatta kuparista rikkomaan.

Vierailijoitten avauspeli tuotti vastustajan sijasta vain Ilvekselle itselleen päänvaivaa. Joukkueen lähdöt päättyivät yleensä siihen, että joukkueen hyökkääjät seisoivat hyökkäyssinisellä seisomassa ja puolustajien ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kiekon lyöminen päätyyn. Jos kiekko onnistuttiin saamaan Pelicansin alueelle, ratkaisut muistuttivat paljolti tyyliä ''hällä väliä näillä''.

Kuitenkin erän ainoa läheltä piti maalipaikka osui Ilvekselle. Jesse Niinimäki täräytti erän lopulla ylivoimalla kiekon tolppaan. Tätä lähemmäs joukkueet eivät kuitenkaan päässeet maalia ensimmäisessä erässä.


Niko Hovinen pelasi nollapelin arvoisesti

Erän alussa mielenkiinnon kohteeksi nousi Vesa Toskalan poistuminen maalilta. Mies ei palannut enään tolppien väliin ja näin Miika Wiikman sai vuoronsa maalinsuulla ottelun loppuun saakka.

Ilves joutuu jälleen tyytymään tyhjään

Toinen erä alkoi Ilveksen hyvällä painostuksella, joka johti Pelicansin Joonas Jalvannin ja Jyri Marttisen jäähyihin. Tamperelaiset saivat pyörittää hyvän aikaa kahden miehen ylivoimaansa, mutta lahtelaisten uhrautuva blokkipeli pelasti Pelicansin takaosumilta.

Niko Hovinen oli läpi ottelun kovassa vedossa, mutta esitteli huipputorjuntojaan nollatessaan upeaa Ilves-hyökkäystä viimeistelemässä olleen Masi Marjamäen kahdella torjunnalla erän puolivälissä Ilveksen ollessa ylivoimalla.

Lopulta Pelicans aloitti maalinteon. Pekka Jormakka sai laittaa kiekon Wiikmanin suojusten alta maalin Justin Hodgmanin vapauttavasta syötöstä. Max Wärn sai myös ylivoimaosumaan syöttöpisteen.

Ilves laittoikin erän loppuun uuden vaihteen pysyäkseen pelissä mukana. Tupsukorvat saivat useita vetopaikkoja viivasta, mutta suurin osa kiekoista osui pelikaanipuolustuksen suojiin. Varsinkin kokenut Martti Järventie oli varsinainen epäonnensoturi kun hänen vetonsa kolisivat koko ajan Pelicansin etummaisiin miehiin.

Sopasen ja Hodgmanin show

Viimeisessä erässä Pelicans alkoi ratkaista ottelua. Joukkueen isot rightin pelaajat Justin Hodgman ja Vili Sopanen aloittivat oman henkilökohtaisen taitonsa jakamisen muille, muun muassa monien oivaltavien syöttöjen muodossa.

Ilveksen avauspeli alkoi osua raiteilleen oikeaan aikaan. Tamperelaiset loivat muutaman hyvän maalipaikan nopeilla syötöillä ja parhaimillaan oltiin jo melkein tyhjän maalin edessä.

Lopulta ottelun lopetti kuitenkin edellisessä ottelussa kypärätempun maalannut Sopanen. Ensin mies karkasi kahdella yhtä vastaan hyökkäykseen Jarkko Immosen kanssa ja yllätti syöttöä odottaneen Wiikmanin laukauksella etukulmaan.


Sopanen on kovassa vauhdissa

Sopanen oli seuraavassa maalissa yhtä vahvasti mukana. Mies ampui Ilveksen alivoimanelikön keskeltä kudin, joka kimposi Janne Tavin polvisuojista maaliin: 3-0.

Lopullisesti Sopanen kruunasi iltansa syöttämällä Jarkko Immosen tyhjään maaliin syntyneen osuman, joka varmisti lahtelaisille seitsemännen peräkkäisen kotivoiton ja lähetti vierailijat kotiin pisteittä.

''Usko on kova''

Lehdistötilaisuudessa ilveskäskijä Juha Pajuoja oli tappiosta huolimatta tyytyväinen joukkueensa taisteluun.

―Usko on kova, joukkueelle tuo itseluottamusta että pärjätään näinkin kovia porukoita kuten KalPaa ja Pelicansia vastaan näin hyvin, totesi Pajuoja

Vesa Toskalan vetäytymiseen maalilta Pajuoja vastasi yllättävästi.

―Vesku on ihan ok, ei varmaan vaan huvittanut enään pelata.

Kai Suikkanen kehui Ilveksen peliä.

―Tiedettiin että Ilves tulee hyvällä jalalla, mutta silti pääsivät hieman yllättään meidät. Onneksi ''Pappi'' (maalivahti Hovinen) pelasi noinkin upeasti ja antoi mahdollisuudet voittoon, lahtelaisten päävalmentaja kertoi

Tamperelaisten seuraava ottelu on Tampereella Lukkoa vastaan. Pelicans lentää vielä perjantain ja lauantain välisenä yönä Ouluun.

―Pitää jätkien kanssa alkaa keskittyä huomiseen peliin Oulussa, siellä kun tulee vastaan aina niin ''helppo'' Kärpät, Suikkanen totesi.

» Lähetä palautetta toimitukselle