Vaaraton petolauma?

LIIGA / Ennakko
Perjantaina Lahden Pelicansin vieraaksi saapuvan Tampereen Ilveksen kausi on alkanut surkeasti ja sen viimeaikaiset otteet ovat olleet todella tehottomia maalinteon suhteen. Ilvekselle riittää haastetta illan ottelussa, sillä Pelicans on pelannut vahvasti kotiotteluissaan ja on yksi liigan kovimmista kotijoukkueista.

Kuntokäyrät

Lahden Pelicansin viimeaikaiset otteet kaukalossa ovat olleet vakuuttavia niin pelillisesti kuin tilastollisestikin. Lokakuun otteluistaan pussinokat ovat keränneet 15 pistettä ja jääneet pisteittä vain kahteen otteeseen. Toisen näistä tappioistaan Pelicans koki tiistaina Helsingissä, kun Jokerit takoi ensimmäisessä erässä neljä maalia ja voitti ottelun lopulta 5-2. Lahtelaisjoukkue nosti kuitenkin päänsä takaisin pinnalle tiistaina, jolloin se voitti kotikaukalossaan SaiPan lukemin 6-2. SM-liigan piikkipaikallakin käväissyt Pelicans majailee tällä hetkellä sarjataulukon sijalla kolme.

Tampereen Ilveksen syksy on ollut synkkä. Vähämaalista lokakuuta viettävä ilveslauma on ajautunut jo kuuden ottelun tappioputkeen ja romahtanut pohjamutiin, liigajumbon paikalle. Viikko sitten kissapedot kokivat karvaan tappion Hämeenlinnassa, kun HPK voitti sen sarjan häntäpään joukkueiden kahinassa 3-2. Viimeisimmän ottelunsa Ilves hävisi kotihallissaan KalPalle lukemin 0-1.

Ratkaisun paikat

Tappioputkestaan huolimatta Ilveksen pelilliset esitykset ovat parantuneet lokakuun vanhetessa. Tamperelaisjoukkueen tiistainen KalPa-ottelu ei tuonut tupsukorvien laariin yhtään pistettä lisää, mutta ottelun kenttätapahtumat kulkivat silti Ilves-painotteisesti. Pelitapaa ja otteitaan parantava Ilves on varmasti motivoitunut ja lähtee tosissaan metsästämään voittoa Lahdesta.

Tupsukorvien ylivoimapelissä on vielä paljon hiottavaa, varsinkin nyt kun vastassa on koko liigan tilastollisesti paras alivoimajoukkue. Kurinalaisesti omassa kenttäpäädyssään puolustava Pelicans ei päästä vastustajiaan ilmaiseksi hääräämään Niko Hovisen vartioiman maalin edustalle, joten Ilvekseltä vaaditaan sujuvaa kiekonsiirtelyä hyökkäyspäässä, mikäli se mielii iskeä kiekon useamman kerran maaliverkkoihin.


Joukkueiden aikaisempi kohtaaminen päättyi Pelicansin 2-5 voittoon.

Pelicansilla on tällä hetkellä hyökkäyskentällisten suhteen hyvä tilanne. Justin Hodgmanin johtama kolmikko, johon lukeutuvat myös Max Wärn ja Pekka Jormakka ovat pelanneet loistavasti koko kauden. Jarkko Immosenkin ketju on näyttänyt heräämisen merkkejä, kuten Vili Sopasen hattutemppu tiistaina SaiPaa vastaan todisti. Jokainen Pelicansin kolmesta ensimmäisestä ketjusta tykkää pitää kiekkoa itsellään ja juoksuttaa vastustajan puolustajia jatkuvasti. Ilveksen kannalta kauhuskenaario olisi se, että kotijoukkueen ykkösnyrkki, johon kuuluvat Ryan Lasch ja Arttu Luttinen, löytäisi tehonsa pienen hiljaiselon jälkeen.

Kokoonpanot

Matias Loppi palaa pitkän loukkaantumisen jälkeen Pelicansin kokoonpanoon ja pelaa kauden ensimmäisen ottelunsa. Myös viikko sitten Pelicansin riveistä pudonnut Jyri Marttinen tekee paluun.

Ilvekseltä kokoonpanosta loukkaantumisten takia puuttuvat Joonas Rask ja Teemu Kesä.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Pelicans M S P
1.Vili Sopanen 6 2 8
2.Justin Hodgman 0 7 7
3.Max Wärn 5 2 7
4.Janne Tavi 1 5 6
5.Jarkko Immonen 1 5 6
Ilves M S P
1.Ville Koistinen 2 1 3
2.Antti Kangasniemi 0 2 2
3.Ryan Glenn 0 1 1
4.Jyrki Jokipakka 0 1 1
5.Masi Marjamäki 0 1 1

» Lähetä palautetta toimitukselle